lauantai 15. kesäkuuta 2013

Metsäpuutarhani. Woodlandet.


Opin että puutarhaa voi myös suunnitella sen mukaan millaisia näkymiä tahtoo saada ikkunasta ulos katsellessa. Sen perusteella istuttiin koristeomenapuut etupihalle, antamaan vehreää näkymää olohuoneen ikkunoista ja peittämään asvalttialuetta joka muutoin olisi näkynyt suoraan ulos katsellessa (kantelin kaksos-vauvoja ja kiersin olohuoneessa ympyrää ja ainoat näköalat olivat välillä juurikin vain nämä joten tiedän mistä puhun ;)
Tämä tarina myös kertoo miten puutarhaa ei voi (?) saada kerralla valmiiksi vaikka kuinka sitä paperilla hahmottaisi ja olisi puutarhasuunnittelija apuna (kuten meillä oli kun talo oli rakennettu ja piha oli pelkää hiekkakenttää).
Viime kesänä aloitin puutarhan/talon pohjoispuolelle rakentamaan metsäpuutarhaani. Sinne istutin kolme rhodopensasta jotka viihtyvät varjon puolella. Metsäpuutarhani on vielä viimeistelemättä (katteet ja loput turveharkot puuttuvat). Metsäpuutarhassani ihaninta on että näen sen joka aamu makuuhuoneen verhot avatessani. Ja tulen niin onnelliseksi näkymästä!



Ihmettelen miksi tämä "arkana" ostettu alppiruusu kukkii siitä huolimatta että se on kärsinyt talvesta kun taas jo monta kesää meillä kasvaneet (niitä on kyllä vähän siirrelty paikasta toiseen) pohjoisessa kestävät marjatan alppiruusut eivät kuki, kovasti vaan pukkaavat uutta kasvustoa?





Tässäpä palanen varjopuutarhaani. Jossain vaiheessa kesää saan toivottavasti esitellä valmista ja siistiä versiota samasta paikasta. Kuvasta näkee miten tuo kukkiva/nupuillaan oleva pensas on kärsineen näköinen kun marjatan alppiruusut iloisesti kasvavat tuuheana vieressä - mutta ei nupun nuppua!


Ja jotta me V-vyöhykkeen puutarhurit voimme saada itsemme kateudesta kipeiksi niin tässä Turussa sijaitsevan taimiston valikoimaa Alppiruusujen suhteen. Kylläpä sitä taas ihmettelee miksi ei asu I-vyöhykkeellä???


Karolinan alppiruusu. Ehkä joskus kokeilen tätä vaikka on vain vyöhykkelle I-III?


 Espoossa Marketan puistosta löytyy ihan oikea rhodopensas-tarha, jossa vielä oli osa pensaista kukassa... 

Rhodoista olisi sen verran opittavaa (etenkin miten ne saatas parhaiten kasvamaan täällä pohjoisessa ?) että pitänee vinkata Oulun puutarhayhdistystä saisiko ne meille ketään luennoitsijaa kertomaan?
Sillä onhan nämä aivan ihania. Etenkin jos ne saa kukkimaan =)

Hömppää & ruusuja. Rosor & trims och trams.


Jottei elämä kävisi tylsäksi...
 Pitää naisilla olla välillä juhlaa. Kosmetiikka kutsut, herkuttelua ja hyvää seuraa.
Kutsujen järjestäminen on kivaa. Vielä ihanampaa se on kun saa hakea puutarhasta kukkia koristeluun. Nyt kesäkuussa kukkii ensimmäisenä Torniolaakson ruusu. Sen pienet hennot kukat ovat suloisia. Jostain syystä minun pensaani kasvavat maata pitkin (?). Puutarhalla lupasivat että se vuosien myötä "reipastuu".


