Olemme rakentaneet uuden kotimme "rinteeseen", se ei ole kovin jyrkkä mutta on täällä aavoilla Oulun lakeuksilla kuitenkin saanut rinnetontin nimityksen. Rakennusmääräyksissä talo rakennettiin rinteeseen siten että ensimmäinen kerron on tasassa tien kanssa ja alakerta/kellari on osaksi maan alla. Koska meillä, eikä kovin paljon täällä muuallakaan (kenelläkään) ole ollut vinkkejä rinnepihan rakentamiseen olen etsiskellyt niitä kirjoista ja lehdistä ja listaan nyt alla olevaan, olkaapa samaa mieltä, eri mieltä tai vinkatkaa jos haluatte täydentää! Kaikki ideat otetaan ilolla vastaan :)
Yksi aivan parhaita kirjoja uuden pihan ja puutarhan suunnitteluun on Saila Raution Oman Pihan suunnittelu. Tässä kirjassa on myös oma lukunsa rinnepihojen suunnitteluun, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon. Tosin tätä juttua kirjoittaessa kirja on hukassa niin en pääse siltä osin tekstiä täydentämään...
1. Aloita pihansuunnittelu jo ennen maatöitä, rinnepihaa ja rinnetaloa varten kaivinkoneet käyvät tontilla lukuisia kertoja ja mitä paremmin pystyt suunnittelemaan "maa-massojen" siirrot edes takaisin, säästät rahaa ja aikaa. Me onnistuimme tässä "semi-hyvin", jotain maan siirtoja olisi voinut vielä optimoida mutta paljon turhaan edestakaisin siirtoa ei tullut. Lisäksi tilasimme alapihalle valmiiksi sorat ja mullat odottamaan kasoihin kun superystävälliset naapurit antoivat kuorma-autojen ajaa heidän pihan läpi. Siinä vaiheessa kun talo+autotalli oli rakennettu meidän oma piha/kulku isoilla koneilla alapihalle meni jo kiinni.
2. Ole jo sunnitteluvaiheessa yhteydessä naapureihin ja tee yhteistyötä naapureiden kanssa tonttien korkeuserojen suhteen. Pyrkikää suunnittelemaan pihat niin ettei suuria korkeuseroja tule - jottei hulevedet valu naapuriin ja toisinpäin. Tämä oli yksi haastavimmista jutuista sillä selvästikkään Oulun kaupungin arkkitehdit eivät osanneet tässä olla tarkkana ja kiinnittää tarpeeksi huomioita korkeuseroihin ja neuvoa rakentajia. Kun lisäksi jokainen rakentaja perhe rakentaa eri vuonna ei toisilla välttämättä ole suunnitelmia vielä ollenkaan. Jälkikäteen ajateltuna meidän talo olisi kannattanut rakentaa hiukan ylemmäs. Taitavalla pihan suunnittelulla ja maaston muokkauksella saa kuitenkin asioita vielä korjattua siten että tontin rajalle tehdään painanne jonne hulevedet valuu. Tässäkin on kiittäminen taitavia naapureita sekä hyviä kaivinkoneurakoitsijoita.
3. Suunnittele pengerrykset, muurit ja portaat jo maatyövaiheessa. Me käytimme hyväksemme kaikki tontilta löydetyt kivet joilla "lasten piha" rajattiin ja pengerrettiin jo rakennusvaiheessa. Isoja kiviä ei pysty siirtämään edes kaikki kivinkoneet vaan opin että täytyy olla tarpeeksi iso kone suurimpien siirtelyyn.
4.Miten sitoa rinnettä? Isot kivet sitovat rinnettä, kasvien juuret (jos kaltevuus ei ylitä 1:2), tai rinteeseen upotettavat puiset kehikot (joku sanoi että lavakauluksia voi laittaa maan alle?). Meidän jyrkät rinteet on ratkaistu a) todella isoilla kivillä b) havu-istustuksilla, joiden päällä on 6cm-12cm mustia kivenlohkareita sitomassa maata ympärillä. Jatkossa Havut toivottavasti imevät ohikulkevat hulevedet. c) yksi jyrkkä rinneluiska on tehty pelkästää suodatinkankaan päälle ladotuista 6-12cm kivistä, d) polku jyrkkää rinnettä alas on tehty kivimurkeesta jossa on seassa kivituhkaa jotta se olisi tarpeeksi jämäkkää eikä valuisi hulevesien mukana pois. Ensi kevät näyttää miten nämä kaikki ovat toimineet?
