torstai 26. joulukuuta 2013

Joulurauhaa ja enkeleitä. Julefrid och änglar.

Joulurauhaa ja enkeleitä.
Fridfull jul och änglar.


Amaryllis "Maiden Blush", punastuva morsian.


Jouluvalmisteluihin kuuluu asetelmien teko.
Enkelit.
Helmet (sattui löytymään lattialta pienen prinsessamme jäljiltä)
Jäkälänhaku reissut metsästä lasten kanssa.
Inspiraatiota hain aiemmin Aleniuksen puutarhalta, katso aiempi postaus: Jouluasetelmia, inspiraatiota!



Rungollinen atsalea löytyi viimehetken jouluostosreissulta alennuspöydältä enkä voinut vastustaa kiusausta ostaa sitä mukaan kun olin puutarhablogeja seuratessani lukenut Cherin Autuas olo blogista runkoatsaleasta jonka hän oli toistamiseen saanut kukkimaan. 
Kukkamyyjä kyllä vakuutteli että tämä on ihan kertakäyttö kukka ja saat tuskin joulunyli pidettyä hengissä. Muistelin että myös mummillani on näitä, vuodesta toiseen kukkivia...
Tämä kukka siis myös muistuttaa Rakkaasta mummista jota näen aivan liian harvakseltaan.
Kenellä on astalean suhteen ollut kasvautusonnea? Saa mielellän antaa hyviä vinkkejä!

Hoito-ohjeet:
Atsalea on ruukkukasveista kaikkein janoisimpia. Jopa talviaikana, jolloin useimmat muut kasvit ovat jonkinasteisessa lepotilassa, täytyy atsaleaa tarkkailla kuivumisen varalta. Kuivumaan päässeen ruukkuatsalean lehdet kellastuvat, kukat lakastuvat ja jopa nuputkin saattavat pudota. Kuivuneen atsalean voi yrittää pelastaa upottamalla ruukku noin 10-15 minuutiksi huoneenlämpöiseen veteen kostumaan perusteellisesti. Uimaretki silloin tällöin piristää myös hyvin voivia kasveja. Samoin lehtien ja nuppujen suihkuttelu vaikuttaa suotuisasti kukkanuppujen avautumiseen. Avonaisten kukkien suihkutusta on kuitenkin vältettävä. Kukinta-aikana on hyvä antaa hieman lannoitetta noin kerran viikossa. Kesäksi atsalean voi siirtää ulos sopivan varjoisaan paikkaan. Ennen pakkasten tuloa takaisin sisälle tuotu kasvi saattaa lopputalvella puhjeta jälleen kukkaan.

RUUKKUATSALEA (Rhododendron Simsii-risteymät)

Kasvupaikka: Varjo tai hajavalo
Kastelu: Kastellaan säännöllisesti, saa antaa kuivahtaa. Uppokastelu sillon tällöin. Kukkia ei saa suihkuttaa.
Lannoitus: Happamalla lannoitteella (mitä se on?) kerran kuussa. Kukinta-ajasta syksyyn.
Erityisohjeet: Vaikea saada kukkimaan uudelleen. Sijoitetaan suojaiselle puutarhaan paikalle kesän ajaksi. Viedään syyskuussa viileään paikkaan 5-10 astetta kuukaudeksi. Kun sen jälkeen nostetaan lämpimään saattaa kukkia uudelleen.
Lähde: Kodin kasvit, Dorte Nissen.


Valkoisia Amarylliksiä on koti täynnä.
Varovaisesta kastelusta huolimatta ne ovat kasvaneet niin pitkänhuikeiksi että ne on ollut aivan pakko leikata maljakoihin. 


Ehkäpä juuri maljakkoon leikkaamisen ansiosta olen saanut kaksivanaisista Amarylliksistä kolmekkin kukkaa ja siitä jätti-sipulista on nyt tulossa vielä neljäskin. Upeita!
 

