Pukin Puutarha: Mary, valkoinen ruusunnuppu pelargoni. |
Tämä on ihmeellistä aikaa. Kulkea pihalla ja ihmetellä kaikkea esiin nousevaa, muistella mitähän kaikkea tuolla kasvaakaan. Pian alkaa viimeisetkin lumikinokset sulaa. Tulevalla viikolla on tarkoitus päästä lapion kanssa pihalle kaivamaan uutta pensas-perenna penkkiä. Istuttaa omenapuu. Lepaan meloni- karviaspensas. Varjoisalle takapihalle uusi alppiruusu-havu-penkki. Ja toivoa että saisi miehen motivoitua rakentamaan meille jo hyvissä ajoin viljelylaatikoita. Minulle ja lapsille, jokaiselle omat. Mutta kun tuo golfkenttäkin näyttää niin kovasti houkuttelevan...
Vaan vielä on kovasti harmaata talven jäljiltä. Ei vielä houkuttele kamerankaan kanssa lähteä puutarhaa kuvaamaan. Sen sijaan jaan teille muutamia kuvia pelargonien kukista. Itse olen kylvänyt Appleblosson Orbit ja Raspberry Ripple nimisiä pelakuita ja yllättynyt miten helppoa se on ollut! Koska kaikki siemenet kylväytyivät olen jo ehtinyt jakaa puutarha-ystävilleni ylimääräisiä. Ja äitille mutta se oli jo eka päivänä hukuttanut oman taimensa vedellä.
Näiden kukintaa ja kuvia saa vielä hetken odottaa. Mutta olen niin ylpeä kun olen saanut jakaa näitä omia taimia eteenpäin! |
Ajaj- nyt on ÄITTÄN kukat vaarassa. Onneksi äidillä on oman huone taimiaan varten ja tähän mennessä kaikki taimet ovat säilyneet ruukuissaan! |
Tukholman puutarhamessuilla oli aivan HUIKEAT valikoimat Pelargoneja. Siis aivan mielettömät, katsokaa vaikka alla (ja edellisestä postauksesta) kuvia. Ostin Rockdalan taimistolta erikoisuuksia kuten Viva CArolina ja Viva Madeleine sekä Alpine Glow. Näiden mini-taimien (5cm) lisäksi Pelargoni-yhdistys möi omalla standilla Mårbackaa, Drottning Ingridia ja Oxarvia (isompia taimia ja halvalla). Ehdin myös kuuntelemaan luentoa pelargoneista ja niiden keräilystä. Mårbacka kuuluu olla jokaisella ruotsalaisella puutarhurilla.... Drottning Ingrid on tanskalaisten "Mårbacka". Suomalaisilla taitaa olla oma lempparinsa vielä löytämättä????
Tässä nyt tulee ihan pelargoni-huumaan kun alkaa perehtymään mitä kaikkia ihanuuksia on olemassa... Oulun puutarhamessuilta löysin valkoisen Maryn (ruusun-nuppu) ja sitten http://sekasortoa.blogspot.com/2012/05/uusia-pelargonioita.html Marin blogissa vinkattiin suomalaisesta Pelargonia taimistosta: http://www.pukinpuutarha.com/start.htm josta Mari oli tilannut hyväkuntoisia ja isoja taimia. (Ja jos sinulla on jokin harvinaisuus niin heihin kannattee olla yhteydessä).
Tässäpä Pukin Puutarhan pelargonien kuvia:
Mårbacka, tavallinen vyöhyke pelargoni. Drottning Ingrid on lähes samannäköinen.
Riippa Pelargoni Jacky Gould lähtee pian tilaukseen. Tämä on vaalean violetti suurikukkainen, ruusua muistuttavine kukkineen. Messuilta se ehti jo loppua toivotaan että Pukin Puutarhalla on vielä jäljellä..
Sitten vielä kaksi ihanaa ruusunnupuu pelargonia:
Westdale Appleblossom |
Denise |
Arpajaisvoitto http://morokollinblogi.blogspot.com/search/label/arvonta Tylsän Mörököllin Blogista. Ensin ihmettelin miten niin litteään pakettiin voi mahtua noin paljon taimia, sitten arvuuttelin ovatko ne sisä vai ulkokukkia ja päädyin että sisäkukkia ja laitoin ne oikeaan kukkamultaan. Kuvassa näkyy pelargonia, herttalyhty, kirjojuoru, purppurajuoru, mehitähtiä ja siemeniä. Jotain on nyt tunnistamatta (?) ja tunnustan sen että minulla ei ole kovinkaan paljon ollut sisäkukkia (eikä tietoa), mutta nytpä on ja parempaan ja enemmän tervetulleeseen kotiin eivät siis pistokkaat olisi voineet päästä! Ja ne ovat kaikki hyvissä voimissa paitsi tuo pelargoni mutta sen suhteen ei kyllä ole aikeita vielä luovuttaa.
Aurinkoista ja lämpöistä kevätviikkoa Puutarha Ystävilleni!
Nauttikaahan puutarhatouhuilusta. Harmittaa käydä töissä kun olisi niin paljon mukavampaa kaivaa lasten kanssa multakasoja. Mutta enää ei ole montaa viikkoa kesäLOMAAn.............
