keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Vielä kaivetaan puutarhasuunnitelma esiin... Fram med trädgårdsplanen.



Jos vain ehdimme saada kaivinkonemiehen ennen lopullisten pakkasten tuloa tehdään alapiha valmiiksi vielä tälle syksyä. Multakasat ja sorakasa odottavat levittämistä. Olen nähnyt uhkakuvia että jos emme tänä syksynä saa tehtyä noita maatöitä, keväällä saadaan odottaa aina juhannukseen ennenkuin  savinen maa kuivuu ja kärsii ajaa koneita rinnettä alas (?).
Jokatapauksessa kaivoin suunnitelmat taas esiin ja mietin että miltä ne näyttää, onko vielä jotain muokattavaa?

Kuvassa alhaalta käsin on valmiina trampoliniin ja keinun paikka jonka pohjalla on soraa ja metsän reunalla on pensaita. Myös metsäpuutarha on ollut "valmiina" aina, sinne on raivattu kodalle paikka, se tulee sitten joskus. Myös vasemmalla on potager jota reunustaa omenapuita/luumupuu ja keskellä potageria(keittiöpuutarhaa) on istutettu suklaakirsikkapuu.

Nyt olisi tarkoitus levittää nurmikko (siis multa, ehkä kylvän sen kuitenkin?) ja tehdä pohjat talon ja metsäpuutarhan väliin tulevaan "ruusutarhaan" sekä talon oikea reuna, meidän "varjo-puutarha". Talon ja autokatoksen(jonka alakertaan rakentuu viherhuone/peliluola pojille) välikköön olen jo istuttanut havuja ja niiden katteeksi on tarkoitus levittää sora.

Terassin reunaan olen suunnitellun muuratut istustuslaatikot joihin yhteen mahtuisi kasvamaan koristeomenapuu. Tulevan kasvihuoneen alle jätetään toistaiseksi sorapohja. Tontin vasempaan reunaan laitan kasvamaan korkeita ja kapeita pylväshaapoja ja alle marjapensaita.



Tässäpä muutama kesäinen kuva potagerista. Käytävät ehdin kaivaa ja täytin osaksi hiekalla. Jollain aikataululla laitan reunoille reunuskivet maakostealla betonilla ja täytän sitten soralla.


Potagerissa meillä kasvoi porkkanoita, punajuuria, raparperia, yrttejä, mustikoita ja salaattia.


Tässä on hahmoteltu ruusutarhaa.

Jospa tulisi sellainen lämmin alkutalvi niin voisi pidemempään kaivaa ja touhuta tuolla puutarhassa?! Viime talvena maa jäätyi niin aikaseen että hommat loppui siihen.
Mutta nyt siis peukut pystyyn että saadaan kaivinkonemies hommiin.

Toiveikkaana, mukavaa viikkoa, Karolina
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...