Ellä Rädyn ja Hanna Marttisen "Suomalainen Metsäpuutarha" kirja pitää pian palauttaa kirjastoon. Pitänee hankkia se omaksi, hyvä opus on, suosittelen!
Kirjoittelen tähän lähinnä nyt omaksi ilokseni muistiin muutamia kirjan ideoita omaa metsäpuutarhaa varten. Saa kommentoida ja jakaa kokemuksia.
Meidän metsäpuutarha- metsätilkku- on sekametsää, kuusia (lähinnä kuusenalkuja), koivuja, haapaa, mäntyjä. Huiskeista männyistä en pidä, niitä varmaan sitten vielä sahataan pois. Pohja on kuivaa kunttaa ja varvikkoa. Maaperä on hiekkamoreenia. Tällä hetkellä "metsätilkku" on suurempi kuin mitä se tulee olemaan. En vaan heti raaskinut kaikkea kaataa pois. Käydään joku ilta miehen kanssa siellä "harkiten", ilman lapsia kaatamassa vielä osa puista ja tekemässä kodalle/grillipaikalle tila.
Metsäpuutarha on eläinten koti.
Pyytelin jo kakkosluokkalaista käsityömiestä josko olisi tehnyt linnuille pesimispönttöjä mutta vielä on puuttunut tarvikkeet. Linnuista ja oravista pidän mutta metsähiiristä en, joten jatkossa taidan olla tarkkana ja lakaista aina eväsretken muruset nuotioon. Kirjassa suositellaan (kuin myös joku puutarha ystävä täällä blogissa) jättämään lahoavia puita hyöteisille, sienille jne. Ja lapsista on myös kiva hyppiä puiden yli ja päällä. Jos perhosia tahtoo niin metsäpuutarhaan voi istuttaa pienen niittyalueen: karhunputkea, syreeniä (no ei kyllä sinne metsöön mutta muualle tontille), varjoliljaa, mustikkaa (on jo), maksaruohoa, pajua (villapaju on kaunis!).
Kasvipaikkatyypit; Lehtomaiset metsät, tuore kangasmetsä, kuivahko kangas, kuiva kangas ja kallio tai kosteikko?
Kirjan mukaan metsäpuutarhamme on kuivaa kangasta (puolukka ja mänty hallitsee) ja tuoretta kangasmetsää (mustikkaa ja kuusia), jotain siltä väliltä.
Tuore kangasmetsä on kohtalaisen hyvä useimmille puolivarjon ja varjon perennoille. Täällä viihtyy varmimmin happamanmaan perennat:
Tähtiputket,
Rönsyakankaali,
Illakko,
Isotöyhtöangervo,
Kesäpikkusydän,
Kielo,
Lehtoakileja,
Pikkutalvio,
Rönsytiarella,
Suikeroalpi,
Vuorenkilpi.
Hmmm.. Ehkä mielummin laitan johonkin kivenkoloon puutarhamultaa ja istutan sinne sellaista mistä pidän, kuten: Kotkansiipisaniasia, Kuunliljoja, valkovuokkoja, keijunkukkia, kieloa, koiranputkea, vanamoa (mistä sitä voi saada?), jouluruusua, valkoista siperiankärhöä, valkokolmilehteä, tulppaaneja.... Ei liian tyypillisiä puutarhan perennoja ja kukkia vaan jotain matalia, valkoisia hämypuutarhan kukkia, aina yhtä sorttia yhdelle laakealle alueelle.
Metsäpuutarhan sekaan, sinne tänne polun varrelle haaveilen istuttavani ajan saatossa alppiruusu pensaan tai kaksi, hortensiaa, myös Mongolian vaahtera (pensas) menestyy meidän vyöhykkeellä (V). Kuusien sekaan olisi kiva saada hopeakuusta, muutama erilainen havupuu tai pensas sekä sellainen villapaju jossa on hopeanväriset lehdet.
Maanparannus hiekkamaalla
Lisää turvetta ja kompostia sekä savimaata joukkoon.
Kasvualustan syvyys riippuu istuttaako pensasta, puuta vai perennoja. Lisää normaalisti lannoitettua uutta multaa. Istutukset on hyvä kattaa: kivillä, hakkeella tms.
Uusien puiden istutus
Syvän kuopan kaivaminen voi olla työlästä ja vahingoittaa olemassa olevien puiden juuria joten tee mielummin laakea ja matala istustuskuoppa kuin syvä. Poista varvikkoa uuden puun istustusalueelta. Sekoita uusi multa perusmaahan. Tee kastelusyvennys mutta muista täyttää se syksyllä!
isot puut pitää muistaa tukea hyvin. Muovisuoja jäniksiä varten. Tuore puu maistuu metsäneläimille.