Så att inte livet blir för tråkigt är det bra att ha lite fest och lyx ibland.
Hemma hos oss hade vi kosmetika tillställning med lite gott att äta och bra (kvinno-) sällskap. Det är så roligt att fixa fest och kalas. 
Det bästa just nu är den blommande trädgården var man kan hämta blommor till fester.
Tornedalsrosen blommar just nu. Den har små skära rosa blommor. Hos mig växer den lägs marken. På trädgåden lovade de att den skulle "skärpa sig" och bli mera uppåt växande med åren (?)


Syreenin tuoksu on huumaava. Valkoinen syreeni on "Värtön valkea" puistosyreeni.
 Syren doften är så härlig. Vita syrener är "Värtön valkea" (Norrlands syren).


Kukka-asetelmia voi toki kerätä tekemään arjestakin juhlaa.
Vardagen blir fest, när jag har tid, plockar jag blommor inomhus. Och känner mig så lycklig!

Mukavaa viikonloppua!
Ha en fin helg!
 

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Kuvankauniissa Naantalissa. I den vackra Nådendalen.


Kauneus tekee onnelliseksi ja maailman tuntuu paljon paremmalta paikalta elää, pohdin kun lomailimme Naantalissa ja vietimme muutaman rennon kesäpäivän kahdestaan Rakkaani kanssa. Vanha Naantali on vanhoine rakennuksineen henkeäsalpaavan kaunis. Istuimme satamakahviloissa ja ihastelimme kauniita puutaloja (ja minä tietysti kurkistelin korkeiden aitojen yli pihoille). Jotain kuvakavalkadia kauneutta ja puutarhaa arvostaville. Suosittelen viettämään kesäpäivän tai pari Naantalissa!

Ja jos matkustat Naantaliin, lähistöllähän on Pionien koti (Taivassalossa) sekä Kemiön saarella sijaitseva Westers yrttipuutarha johon rakastuin aivan täydellisesti. Kuvia yrttipuutarhasta tulee lähitulevaisuudessa...

Kannoja kahvilan edustalla. Kanna blommor framför cafeet.
 
 Rekommenderar varmt, att njuta av några sommardagar i i Finska Nådendal. En vacker omgivning gör människan så lycklig och rosam. Det behövdes inte något speciellt för en lyckad semester; god sällsap, promenader i gamla stan, kaffepauser och härlig fisk-buffe luch på restauranger vid hamnen. Havsbris. De gamla husen är ju så vackra -och jag kunde inte motså frestelsen att försöka kika över de höga staketen.

Och om du ska till Nådendalen så är ju "Pionernas hem" i närheten, i Taivassalo. Och inte för långt borta är heller Westers Örtagård i Kimitön. Jag har alldeles härliga bilder från örtagården och ska dela med er här i bloggen snart...


Lomalla. På semester.



Lomalla ja päivitän pian blogiini ihania puutarhoja joissa päästiin vierailemaan.
Sitä odotellessa, käykää kurkistamassa yllä olevasta linkistä muiden puutarhablogien vinkkejä puutarhamatkakohteista. Ja tietysti, sivu on edelleen auki, liitä tämänkesäisistä matka-bloggauksista ja vinkeistä tekstisi linkkilistaan. Sivupalkissa (tai yllä olevaa) kuvaa ja linkkiä saa tietysti myös mainostaa omalla sivullaan jos jaksaa sen vaivan nähdä että liittää sen sivuunsa =)

Lisäksi reissussa ollessamme hyödynsin myös puutarhaliiton linkkiä erinäisistä puutarhamatkakohteista, tämä kannattee muistaa kun on tien päällä!
Matkakohteet löytyvät sivun lopusta!

Har varit på underbar semester resa. Det blev några härliga trädgårdar som vi hann visitera. Ska blogga om det lite senare. Men under tiden, titta in på länkarna ovan för att få tips om härliga trådgårdsresemål! 
Det är fortvarande öppet att länka sina egna bloggtexter om fina trädgårsresemål, gör det gärna! Och om du har tid och lust, får du gärna länka bilden och sidan till din egen blogg =)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...