lauantai 25. toukokuuta 2013

Taimenvaihtopäivän antia. Nya växter i utbyte.

Terttuselja, Sambucus racemosa

Taimenvaihtopäivä on minunlaiselleni "keräilijälle" vuoden jännittävimpiä päiviä. Jännityksen suhteense  peittoaa suurenmoisesti jopa jouluaatonkin. Tai ehkäpä juuri tuntuu siltä miltä lapsena, kun availit paketteja jännittäen mitä sieltä löytyykään?



Oulun Puutarha Yhdistys järjesti Taimenvaihtopäivän Äimänraution Siirtolapuutarhalla (hyvä!! Paikka on paljon parempi kuin aiempina vuosina!) tänään klo 10-16. Aikakin oli kiva, ei ollut niin hoppua lähteä aamutuimaan liikenteeseen. Toisaalta, se kaikista hauskin jäi uupumaan - ei ollut sitä tavallista poppoota puutarha-ihmisiä juttelemassa ja kertomassa kokemuksiaan taimistaan kun tulin vähän myöhemmin. Niinpä sosiaalinen anti jäi hiukan heikoksi...
Mutta jäljellä oli peräkärryllinen taimia, yrttejä, pikku puita ja pensaita. Ilman kantamuksia ei tarvinut kotiin lähteä.

Kielot pääsivät jo "valkoiseen kukkapenkkiini".
Olen siis illalla ollut onnellisesti istutushommissa. Tarhaillakkoa, minttua, metsävaahtera, hanhikkia, terttuseljaa ja doorianvillakkoa....

Nyt olen googlettanut ja perehtynyt mikä on Doorian villakko ja todennut ettei se ehkä olekkaan meidän pihan kukka. Eli aina ei "joulupukki" tuokkaan mieluisia yllätyksia. Perenna on kuitenkin istuttu jo kukkapenkkiin ja siellä saa kasvaa kunnes joku keltaisen värin ystävä tulee käymään ja saa minulta suureksi kasvavan keltaisen kukan. Nyt kun Ipadit ja muut yleistyvät, koitampa vinkata että seuraaviin taimenvaihtoihin otetaan mukaan sellainen. Netistä kun saa nopeammin, kuin kirjaa selailemalla, tiedot minkä näköinen kukka, kuinka korkea jne. Siinä sitten oppii itse kukin samalla kun taimia vaihdetaan!
Lipstikkaa

Terttuseljakin on minulle uusi tuttavuus. Seljamehu on "hienoa" juomaa ja olen haaveillut mustaseljan (Sambucus nigra) kasvattamisesta täällä pohjoisessa. Nyt kun taas googletin selvisi että mustaseljan kukista tehdään se mehu kun taas terttuselja on myrkyllinen.... Uups!
Nyt pihassa on molempia!
Mustaselja, selvisi kuin selvisi talvesta täällä V-vyöhykkeellä (oksat paleltu mutta uutta pukkaa kovasti, en tiedä ehtiikö kukkia). 

Ehkäpä myrkyllisten marjojen vuoksi laitan nämä Terttuseljat lahjoitukseen kun sopiva puutarha ihminen (jolla ei ole lapsia jotka syövät kaiken mikä eteen tulee) tulee käymään kylässä.

Tarha-illakko. Tästä iltaisin tuoksuvasta kukasta en tiedä, onko tämä lehtiruusuke (?) vai jo ihan kukkia tuottava yksilö? Olen joskus yrittänyt saada näitä siemenestä kylväytymään enkä onnistunut.

Mutta vaahterasta (vielä hento pienoinen), kieloista, tarhaillakosta, yrteistä ja hankikista (ja siitä toisesta jonka nimen unohdin ennenkuin kotiin pääsin) olen niin kiitollinen! 
Kiitos teille jotka olitte ennen minua saapuneet taimenvaihtoon ihaninen taimineen. Ja vielä kiitos siitä miten kauniisti olitte istuttaneet taimen purkkeihin ja hoksanneet laittaa niihin nimilaput!
Joku todella suurella sydämellä puutarhaa rakastava oli ollut asialla!

Jos et päässyt tämänpäiväiseen tapahtumaan, niin seuraava järjestetään Oulunsalossa Ultramarinin pihalla lauantaina 8.6 . Katso tarkemat tiedot täältä:
http://karolinanpuutarha.blogspot.fi/2013/05/puutarhatapahtumia-oulun-alueella-255.html

Ihanaa Puutarha viikonloppua!

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kevätjuhlaa... Vårfest...


Kylläpäs se tuli taas todistettua miten nainen saadaan onnelliseksi kauniilla kukkakimpulla!
Då vart det än en gång bevisat hur lycklig en kvinna kan bli av en underbar blombukett!

IMG_7566

Ihanat työkaverit muistivat juhlapäivääni tällä valtavalla kukkakimpulla.
Kun kesä vasta heräilee tuolla pihalla, tätä kukkaloistoa on ihana ihastella sisällä.
Ulkonakin on jo kesän odotusta. Kävelen puutarha-kierroksia ja tutkistelen mitä kaikkea vihreää puskeekin pintaan ja koitan muistella mitä kaikkea kukkapenkkiin olenkaan istuttanut viime kesänä?

Mina fina arbetskompisar minndes min festdag med denna härliga bukett.
Nu när det inte blommar för fullt, ute i trädgården är det härligt att njuta av denna blomkraft innomhus. 


Mummolan mökiltä saadut Tuomet kukkivat tänä keväänä ensimmäistä kertaa. Kävin iltasella ihastelemassa kukan nuppuja. Kuvasin puutarhaa illan hämyssä.

Fotade trädgården i kvälls ljuset. Det är så härligt att gå runt och vattna, titta på allt som vaknar till liv. Häggen som vi fått från farmors stuga blommar för första gången denna vår.

Tyrnit heräilevät talviuniltaan.
Havtorn vaknar till.

"Valkoisen kukkapenkin" kukkijat.
"Vita blomrabattens" första blommor.

Onnellisia valoisia kevät iltoja. 
Kevät on juhlaa luonnon ihmeistä nauttiville ja onnellisille puutarhan omistajille!

Lyckliga ljusa vårkvällar. Njut av allt det härliga i trädgården.
Våren är en fest för den som älskar naturen och har en trädgård!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...