Havukasvit typistetään ennen juhannusta jotta niistä tulee tiheitä.
Sammalet ja kuntta
Varvikkoa ei saa lannoittaa tai sen tilalle alkaa kasvamaan jotain muuta kuin puolukkaa ja mustikkaa. Kuollutta varvikkoa voi leikata. Typistys myös tuuheuttaa varvikkoa. Varvikkoa ei saa tallata joten olut ja askelkivet ovat välttämättömiä.
Sammal kasvaa hiekka ja soramaassa. Hyviä lajeja ovat lehtolehväsammal, metsälehväsammal ja hietikkotierasammal (mistä niitä saa?).
Haapojen kaulaus
Enpä ollut moisesta ennen kuullutkaan mutta kun kirjoitin ensimmäisen kerran metsäpuutarhasta ja kerroin että siellä kasvaa haapaa sain monta hyvää, asiantuntevaa kommenttia miten haapametsää pidetään kurissa.Haapa kasvattaa lukuisia juurivesoja kauaskin rungosta. Tämä jatkuu puun kaadon jälkeenkin. Tehokkainta on kaulata iso puu 1-2v ennen kaatamista. Kuori poistetaan rungon ympärilyä 10-30cm vyönä. Se katkaisee yhteyden juurien ja latvan välillä jolloin juure lopettavat vesojen tekemisen.Kaulattu puu kuoleen pystyyn.
Puutarhan polut
Polut ovat hauskoja- ajattelin tehdä niistä kiemurtelevaisia ja kaartelevia ja jos tulee kostea kohta vastaan niin sen yli sitten lankkusilta. Polku voisi tehdä kierroksen metsäpuutarhassa ja sen yksi kohde on tietysti se kodan paikka. Polun alta kaivetaan kuntta pois, paljaaseen maahan lisätään hiekkaa ja/tai soraa jolloin polut kuivuvat sateen jälkeen nopeammin. Polut saavat myös vähän viettää ulkoreunoille ettei tule lätäköitä. Polun voi kattaa soralla/pikkukiville tai hakkeella.
Ajattelin että polut ovat sekä hauskoja lapsista että myös hiukan suojelisivat varvikkoa. Polun varelle sitten tulee istutuksia ja kukkivia pensaita, lyhtyjä ja jos saisin vielä muutama suuren kiipelykiven sinne.
Miten metsäpuutarha kannattee rajata muusta puutarhasta?
Tähän ottaisin mielellään vastaan ideoita. Alustava suunnitelma on hankkia paksua hirsipuuta tai vastaavaa rajausta varten (joka siis olisi silloin "suora"). Toiselle puolelle tulisi normaalipuutarhaa ja nurmikkoa, rajauksen toisella puolen kasvaa kunttaa, mahdollisesti pensasmustikkapensaita ja muutama pensas ennen suurien puiden "alkua".
Ideoita kirjasta: Luonnonkivirajaus, lankkurajaus, turveharkko (ei kiitos, ei kestä lapsiperheessä).
Kivet ovat ikiaikaisia.
Tontillemme päätyneet kivet ovat jääkauden sulamisperintöä. Muutamia isoja kiviä "pilkottaa" maassa. Kun rinnetalolle kaivetaan monttua toivon että löytyy vielä monta upeaa kiveä jotka kaivuri saisi heivata metsäpuutarhaan.
Minäkin olen aivan ihastunut tuohon samaiseen kirjaan. Hankin sen puutarhamessuilta.
VastaaPoistaOlen pikkuhiljaa muokannut itsellenikin metsäpuutarha/kompostipaikka yhdistelmää. Yhdistelmä on periaatteessa aika hassu, mutta olen ajatellut miksi kompostin seudun täytyisi olla ruma? Sitä paitsi kompostillehan kuljetaan joka päivä, kesät talvet. Laitan sinne vielä istutuspöydän joku päivä.
Vielä paikka on ihan kesken, jopa ajatuksissanikin mutta pikkuhiljaa se siitä muotoutuu. Nyt siellä kasvaa rhodoa, marjakuusta, särkynytsydän, hortensiaa, saniaisia ja luonnonkasveja. Ja nyt jo nautin siitä...
