perjantai 4. huhtikuuta 2014

Oliivipuun pistokkaita. Sticklingar från Olivträd.


Talvisäilytyksestä sisälle haettu oliivipuu pukkaa uutta oksaa. Niitä olen leikkellyt sekä tuuheuttaakseni puuta että saadakseni pistokkaita.
Pistokkaat olen laittanut kylvömultaan että juurtuminen onnistuisi hyvin.
Ainakin toistaiseksi oliivipuun pistokkaat ovat elossa (sitruunapuun pistokas näivettyi aika pian). Sumuttelen niitä kyllä tiheään.


Oliivipuu pääsee kesäksi terassille...

Odottelen niin puutarhamessuja, toiveissa on pelargonian pistokkaita ja toivoisin että löytaisin myös valkoisen tai vaaleanpunaisen Pasuunankukan. Sikälimikäli messuilta ei tänä vuonnakaan löydy taimia tai edes siemeniä, onko kenellääkään puuta josta on leikaamassa pistokkaita?
Maksaisin mielellään postimaksut jos joku näkisi lähettämisen vaivan.

Ja Launataina - te ketkä Oma Piha-messuilla Helsingissä liikutte, tulkaa tapaamiseen klo 15.30 Green shade -levähdys katokseen (pitäisi olla jossain aika keskellä)! Nähdäänpäs!

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kylvöpuuhia lasten kanssa. Sådd med barnen.


Tässä tutkitaan äidin ostamia siemenpusseja - mitä minä kylvisin?
Mansikat, pensastomaatit ja kurkut ovat lasten suosikkeja.
Lisäksi laitoin ruukkuihin oreganoa, persiljaa, timjamia, valkoista ahkeraaliisaa (ja todella myöhässä, myönnän) keijunmekon siemeniä. 
Temptation mansikat kukkivat ja tekevät marjoja koko kesän, voi myös istuttaa ruukkuun mutta lupaavat olla monivuotisia. Onko jollakulla kokemuksia? Laitettiin näitä kaikki 25 siementä - ettei varmasti jäädä ilman marjoja =)


Koska olen laiska ja vähän kömpelö koulimaan pikkutaimia (puhumattakaan nyt pikkupuutarhureistani) ollaan jo monena vuonna kylvetty tietyt siemenet turvebriketteihin.

Lapsista(kin) on hauska seurata kun turvebriketit pullistuvat kastuessaan...

Tarkkaa hommaa... 


Oishan se huikeaa jos olisi kylvöille hyvät tilat eikä tarttis olla niin tarkkana multa-sotkun suhteen (ne turvebriketit vähän auttaa) mutta jätti-iso muovipussikin auttaa kun laittaa sen sisään multasäkin ja hoitaa mullan annostelun pussin sisällä. Melko hyvin pysyy mullat siellä eikä leviä pitkin keittiötä (ja pian pitkin taloa).

Jokunen Mårbackan pistokaskin otettiin samaan syssyyn. 

Näitä on sitten seurattu ja suihkuteltu koko porukalla päivästä toiseen! 
Parasta kevätpuuhaa!

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Puutarhabloggaajien tapaaminen la 5.4.14 klo 15.30! Trädgårdsbloggarnas träff!



Kihisen odotuksesta, sain kuin sainkin lennot/junamatkat Helsinkiin Kevätmessuja varten. Lauantai-päivä on sitten varattu puhtaasti messukiertelyyn, valokuvaukseen, ideoiden poimimiseen. Minulla on myös bloggari-passi Karolinan puutarha nimellä joten jos näette minun haahuilevan jossakin hyvin keskittyneen näköisenä ja tunnistatte niin pysättäkääpäs jutustelua varten =)
Onko kukaan sopinut puutarha-bloggareiden treffejä messuille? Olisi hauska tavata teitä muitakin - ehdotan lauantaina klo 15.30 tapaamista Green shade levähdyskatoksella (pitäisi olla jossain aika keskellä puutarha-aluetta). Kiva jos nähtäisiin! Kutsua saa laittaa eteenpäin!

Nu har jag flyg/ tågbiljetter till Vårmässan i Helsingfors. Är det någon som har planerat trädgårdsbloggarnas träff? Jag föreslår att vi skulle träffas på lördag klo 15.30 vid Green shade platsen - det skulle vara så kul o ses!

PS. 2 messulippua voitti Anne Janakkalasta (katso edellinen postaus) - laittaisitko Anne pikaisesti s-postiini karolinanpuutarha (a) gmail.com koti-osoitteesi (hox 1. i osoitteessa!!). En ole saanut viestiäsi! Jos posti ei niitä ehdi tuoda niin minä voin tuoda ne lauantai aamusta messujen info-tiskille. Mutta ellei blogiviestini tavoita Annea joka on anonyymi lukija (enkä siis häntä voi itse tavoittaa) niin pyydän varmuuden vuoksi muutamia lauantaina messuille tulijoita/lippuja haluavia laittamaan yllä olevaan s-postiini puhelinnumerot. En haluaisi että messuliput jäävät käyttämättä joten mikäli ne uhkaavat jäädä käteeni soitan teille lauantai aamuna ennen messujen alkua ja saatte liput (arvo 16e/kpl).
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...