Innostuin ihan tosissaan perhospuutarhan suunnittelusta kun kävin tänään kuuntelemassa Puutarhuri Minna Hännisen luennon kyseisestä aiheesta. Kiitos Oulun Hyötykasvi-yhdistykselle.
Kun avo-ojat, niityt, laitumet, kedot ja hakamaat hiljalleen häviävät, voisivatko pienet puutarhat ja pihat pelastaa mehiläiset ja perhoset? Uhanalaisia lajeja on paljon.
Kun suunnittelee perhospuutarhaa pihan koolla ei ole väliä, mutta näitä asioita kannattee huomioida:
Valitse perhospuutarhaksi
1. Lämmin, aurinkoinen ja tuulelta suojattu paikka.
2. Istuta perhosten mielikasveja isot kokonaisuudet, perhoset löytävät ruokailupaikat hajuaistin perusteella.
3. Valitse eri aikaan kukkivia perhos-kasveja (katso lista alla)
4.Perhoset tarvitsevat myös rikkaruohoja kuten nokkosia muniakseen ja toukkien ruuaksi.
5. Tee perhosbaareja (lasipurkkiin punaviiniä+fariinisokeria tai hunajaa sekä banaaninsiivuja, anna tekeytyä huoneenlämmössä 2päivää ja lisää pesusieni) ja laita roikkumaan puihin.
6. Pidä puutarhassa eläimille vettä (matalia astioita etteivät huku ja kaaranapaloja kellumaan)
7. Säästä kalliota ja suuret kivet tai laita kiveyksiä jotka lämmittävät pihaa, perhoset käyvät lämpimillä kivillä levähtämässä.
Millaisista kasveista perhoset pitävät?
Tuoksuvat kasvit.
Keltaiset ja violettikukkaiset.
Kasvit joilla on mesiviitat (UV valoa heijastavaa raitaa, me ihmiset ei niitä nähdä).
Sarjakukkaiset kuten tilli ja karhunputki.
Tilli, Dill
Kirjoitin muistiin parhaat perhoskasvit kuukausittain (muutamia on listalta jäänyt pois, saa täydentää)
Toukokuu:
Esikko, scillat ja muut pikkusipuliset kukat kuten helmililjat, tarharistikki.
Kesäkuu:
Ruohosipuli, mirrinminttu, syreenit, keltapäivänlilja,
kultaköynnöskuusama, Karhunvadelma
Heinäkuu:
Laventeli, punahattu, Iisoppi, varjolilja, rantakukka, mäkimeirami, loistotädyke, valkoinen syysleimu, tuoksuherneet, hopeahärkki, tähtiputki, akankaali, asterit ja bellis.
Elokuu:
Sinipiikkiputki, Punaväriminttu, Salvia, Valkoalpi, Syyssyreeni.Purppurapunalatva, syysmaksaruoho, tilli, minttu, oregan, salviat, retiisi (jos kukkii)
Punahattu, Rudbeckia.
Lisäksi oli puhetta että perhoset ja mehiläiset tarvisivat "kasvisiltoja" puutarhasta toiseen. On huono jos naapureiden pihat ovat nurmikko-aavikkoa. Kannattee siis innostaa naapuritkin puutarha-harrastukseen :)
Rosenflockel, Purppurapunalatva
Purppurapunalatva ei millään meinaa ehtiä aueta kukkaan meidän vyöhykkeellä mutta on silti aivan upea...
Väriminttu, Färgmynta.
Idag fick jag lyssna på en inspirerande föreläsning om hur man skapar en trädgård för fjärilar.
För att locka fjärilar plantera: scilla och andra små lökväxter, lavendel, syrenbuddelejan, syrener, höstflox, isop,salvia, mynta, timjan, dill, kaprifoler, rosenflockel, rödhatt, kärleksört osv.
Plantera fjärils trädgården i
1.skyddad läge, soligt, med varma stenar (att vila på)
2.vattenbad (fjärila behöver dricka, fågelbad går bra).
3. fixa fjärils "bar" i träden (rödvin, honung, bitar av banan i ett glasburk med tvättsvamp.
4. Ha växter som attraherar fjärilar blommande från vår till höst. Plantera växterna i stora grupper.
5. Glöm inte ogräs, fjärilar behöver brännnässlor för att lägga ägg och ha någonting att mata larverna med.
Det var så skönt att få drömma en liten stund om sommaren och fjärilar. Vad har du för tips till fjärils trädgården? Ha en så skön veckoslut alla Trädgårds vänner!
Kärleksört,maksaruoho
Iisoppi, Isop.
Rantakukka "Blush". Fackelblomster "Blush".
Kärleksört, Maksaruoho.
Oli ihana pysähtyä hetkeksi unelmoimaan kesästä ja perhosista. Mukavaa loppuviikkoa Puutarha Ystävät!