Kuulostaa aivan ihanalta! Oletko laittanut voitiin kuvia? Olisi kuva nähdä miten olet sijoittanut kompostin...
PoistaSiis blogiin # puhelin vaihtelee sanoja oman pään mukaan...
PoistaMinäkin tykkäsin tuosta kirjasta. Lainasin kirjastosta ja ajatuksena on hankkia teos omaksi. Sinun laillasi mietin mikä kasvutyyppi meidän metsänreuna on ja listasin kasveja. Alue on nyt rakenteilla. Jos haluat kurkata, olen kirjoittanut muutaman tekstin omasta projektistani http://pinkkipelakuu.blogspot.fi/search/label/mets%C3%A4puutarha
VastaaPoistaHuippu! Kiitos linkistä =)
PoistaMukava kun metsäpuutarhanrakentajia on nyt monta ja tuo kirja taatusti inspiroi vielä lisää...
Suunnitelmasi kuulostaa hyvältä!
VastaaPoistaVanamoa myytiin ainakin viime kesänä Särkällä.
Kiitos vinkistä, pitääpäs ajella Raaheen =)
PoistaTuo oli ihana kirja, harvoin tulee luettua puutarhaopuksia noin keskittyneesti ajan kanssa. Minäkin haluan perustaa metsäpuutarhan, mutta meidän metsätyyppi on vielä tunnistamatta. Tsemppiä metsäpuutarhan aloittamiseen! :)
VastaaPoistakirjan parasta antia ja opetusta lienee juuri metsätyypin tunnistaminen ja siihen sopivien kasvien valitseminen...
PoistaTuo kirja täytyy saada! Meilläkin on rannan metsäpuutarha vielä vaiheessa. Siellä kasvaa luonnostaan kieloja ja saniaisia. Jätimme sinne kasvamaan pari mäntyä ja kuusta sekä leppää. Olen jo istuttanut pari alppiruusua, sinivuokkoja, jouluruusua ja esikoita polun varrelle. Viikonloppuna olis tarkoitus lisätä saniaisia ja lemmikkiä
VastaaPoistaUutta aluetta on ihana suunnitella ja toteuttaa. Mukavia kevätpäiviä teillekin!.
Kuulostaa ihanalle suunnitelmalle... Kun istutat noita kukkia, lisäätkö puutarha multaa? Nyt on ihan huikeat kelit. Tulos vaan äkkiä se kaivinkone tuonne tontille!!
PoistaJuu, alppiruusuille laitoin niiden omaa multaseosta ja muille tavallista multaa. Sekoittelin sitä rannassa olevaan maa-ainekseen, jossaon havua ja muuta. Toivon että kokeiluni onnistuu...
PoistaIhastuttavia nuo sinun perennahaaveet kivenkoloihin! Jos talon alta paljastuu isompia kiviä, jotka vaativat räjäytystä, saa kivenlohkoista hienon rajauksen. Oli muuten hienosti laadittu tuo teidän puutarhasuunnitelma, varmasti saatte luotua upean pihan ja puutarhan!
VastaaPoistaKiitos, yritän vielä näyttää sitä suunnitelmaa kavereille josko saisin lisää muutos ja parannusehdotuksia...
PoistaKiitos tuosta kivi-vinkistä!!!
Hei Karolina, kurkkaapa tuolta vanhasta blogistani ja vanhalta pihaltani miten tein metsäpuutarharajauksen, yhdessä säkissä turveharkkoja 3 kpl ja säkki maksaa n. 17€.
VastaaPoistahttp://www.tuhatpuutarhaunelmaa.blogspot.fi/search/label/alppiruusu
Haavan kaadon kanssa kannattaa olla varovainen. Haapavesojen kanssa on muutoin liemessä...aika syvällä:) Minustakin kuulostaa hienolle suunnitelmalle istutukset kivenkoloihin!
VastaaPoistaIhania suunnitelmia ! Ja pitääpä lainata tuo kirja kirjastosta, oli mulle uusi, kiitos vinkistä. Tuli mieleeni, että miksi pitää rajata metsäpuutarha muusta ? Eikö se voisi jatkua luonnollisesti, vähitellen muuttuen, kasveilla ja mahd. pensailla ja puilla niin että ne välivaiheessa sekoittuvat toisiiinsa. No, heitinpä vaan, itse tottakai tunnet parhaiten paikan. Kielo on mulla nyt mahtava monien neliömetrien riesa :( Muista rajata juuriesteellä sen istutuspaikka niin et huku siihen vuosien päästä. