maanantai 13. kesäkuuta 2016

Kuulumisia pitkän tauon jälkeen... Det var länge sist...


Ja niin hurahti kevät jo kesään enkä ehtinyt yhtään postausta kirjoittaa Tukholman puutarhamessuilta, en omenapuun varttamiskurssiltakaan, enkä keväisiä kuvia puutarhatouhuista. Lopulta kuitenkin kylvin jotain perennoja (siemenet oli jo tilattu syksyn alennusmyynnistä Impectalta) kesäkurpitsaa ja yrttejä. Ei mitään massiivista kasvatuslaitosta mitä aiempina vuosina, mutta toisaalta, nyt olen saanut iloita siitä että viime kevään itsekasvatetut pionit, mirrinminttu, kuukausimansikat, liljat ym ovat täydessä kasvuvauhissa. Ne selvisivät hurjan talven! Myös kaikki omena/päärynä/kirsikka/luumupuutkin selvisivät. Pensaista ne jotka eniten varioituivat (ja kaksi jopa kuoli) olivat hortensiat (etenkin Bombshell ja Vanilla Fraise) ja muutama mustikkapensas, sekä kevättsalet. Saan olla tyytyväinen kun kuuntelen miten paljon Oulun alueella on ollut talvituhoja, paljon vanhemmillakin pihoilla. Itse arvelen että heinäkuussa annettu syyslannoite voisi olla se salaisuus että pakkastalvesta päästiin niinkin pienellä hävikillä?! Olisi kiva kuulla miten muualla päin Suomea?



Alku kevään olen kärrännyt rinnettä alas monta peräkärryllistä katetta ympäri puutarhaa. Siinä sivussa olen siis jo jonkin verran harjaantunut peräkärrykuskiksikin.... Nyt kun "paljaalla mullalla" taas rehottaa kaikki rikkaruohot (kitekiminen on aika harmittavaa mutta lähes pakollista toistaiseksi) olen onnellinen että ainakin osa puutarhasta on vuorattu kankalla ja haketta levitetty päälle. En voi olla olematta edelleenkin katkera tuosta mullasta joka kasvaa kortetta/nokkosta/palsamia ja ties mitä kaikkea. Kun vielä erikseen soitin puutarhayritykselle että onko teillä rikkaruohotonta multaa, kun se ei tuu nurmikkoon vaan puutarhan (kasvimaa/perennapenkit) perustamiseen?  Koitan lohduttautua että sain puolen multakuorman hinnan takaisin hyvitettynä kun oikein kiukuttaa.

Facebookin hedelmäpuun varttamis-ryhmästä sain oksia varttamista varten. Meillä ei taida olla yhtään omenapuuta (lukuunottamatta koristeomenapuut) joissa ei olisi vartettuna muiden puiden oksia! Varttamis-innossa tökin eri lajeja nuoriin omenapuihin niin että alkoi jo oksat loppumaan, näin ollen en saa kohta yhtään "tavallista" Pirjaa tai Sokerimironia jos jatkan samaan malliin.. Kuvassa yllä Borgovskajan-oksa lähtenyt kasvuun. Annan toki olla vielä muovipussissa ettei haihduta liikaa kosteutta...
Näitä hassuja muovipussukoita mulla on pitkin puutarhaa ja asiaan vihkiytymättömät saattavat luulla ihan höpsöksi?!


Viime kesän akileja kylvökset kukkivat nyt ensimmäistä kertaa... pitäisi käydä läpi siemenpussi-arkistoja, minkäs nimisiä nämä kaunottaret ovatkaan?


Tiarellaa (pitsimyssyä) sain viime keväänä hakea naapurustosta (jälleen kiitos fb puutarharyhmät!) kun he laittoivat perennapenkkiä uusiksi. Nyt olen jatkanut kasvuston jakamista pitkin puutarhaa niin että saisin kaikki mahdolliset "tyhjät kohdat" peitettyä tällä  nokkosten ja kortteen sijaan.... Perennojen jakamista teen yleensä aina sadepäivinä (sateen pitävät goretex vaatteet on keksitty sitä varten) niin jaetut taimet eivät nuupahda. Nyt on harmikseni ollut aivan liian vähän sadetta... niin ihanaa kuin auringonpaiste onkin!


Potagerin reunoilla on kukkapenkki jossa kukkii nyt laukat!


Ruohosipulit kukassa - viime kesänä eivät ikinä päässeet kukkaan kun lapset napostelivat niin ahkeraan ...


Kaikki kolme parsajuurakkoa ovat selvinneet talvesta mutta kovin hentoa on vielä kasvu... ei varmaan moneen vuoteen pääse korjaamaan satoa..?


Potagerin reunus mirrinmintusta ja kuukausimansikoista (viime vuoden siemenkylvöistä).


Puutarhahommien rinnalla on kaikenlaista muuta puuhasteltavaa. Huomenna meille tulee betoniauto ja valetaan terassi, muureja ja kukka-allas.  Nurmikko tuolla taustalla on heikolla hapella, se ei kasva, ei... kuivuus?

Jospa ehtisin nyt kesän aikana enemmän ottaa myös valokuvia  ja kuvauksen kautta pysähtyä nauttimaan kaikesta kauniista. Huomaan että viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet melkoista rehkimistä (joskin ihanaa sellaista, lopultakin puutarhan kimpussa!) ja tänään ensimmäisen kerran kiertelin pihalla kameran kanssa.

Ihanaa Puutarhakesää kaikille teille ystäville! Jospa olette vielä kuulolla näinkin pitkän tauon jälkeen....


Det var länge sista jag hann med att fota i trädgården och skriva till bloggen. Konstaterade precis ovan att de två sista månaderna har varit helt fullt upp i trädgården - äntligen har jag fått ta itu helhjärtat, men nu börjar krafterna ta slut. Dags att ta fram kameran och plåta,undersöka, förundra allt det vackra. Och vila.

Mycket har hänt, och imorgon blir det ännu mera - vi gjuter terassen och murar av betong. Sedan blir det att lägga stengångarna. Hela våren har jag skjutsat träflis ned för backen för att täcka en del av trädgården (under buskar mm). Det har varit nästan ett måste eftersom jorden som jag beställde är hopplös full med ogräs och det inte finns någon täckning växer det ogräs för fullt!

De flesta av äppelträds grenar jag ympade har börjat växa nu när det blev varmare - vilken glädje! Jag gick också en kurs i ympning och har fem nya äppelträd på g! Få ser hur de får plats??

Ha en så underbar sommar Alla Trädgårdsvänner! 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...