... herätään täälläkin kevääseen ja linnunlauluun!
... vaknar vi här också till vår och fågelsång!
Olen kaivannut "vihreään blogimaailmaani". Anteeksi hiljaisuuteni.
Tänä iltana näyttää netti toimivan ensimmäistä kertaa uudessa kodissa. Aah, pääsen lukemaan viikonlopun aikana blogejanne ja inspiroitumaan!
Pakko myöntää että olen aavistuksen kateellinen katsellessa ihania kuvia vihertävistä taimista ja kylvöksistä. Muutto-operaatio ja rankat työviikot ovat vieneet täysin energiat enkä ollut vielä päässyt edes haaveilun asteelle kylvösten suhteen.
Yrtit ja salaatit ovat välttämättömiä, ei tunnu kesältä ilman niitä!
Takapihan pienen terassin olen suunnitellut täyttäväni ruukkku-istutuksilla. Yrtit siis niihin!
Koska vara-kodissamme ikkunatila ja muutoinkin avaruuden tuntu on nyt vähän tiukassa olen jo etukäteen päättänyt että ostan puutarhalta valmiit yrtit - esikasvatustila pitää nyt hyvin tarkoin harkita!
Salaatit, rukolan, pinaatin ja mangoldin kylvän suoraan maahan. Sitä varten pitänee pyytää miestä rakentamaan (jälleen! ) muutaman laatikon jottein kylvökset jää lasten jalkoihin.
Inspiraatio iski kun kävin pikkupoikien kanssa Bauhausissa ja pysähdyin siemenhyllyille. Ja jumitin siihen. Etsistkelin tomaatteja joita voisi kasvattaa ilman kasvihuonetta (kokeillaan nyt edes!), kurkkua ja kesäkurpitsan siemeniä tarttui mukaan. Sinnikkäästi yritän jälleen tänä vuonna kokeilla keijunmekkoa siemenistä. Valkoisen ahkeraliisan siemeniä ostin siksi että se on kesäkukkka joka kasvaa myös varjon puolella (missä meillä on sisääntulo). Puutarhailo oikein syttyi.. (ja kunhan vielä saan sen inspiraation ja oman ajan alkaa touhuamaan kylvämullan kanssa)...
Ja mitäs minun 3v veijarit tekivät äidin jumittaessa siemen-hyllyllä?
Juoksivat, kiersivät, kaarsivat (ja taisivat vähän tutkia kukkiakin) ja kun lopulta oltiin lähdössä oli toinen sankari piilottanut velipojan talvipipon. Siis ihan vaan huvikseen. Paljastui sekin miten suuri on Bauhausin viher-osasto, miten monta mahdollista piilopaikka-mahdollisuutta siellä on - -
Siinä sitten puolituntia kierrettiin ja kaareltiin pitkin käytäviä ja etittiin sitä lakkia, sillä pienen pojan (alle 1m) näkövinkkelistä paikka on todella suuri, eikä sitä piilopaikkaa enää löytynyt!
Kunnes sitten lopulta, sinivalkoraitainen pipo pilkisti nurmikko-siemensäkkien välistä!
Puuh!
Kuvassa olevat mansikat jäivät vanhan kodin pihaan.
Ostin nyt uusia siemeniä (ruukkuun) ja kun koululaiset näkivät mansikansiemenpussin ilmottautui minulle heti apulaiset!
Rentouttavaa viikonloppua Puutarha Ystäväni!'
Vinkatkaapas mitä kaikkea teillä on kasvanut ruukuissa, ruukkupuutarhassa!
Ha en så skön helg mina Trädgårdsvänner!