torstai 2. tammikuuta 2014

Uuden vuoden unelmat. Nya årets drömmar.


Onnea ja iloa Vuoteen 2014!
Meillä sujui vuoden ensimmäinen päivä mukavasti askarrellen kuvia ja tietoja Etuovi.com sivulle talon myyntiä varten. Syksyllähän se oli jo kertaalleen myynnissä ja pidettiin taukoa ja nyt taas uusin voimin pitämään taloesittelyjä. Tällä kertaa kokeillaan kuukauden verran suoramyyntiä ennenkuin annetaan taas välittäjälle. Jospa onnistaisi ja löytyisi kodille mukavat omistajat.

Täältäpä pääsee kurkistamaan myynti-ilmoituksen, vinkatkaa ihmeessä jos jollakulla on ystäväperhe joka etsii kotia Oulusta!



Tässäpä  on hiukan eroa talvisen ja kesäisen puutarhan välillä...

Vuoden ensimmäisenä päivänä on lupa unelmoida (niinkuin kylläkin muinakin  päivinä) ja tehdä vuosisuunnitelmaa. Minun puutarhahaaveissa ovat kestokkina 
Chelsea flower show 20-24.5.2014
Jonain vuonna pääsen tuonne, ehkä ei kuitenkaan vielä tänä vuonna...


Lähempänä pidettävät mielenkiintoiset messut löytyvät Tukholmasta.
 Nordiska Trädgårdsmässan 20-23.3.2014!


Erikoisuutena  messuilla tänä vuonna on idea-puutarha Carl Larssonin puutarhasta joka on yksi Ruotsin eniten vierailtuja puutarhoja.

Näiden lisäksi toivon että pääsisin vierailemaan Virossa puutarha matkalla, mikäli suuntaamme kesälomamatkaa eteläsuomeen niin Eijas Garden on ykköslistalla! 
Millaisia haaveita teillä on tulevalle vuodelle ja mitä puutarhamatkakohteita suosittelisitte?

Haavena on myös puutarhabloggaajien tapamaaninen..
Alustavissa suunnitelmissa on suunnata Ninan luo Min Eden  blogin puutarhaan Pietarsaareen sekä käydä tutustumassa Aspegrenin puutarhaan, alla. Sund'in taimisto on myös tutustumisen arvoinen, jos se päivän ohjelmaan mahtuu. Ajankohta on vielä täysin auki. Olisiko se kuitenkin kesän loppupuolella?

kuva:http://janetshomeanddecoration.blogspot.fi/2010/08/aspegrens-tradgard_13.html

Ja tässäpä tämä...


Tulevan kodin ja puutarhan paikka. 
Aivan ehdottomana ykköstoiveena on päästä tämän vuoden puolella rakentamaan uutta kotia. 
Mutta ennenkuin aloitetaan pitää odottaa että nykyinen kotimme on saatu myytyä.

Sellaisia Uuden Vuoden Unelmia... Millaisia teillä on? 

 
"Motivaatio on sitä että unelmien ylle vedetään työhaalarit"
  "Unelman tekee mahdottomaksi yksi ainoa asia, epäonnistumisen pelko. "
  "Unelmien toteuttaminen tekee elämän mielenkiintoiseksi. "
Paulo Coelho

tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuoden viimeinen päivä. Årets sista dag.

Kiitokset kuluneesta vuodesta, Rakkaat Puutarha Ystävät!
Tack för det gångna året Kära Trädgårds Vänner!
Blogin kirjoittaminen ja siihen kuvaaminen on rakas harrastus mutta se ei olisi ollenkaan samanlaista ilman teitä ja kannustavia, inspiroivia ja neuvoa antavia kommenttejanne!
 
Tässäpä haastetta kuvata Puutarha Vuoden kohokohdat 12 kuvalla! Olkaapas hyvät, haastetta saa jatkaa eteenpäin...

Bloggandet och fotandet är en viktig hobby för mig, med utan er, Trädgårds Vänner, skulle det inte kännas lika meningsfullt. Varma tackar för all inspiration, kommenter och råd ni har givit!
Här följer mitt Trädgårds år med 12 bilder! Ni får gärna fortsatta med utmaningen...

1. Vuosi 2013 alkoi hyvin lumisena, suurimmat kinokset ja lumikasat eivät edes näy tässä kuvassa!
Året 2013 började väldig snörik, de största snöbergen syns inte på bilden!

2. Varastossa talvehdittamani pelakuut pääsivät lämpimään ja valoon. Ne selvisivät! Onnistumisen iloa! Siitä ilosta pilkoin valtavat määrät pelakuun pistokkaita ja jakelin kuka vain suostui ottamaan vastaan...
Mina pelargonier klarade vintern i förrådet. Vilken lycka! Tog massor med sticklingar som jag sedan delade ut till alla som bara ville ha...

3. Siemenkylvöt. Tänä keväänä hiukan maltillisemmin aiempiin vuosiin verratuna.
Frösådder, lite mer måttligt jämfört med föregående åren.