Jouluiloa ja Rauhallista loppuvuotta.

PS. Arvontaan pääset täältä!


tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulukalenterin viimeinen luukku: Arvonta! Julkalenders sista lucka....

Rakkauden täyttämää Joulunaikaa ihanille Puutarha Ystäville!
Kärleksfull juletid Kära Trädgårdsvänner!


Jouluaaton pakettien avaamisen jälkeen kokeilkaa vielä onneanne Puutarhakirjan arvonnassa:
"Puuhaillaan pihalla, kaunista puutarhaan betonista ja muista materiaaleista"
kirja arvotaan 7.1.2014.
Jätä 1 kommentti/arpa ja nimesi jos olet anonyymi lukija.
Kirjoita 2 komenttia/arpaa jos olet lukija.
Jätä vielä kolmaskin kommentti jos linkität arvonnan blogissasi.


För att vara med i utlottning av boken lämna en komment med namn, 2kommenter om är en läsare och tre stycken om du vill länka utlottningen i din blogg. Utlottningen sker den 7.1.2014.


Kirja kertoo miten luodaan kiinnostava piha ja nautitaan puutarhasta ja annetaan luovuuden virrata.
Kuvissa otteita tästä inspiroivasta kirjasta, kuten ohjeet lasten "pikku-kioskin" tekemiseen. Kirjan perusteella esimerkiksi kauniin puutarhasängyn (yllä) voi helposti tehdä vanhasta sängyn rungosta joka laitetaan roikkumaan paksujen köysien varaan.


Camillan ja Malinin tämän kirjan ohjeilla en ole vielä ehtinyt tekemään betonitöitä mutta Puutarhan eheyttävä voima  postauksesta voi käydä kurkistamassa millainen vaikutus kirjalla "Betonia ja veden välkettä" on ollut puutarhaharrastukseni syttymiseen (samat kirjoittajat).
Blogini kuvissa sillon tällöin vilahtelevat betoniruukut ja lintujen juoma-altaat on toteutettu edellä mainitun kaksikon ohjein - ja mukavaa oli. Tässä kirjassa on muutamia uusia ohjeita betoni työskentelyyn mutta myös paljon muuta. "Betonia ja vedenvälkettä" kirja (joka oli arvonnassa viime jouluna) on superhyvä kuvitetuin ohjein. Tässä uudessa kirjassa ohjeet ovat suurpiirteisempiä. Eli suosittelen hankkimaan myös aiemman kirjan, tämä on vähän niinkuin jatkoa...
Vinkiksi, kun alat tekemään betonitöitä pyydä mukaan joku ystävä, kaksin se on hauskempaa ja kaksia käsiäkin tarvitaan kun toinen sekoittaa betonia ja toinen kaataa säkistä!


Resepti näiden huikeiden saippuakuplien tekoon löytyy myös:
6 osaa vettä
3 osaa laadukasta astianpesuainetta
1 osa siirappia

- laittakaapas kesää varten talteen!


Puutarhaan koristekeppejä ... voin vain kuvitella miten hauskaa näitä on tehdä. 
Mustaksi maalattuja bambukeppejä ja tuunattuja verhotangonnuppeja! Aivan loistavia ideoita!



Näillä ideoilla saa taatusti puutarhasta vielä mielenkiintoisemman ja hauskemman!


Ja tällaisille lehtikoreille, komposteille voisi olla käyttöä ja ne ovat hauskan näköisiä.

Onnea arvontaan! Lycka till i utlottningen!
 * Kirja-arvonta blogiyhteistyö Kustannus Mäkelän kanssa.
Lohdutuspalkinto 2. ja 3. ovat sitten "Puppy Love Pioni Unikon siemeniä" (jotka olen aikoinaan saanut Min Eden blogin Ninalta)
Som 2. och 3. pris utlottas "Puppy Love Pion Vallmon frön" (som jag urspungligen har fått från Min Eden bloggens Nina).


