perjantai 20. helmikuuta 2015

Jihuuuu... Nordiska Trädgårdar, här kommer jag!



Tämän viikon paras juttu - josta edelleen hykertelen onnesta- on kun sain tilattua lennot Tukholmaan ja pääsen omalle lomalle, Tukholman mummolaan ja Nordiska Trädgårdar messuille!!!

Messut pidetään 26-29.3.2015 Tukholmassa, tarkempaa tietoa löytyy täältä http://www.nordiskatradgardar.se/

Tämä odotus alkaa jo muistuttamaan joulupukin odotusta, sillä erotuksella etten sitten ala-asteen ole nyt koskaan näin kovasti odottanut sitäkään. Kun pääsee messuilta kotiin kassit pullollaan siemeniä ja muita ihanuuksia niin alkaa kevätkin jo kovasti häämöttää ja tuntua todelta.
Tukholman puutarhamessut 2012 löytyy kurkistus ja kirjoitus edelliseen messuvierailuun. Olin aivan myyty! Sittemmin olen ollut onnekas ja päässyt parina vuonna täältä pohjoisesta käymään Helsingissä kevätmessuilla, aivan samaa luokkaa ei toki Suomen messut ole joten Nordiska Trädgårdsmässan on pysynyt sinnikkäästi haavelistalla. Kun vielä mummolakin on Tukholmassa niin miksipä ei sitten lentoja ostaisi sinne kun hinta on sama kuin lähtisi Oulusta Helsinkiin.

Oma loma tulee kyllä supertarpeeseen. Olin niin onnellinen kun jo iäkäs mummoni sanoi että "Tuu mummin pikkutyttö tänne meille lomalle ja levähtään". Takana on jo kahdeksan kuukautta yksinhuoltajuutta ja suurperheen pyöritystä kun mies tekee ahkerasti töiden jälkeen ja viikonloppuisin raksaa. Toiveissa on että päästään muuttamaan uuteen kotiin toukokuussa. Tarkemmin meidän rakennusprojetista löytyy Koti7 blogista. Nyt tässä mietin että miten saan matkatavaroihin tarpeeksi tilaa kaikille mukuloille ja juurakoille.. sillä juuri tänä vuonnahan niitä erityisesti kannattee hankkia ja laittaa uusi puutarha alulle! En silti usko että tulevinakaan vuosina kasvattaminen yhtään on vähenemään päin. Pitää toivoa että kun talo saadaan paremmalle mallille myös viherhuoneesen vedetään sähköt ja saan sinne lämmöt päällee jossain vaihessa kevättä. Ihan sama vaikka seiniä ei ole tehty.

Aurinkoista viikonloppua Puutarha Ystäväni! 
 Önskar Alla Trädgårdsvänner en solskens helg!

Veckans bästa har varit flybiljetter till Stockholm, Nordiska Trädgårdar! Jag har redan börjat räkna dagar. Får hälsa på min farmor och farfar och njuta lite av min egen tid, efter åtta månader av byggnad och all ansvar av barnen och hemmet på mina axlar. Jag gissar att jag kommer att landa hem med massor av frön, sticklingar och blomlök.

PS. Tulevana tiistaina on Pihansuunnittelukirjan arvonta, sinne pääset täältä!

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Puutarha Ystävien haaste. Utmaning till Alla Trädgårds Vänner.

Edellisessä postauksessa lähettelin Ystävänpäivän kunniaksi Puutarha-haastetta, jännityksellä odotan pääsenkö lukemaan vastauksia blogeista. Lupasin tietysti itsekin vastata kysymyksiin kuvien kera...



1. Kuka on innosti sinut puutarha-harrastuksen pariin, tai kuka on puutarha idolisi?
 Ensimmäiset puutarhamuistoni ovat mummon puutarhassa joka oli todella satumainen ja rehevä vaikka sijaitsikin Pohjois-Suomessa. Kun olin teini mummi toi minulle myös vadelmapensaita ja raparperiä ja yhdessä ne istutettiin sen jälkeen kun oltiin ensin haettu hevostallilta mustissa säkeissä lantaa. Sain joskus myös parhaan ystäväni äidiltä ruusuntaimia jotka kasvoivat lapsuuden kotini ikkunani alla hiukan kärsien, väärässä paikassa. Loppujen lopuksi puutarha innostukseni syttyi kuitenkin pakkastalvena kaksosten ollessa minikokoisia, kun hurahdin puutarhalehtiin.
Puutarha Idolini taitaa olla Pernilla ohjelmassa Trädgårds Måndag. Pernilla kokeilee aina kaikenlaista ja vaikkei kaikki onnistukkaan hän silti nauttii puutarhastaan ja experimenteistään. Puutarha blogin pitämiseen minut innosti Nina Min Eden blogissa. Seurasin hänen blogiaan ja ajattelin että olisipa kiva pitää omaakin.



2. Missä ja millainen on kaunein puutarha jossa olet käynyt?
Hmmm... Kew Gardens Lontoossa on yksi upeimmista missä olen käynyt, mutta en ollut vielä saaut "puutarha-herätystä" joten kiertelin ja nautin, mutta en painut puutarhaa kovin hyvin mieleeni. Inspiroiva ja tyyliltään sellainen josta pidin tosi paljon on Köpenhaminan Tivoli. Puutarhamatkailua, Tivoli. Toivoisin että voisin tulevaisuudessa enemmän tehdä "puutarha matkoja". Toisaalta Avoimet Puutarhat ja ystävien puutarhoissa vieraileminen inspiroivat enemmän. Sieltä kun saa käyttökelpoisia ideoita jotka voi itse toteuttaa.