5. Tukimuurit. Pintamaa korvataan sepelillä ja valetaan anturi. Muurin taakse sepeliä. Tukimuuri kallistetaan rinteessä sisäänpäin. Tulossa tällainen tuonne etupihalle.
6. Istuta kasveja, perennoja ja pikkupensaita jotka sitovat vettä. Istuta tiheään. Viimeisimmässä Garden Illustrated lehdessä lehdessä on juttu etupihan pikku-puista. Englannissa etupihoilla ei ole puita jolloin hulevedet ovat ongelma. yksikin puu auttaa jo asiaa! Meilläkin on etupihalle istutettu yksi koti-puu.
7. Vältä rinnepihalla suuria alueita asfalttia ja laatoitusta jolloin vedet eivät imeydy maahan vaan valuvat hulevesinä pitkin ja poikin. Me olemme ratkaisseet siten että polut ovat kivituhka/sorasta jolloin vesi imeytyy sen läpi. Alapihalle/rinteen alle on tulossa isot alueet laattaa mutta tarkoituksena on että laatoitetut alueet tehdään isoista laatoista ( mahdollisesti valetaan betonista) siten että niiden väliin jää n. 5-10cm aukot jotka täytetään soralla jotta vesi ei jäisi lillumaan laatoitukselle.
8. Vältä nurmikkoa jyrkissä rinteissä ja liuskoissa. Meidän talon reunat ovat jyrkimmällä kaadolla ja niissä ei ole nurmikkoa ollenkaan. Kiviä ja pensaita.
Kivet talteen! |
Maatyöt useassa vaiheessa kun myöhemmin soraa ja multaa ei olisi enää saanut roudattua alapihalle! |
Rinteen tekemistä isoilla kivillä! |
Pihatöiden jatkoa seuraavana syksynä kun talon seinät on rapattu! |
Portaiden viereen, istustusalueelle ladotaan suodatinkankaan päälle kivenlohkareita jotka eivät "valu alas" lumien mukana. |
Sora ja pensaat imevät rinteen alla hulevedet paremmin kuin kivetys. |
Rinteeseen istutettiin kääpiövuorimäntyjä... |
Piha on vielä melko "kivinen" kun en raaskinut ostaa valmiiksi suuria vuorimäntyjä (havut ovat kalliita!), Mutta kunhan nämä tästä kasvaa vihreä vie voiton! |
Jyrkkä liuska jolla pääsee alas esim kottikärryillä on tehty sepelin ja kivituhkan seoksesta. |
Tässäpä näitä, meidän ratkaisuja kuvaelmana alusta tähän päivään saakka. Ja kuten kuvista näkyy vielä hommaa riittää. Nyt pimenevät illat, työpäivien jälkeen hiukan hidastavat vaikka intoa olisi. Mukavaa Lokakuuta kaikki Puutarha Ystävät!
Vi har byggt ett sluttningshus och det har medföljt en hel del betänkningar kring trädgården. På en sluttningstomt får man göra markarbete i flera steg (först gräva botten till huset, efteråt fylla på) och då gäller det att vara vaken och ha sina trädgårdsplaneringar i hand. När vi hade byggt huset blev det omöjligt för lastbilar att köra något mer till tomtens nedre del. Vi är så väldigt tacksamma för våra grannar som lät bilarna passera deras gård (tills de började anlägga trädgård). Vi hade jord och grushögar väntande på gården pga det.
Viktiga saker att tänka på är:
-Hur man binder sluttningarna så att marken inte rinner ner med regnvattnet och smältande snön?
Vi har använt både stenar och buskar som binder marken. På övre gården kommer vi att ha en mindre område med asfalt och stenläggning men för övrigt kommer vi att undvika det, eftersom det förhindar vatten att sugas ner. På senaste Garden Illustrated tyckte man att fler borde ha ett träd på framgården bla. för att minska mängden dagvatten.
- Vara i kontakt med grannarna för att planera rätt höjd på marknivån vid gränserna.
- Ta vara på stenar som behövs till terassering. Bestämma murar. Ha planeringara färdiga vid markarbeten.
- Undvika gräsmatta i sluttningar.
Har ni fler ide'er och erfarenheter? Berätta så gärna!
Ha en så fin October alla Trägdårdsvänner!