Pionvallmon är ettåriga, sås i början av juni och blommar i juli-aurgusti med vackra pion likanande blommor. Frökapslarna samlas när det är torrt och sparas på ett luftig ställe tills fröna är mogna att tas till vara. Pionvalmmon är en av mina favorit blommor i trädgården. 
Alltså en bra slut på julkalendern! God Jul!


Pioniunikko on yksivuotinen. Se kylvetään keväällä mullan pinnalle ja kastellaan. 
Kasvaa aurinkoisella paikalla, aivan itsestään ilman mitään hoitoa. Kukkii  heinäkuusta eteenpäin, ja sen jälkeen kauniit siemenkodat kaunistavat pihaa.
Kunhan siemenkodat ovat kuivahtaaneet (osan otan sisälle kuivamaan) niistä aukeaa yläosan "reiät" ja siemenet ovat valmiita. 
Ja Joulukalenterin päättääkseni, Pioniunikko on aivan ehdoton lempikasvini!
Hyvää Joulunaikaa Rakkaat Puutarha Ystävät!

maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulukalenterin luukku 23. Julkalender lucka 23.

Keijunkukka, Heuceria, Alunrot.
Keväällä varhain, kukinnot ovat pitkiä, keijukaismaisia, kauniita punertavia tähkiä.

Puutarhassani on kahta lajia, tämä punainen ja valkokukkainen. Valkokukkainen on vaatimaton (pahoittelut, en nyt löytänyt lajinimiä, ilmineeraan jos ne jostain löydän)
ja tämä lappapuuron-pinkki on aivan upea ja kukinta säilyy koko kesän.

Valkokukkaisen keijukukan lehdet ovat purppuran väriset.

Pinkkikukkaisen lehdet ovat syvän ja tasaisen vihreät (etualalla myös noita lasten kasvattamia kuukausimansikoita joita on vähän joka paikassa nykyään).

Enää yksi yö jouluun.
Vielä yksi joulukalenterin luukku. 
Siellä odottaa yllätys teille kaikille Puutarha Ystäville jotka olette käyneet lukemassa joulukalenteria.
 Lämpimät kiitokset mieltä lämmittävistä kommenteista.
Käykääpä lukemassa viimeinen kalenterin luukku vaikka joulun jälkeen, ellette huomenna ehdi!

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulukalenterin luukku 22. Julkalender lucka 22.

En voisi kirjoittaa Puutarhani Lempikasveista mainitsematta
marjapensaita, raparperia ja yrttimaatani!

Pensasmustikka

Tämän kuvan kohdalla pakko mainita- kuukausimansikoita jotka lapset kasvattaneet siemenistä. Melkeen koko pussillinen siemeniä onnistui eli lähelle sata tainta. Lapset eivät millään ehdi syömään kaikkia kypsiä marjoja...


Raparperi on ensimmäinen hyötykasvi jota voi jo keväällä varhain alkaa käyttämään. 
Sikisköhän se on niin mukava, kun saa jo pian omaa satoa pihasta?

Rapaperi paistos, raparerimansikkasoppa ja raparperihilloa... NAm.

Yrttimaa sisältää sekä monivuotisia että siemenistä kylvettyjä yrttejä. 
Ajuriruoho, timjami alla jota laitan jauheliha-tomaattikastikkeeseen.
 Marja-aronioista olen keittänyt marmeladia/hilloa jota ollaan syöty juustojen kanssa.
Aroniahillo on myös herkkua kun sekoitan sitä rahkan kanssa, välipalaksi.


Hyvää mieltä jouluvalmisteluihin... 
Ja Valoisaaa ja Rakkauden täyttämää Joulunaikaa teille Puutarha Ystäville jota ei ehditä enää tavata täällä ennen joulua!

PS. Haastan kuvaaman menneen puutarhavuoden 12 kuvan kera Uuden Vuoden tienoilla ;)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...