3. Mikä on paras puutarha-työkalusi?
Kanttausrauta on yksi puutarhan näppärimmistä työkaluista. Kun sen hankin uusien kukkapenkkien luominen helpottui moninkertaisesti. Nyt se on vaan muuton jäliltä hukassa....?! Mutta eipä sitä nyt talvella vielä tarvitakkaan.



4. Millaisia juttuja teet puutarha-ystäviesi kanssa?
 Minulla on onni että edes (!!) muutamat hyvät ystäväni ovat laillani hurahtaneet puutarhajuttuihin. Lisäksi olen saanut puutarhatapaamisissa ja blogin kautta uusia puutarha ystäviä. Kun tapaan puutarha ystäviä saatamme pitkät tovit haaveilla kesästä ja puutarhasta, puhua siemenistä ja sipuleista. Keväällä ja kesällä kyläilyyn kuuluu aina kierros puutarhassa, satoi tai paistoi. Yksi parhaimpia juttuja on käydä yhdessä puutarha ostoksilla. Siinä on vain se huono puoli että yhdessä hulluus tuplaantuu (no taimistot voi kiittää!). Blogin kautta olemme onnistuneet verkoistoitumaan ja tapaamaan myös ihan oikeassa elämässä. Se on ollut upeaa!!! Puutarhabloggaajien tapaaminen Oulujoen taimistolla  oli todella mielenkiintoinen ja mukava päivä jossa pääsin tapaamaan blogista tuttuja kirjoittajia kasvokkain.




5. Mikä on puutarha harrastuksessa parhainta? Mistä nautit eniten?
Nautin puutarhassa tulevasta "flow" tunteesta, innostun, nautin ja unohdan ajan ja kaiken muun ympäröivän maailman. Saan ideoita ja toteutan niitä ja lopulta selkä jo ihan kipeänä suoristan itseni ja nautin siitä mitä sain aikaan. Nautin myös hiljaisista aamuista kun kierrän puutarhassa ja löydän uusia kukkia ja kasveja. Ilahdun ja onnellistun kun jotain itse kasvattamaani onnistuu ja kukkii. Nautin jännityksestä onnistuuko pistokas kokeiluni?  Tuntuu edelleen siltä että pohjoisen kesät ovat liian lyhyitä jotta saisin tehtyä kaikkea mitä haluan puutarhassa ehtiä. Luultavasti joskus tyydyn siihen ja osaan nauttia myös talvilevosta.

1. Vem inspirerade och drog dig till Trädgårds Hobbyn, eller har du en Trädgårds idol?
Som barn tog mormor med mig till trädgårdssyssylor. När hon kom och hälsade på hade hon med sig rabarberplantor och hallon. Tillsammans planterade vi dom. Även min bästis mamma gav min små rosor att plantera i vårt trädgård. Så även om min mamma inte var någorlunda trädgårds entusiast så hade jag trädgårds älskande människor omkring mig. Först efter att jag fick egen trädgård, och först efter en lång och kall vinter, inne varje dag med våra tvillingar började jag läsa trädgårds tidningar och blev helt trädsgårdsgalen (mitt på vintern!).
Som idol har jag Pernilla i Trädgårds Onsdag(eller Måndag). Hon är så härlig inspirerande och provar nya ting jämnt, experimentar - och det gör ingenting om hon misslyckas i trädgården ibland! Nina i bloggen Min Eden inspirerade mig att börja skriva min egen blogg. Jag var läsare av hennes och tyckte att det verkade så underbart så varför inte prova skriva själv också..?
 
2. Var är den vackraste trädgården du besökt? Hur ser den ut?
Mina favoriter år Kew Gardens i London. Fast när jag besökte där var jag ännu inte trädgårds frälst så många fina detaljer har säkert gått förbi. Tivoli i Köpenhamn är också en underbar och inspirerande trädgård. Men mest av allt njuter jag av att besöka Öpna Trädgårdar eller mina vänners trädgårdar. Där får man mest ideer till egna trädgården.

3. Ditt bästa trädgårds verktyg?
Kantjärn är mitt bästa verktyg - efter att jag köpte den har det blivit så lätt att bygga nya rabatter i trädgården.
 
4. Vad gör du tillsammans med dina Trädgårds Vänner?
Jag är lycklig att några av mina bästa vänner har fått trädgårds inspiration och älskar trädgård lika mycket som jag. När vi träffas pratar vi om frön, nya plantor och trädgårds planeringar. På vår-höst har besökt trädgårdar och plantskolor. Det är så mycket bättre tillsammans med en vän! Och så tipsar vi varandra om trädgårds rea eller om någon speciell växt som är till salu!
Dessutom har jag fått nya vänner via trädgårdsföreningen och genom bloggandet. Tack underbara ni! Det har varit otroligt kul att träffa några av er, bloggsystrar live! 


5. Vad är det bästa med trädgård? Vad njuter du mest av?
Mest av allt njuter jag av trädgårds flow't. Av att glömma bort allt annat, inte tänka på tiden, bara njuta av att göra trädgårds sysslor, plantera, se det färdiga, komma på en annan ide och fortsätta till det värker i ryggen och man är hungrig som en varg (eller att barnen är det). Jag njuter av att experimentera och lyckas ibland... På kvällarna eller tidiga mornar är det härligt att ta en runda  trädgården och förundras av allt som växer.

PS. Puutarhan suunnittelukirjan arvonta! Utlottning!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...