4. Kevään kohokohta, Helsingin Puutarhamessut. Mukavat, inspiroivat mutta jäivät mieleen aika pieninä verratuna Tukholmassa pidettäviin Nordiska Trädgårdsmässan. Eli jatkossa Tukholmaan jos vain pääsee (Oulusta samanhinnaiset lennot kuin Helsinkiin).
Trädgårdsmässan i Helsingfors. Inspirerande, härligt att börja våren med en trådgårdsmässa - men en liten besvikelse jämfört med Nordiska Trädgårdsmässan i Stockholm. Altså dit i fortsättningen...

5. Kevättalvi, ensimmäiset kukkaistutukset ovenpieleen jotka muisin aina nostaa yöksi sisälle...
Vårvinter och första blommorna utanför ytterdörren. På natten tog jag inte korgen...

6. Ja lämmin ihana toukokuu. Hellelukemia toukokuussa, lapset uivat pihalla pienessä uima-altaassa ja kesä alkoi aivan vauhdilla. Kävimme Rakkaani kanssa kahdestaan lomalla eteläsuomessa. Golfkierrosten väliin mahdutettiin myös muutama puutarhakierros...Westersin yrttitarha!
Vilken härlig, varm vår det var! Barnen kunde simma i sin liten utebassang redan i maj. Jag och Kärestan åkte på en mini-semester till södra Finland. Bland golfrundorna hann vi besöka några fina trädgårds ställen. Bloggpost om Westers Örtagård!

 Westers Örtagård - Westersin yrttipuutarha
7.  Pioninen kukinta, toivoisi että voisi olla kotona (eikä lomareissulla) koko sen ajan ja seurata ihanaa kukintaa.
När pionerna blommar hoppas man att man kunde vara hemma (och inte bortrest) för att maximalt njuta av blomningen.


8. Kesän aivan ehdoton kohokohta oli Puutarha Bloggaajien tapaaminen Oulujoen Taimistolla!
Aivan valtavasti kiitoksia Puutarhuri Matti Kuljulle joka päivän verran kierrätti meitä oppimassa Suomalaisten omajuuristen ruusujen kasvatuksesta. Olemme niin ylpeitä että Suomessa (erityisesti pohjoissuomessa) on tällaista erityistaitoa jota viedään tällä hetkellä muualle Eurooppaan missä ruusujen kasvatus on jäänyt  villijuuristen vartettujen ruusujen kasvatukseen varaan.
Lämpimät kiitokset myös teille kaikille jotka tulitte tapaamiseen. Oli mukava kahvitella, tutustua ja jakaa puutarhakokemuksia! Tietoa, Puutarhailoa ja inspiraatiota karttui siltä päivältä runsaasti!
Puutarhabloggaajien tapaaminen 2013
Ruusujen kasvatus Oulujoen Taimistolla, pistokas ohjeet!
Absoluta höjdpunkten var Trädgårds Bloggarnas träff vid Oulujoen Taimisto.
Varmt Tack till Trädgårdsmästaren Matti Kulju som visade oss runt på plantskolan och gav oss en riktig bra presentation om hur man tar sticklingar från rosorna och odlar rosor med egna rötter,  dvs. rosorna är inte ynpade på vildrosornas rötter.
Länk till Oulujoki Plantskola

9. Elokuussa osallistuimme Avoimet Puutarhat päivään!
Huikeat 118 vierasta kävi päivän aikana tutustumassa Puutarhaamme. Kiitos käynnistä!
Ihania puutarhanharrastajia, naapureita, tuttuja ja lähialueen ihmisiä jotka ovat itse aloittamassa pihan laittoa. Päivä oli todella antoisa - ja suosittelen ehdottomasti lähtemään ensi vuonna mukaan!
Avoin Puutarha Päivän tunnelmia. Öppna Trädgård dagens efterkänslor.
I Augusti deltog vi i Öppna Trädgårdar händelsen. För att läsa mer om dagen kika in på länken ovan.


10. Syksy oli lämmin ja pitkä ja saimme satoa pitkään!
Tomaatit ehtivät kypsyä kerrankin melkein kaikki kun ei tullut hallaöitä,
marja-aroniasta keittelin hilloa.
Vilken lång sommar vi hade, värmen började i maj och fortsätte till October. 
Tomaterna hann mogna, vi fick skörd länge. Av aroniabären kokade jag sylt. 

11. Syysistutukset tehtiin tänä vuonna myöhään kun vielä lokakuussa
Pelakuut kukkivat upeasti terassilla.
. Höstplanteringar blev sent eftersom pelargonerna blommade så vackert ännu i October.

12. Lumi yllätti kesken lämpinän syksyn - tässä sitä pitää ihan maistella!
Lumi on sen jälkeen moneen otteeseen sulanut ja ensimmäistä kertaa elämässä on Lapin tyttö viettänyt joulun vesisateessa! Toivottavasti ei enää koskaan!
Snön  överraskade oss mitt i en varm höst. Här smakar man på fösta snön!
Efter det har snön hunnit smälta flera gånger. För första gången i mitt liv har vi firat jul i regn.

Onnea Vuoden 2014 unelmiisi!
Gott Nytt År 2014! Happy New Year 2014!
 May your dreams become true...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...