Pelargonit on NIIIN ihania! Ennen melkein vihasin niitä, ne olivat tylsiä ja haisevia mummokukkia.... ja nyt niitä on pikkutaimina ikkunalaudat pullollaan! :D
VastaaPoistaKauniita kukkia nuo pelasgonit kyllä. Olen yleensä hankkinut kesäksi ruukkuun, mutta kasvatukseen en toistaiseksi ole hurahtanut. :)
VastaaPoistaAi miten ihania pelargoneja! En ole tullut itse kasvattaneeksi niitä, mutta äiti niitä joka kevät kylvää ja laittaa osan talveksikin talteen. Minulla ei oikein ole paikkaa säilytellä niitä sisällä. Nyt alkoi tehdä niin kovasti mieli tuollaisia ruusunnuppupelargoneja ikkunalaudalle! Mutta ei tuollaisia ihanuuksia ehkä kannata yhden kesän kasveiksi hankkia?
VastaaPoistaHuumaavan ihania pelargoneja! äittän Muru kans :)
VastaaPoistaOnnittelut noin ihanasta arpajaisvoitosta!
Muakin kutkuttais aloittaa pihalla taas joku projekti, siis lähinnä se pienimuotoinen ruusutarha, mutta olen luvannut itselleni että vasta tyttären rippijuhlien jälkeen;) Sitä ennen yritän pysytellä vanhojen "siivouksessa" :)
VastaaPoistaMutta kauppalista Särkän perennataimistolle on jo pitkä...
Vackra färger på dina pelargoner! Själv har jag mest röda.
VastaaPoistaTrevliga trädgårdsdagar till dig också : )
/Cika
Ihanan värisiä pelakuita! Olen ruvennut pitämään pelargonioista niiden helppohoitoisuuden takia. Kivoja puutarhailupäiviä sinullekin!
VastaaPoistaWau,onpas nätti tuo Westdale Appleblossom <3
VastaaPoistaAivan ihania pelakuita.
VastaaPoistaLöysin juuri blogisi. Ihana ja innostava. Kiitos Pukinpuutarha-vinkistä:)
VastaaPoistaOn nuo pelakuut kyllä sulosia. Ehkä hurahdan niihinkin vielä.
VastaaPoistaLaittelehan kuvia niistä kesän ajan, niin varmasti hurahdan =).
UNDERBARA PELARGONER! :D
VastaaPoistaJag känner mig lite nördig som har vardagsrummet fullt med pelargoner som väntar på att få börja flytta ut snart, men det händer en förändring hos mina vänner också, ifjol tyckte dom jag var tantig, i år tog dom glatt emot sticklingar av pelargoner jag gav dem :) Jag köpte några sticklingar av Dronning ingrig ifjol och de växte så bra och klarade av min vårdslöshet med att glömma vattna krukorna dagligen (dom mår ju bara bra av att torka upp lite mellanåt) så jag blev lite småkär i dem. I år har jag tagit sticklingar, 18st av dronning ingrid samt köpt lite nya sticklingar däribland vita Mary som nu just har börjat blomma! Men jag suktar efter appleblossom sorterna och lila pellisar - de MÅSTE jag ha! Samlaren i mig börjar sätta fart både när det gäller pelargoner, fuschior, hostor, myntor och primulor..haha!
Har ni bort all snö nu? I jakobstad är det snöfritt och har så varit ganska länge nu, vivorna blommar för fullt och lungörten satte fart igår,likaså vitsipporna!
Och Rasmus e en effektiv trädgårdshjälpreda! De e så roligt att få pyssla i trädgården med honom och se hans iver med att få så sina ärtor och plantera träd med mig :)
Ha en UNDERBAR vecka!
Kramar
Sandra
Oi, nyt vasta satuin näkemään tän viestisi. Ehdn jo epäillä oliko voitto tullut perille ollenkaan. Joko olet saanut selvitettyä, mkä mikin on? . Nuo juorut nimenomaan on hienoja ulkokasveina. Itsellä on ollut niin jo monta vuotta, mutta Madeiralla käydessäni huomasin, että sielläkin oli purppurajuorua kukkaistutuksissa maahan istutettuna. Voi jos olisin tiennyt, että tykkäät pelargoneista ;) Toivottavasti nuo pistokkaat selvisivät, ne eivät ole ainakaan mitään noista, mistä sulla on kuvia. Mukavaa kesää sulle!
VastaaPoistaOi ihania noi pelergonit. Rakastuin niihin viime kesänä, kun hankin ensimmäiset omat ja nyt tekis mieli lisää :)
VastaaPoistaKylläpäs ovat kauniita. Pelargoniasta kehitetään jotakin ruusun tapaista. Ihan ruusua nuo muituttavat!
VastaaPoistaSuloisia pelargoneja!
VastaaPoistaItse tilasin muutaman riippapelargonin tänä vuonna.
Pistokkaita on kyllä juurtumassa muutama tarjottimellinen keittiössä.
Aivan mahtavia pelakuita, voisin ottaa joka ikisen. Mä olen ihan hulluna niihin ja kiukuttaa syksyisin heittää ne kompostiin kun ei ole paikkaa missä talvettaa. No kohta pääsen taas shoppaileen niitä:)
VastaaPoistaSinulle on haaste blogissani:)
VastaaPoistaHei Karoliina! Asutko Suomessa vaiko Ruotsissa, puhutko myös ruotsia?
VastaaPoistaTerveisin,Elisabeth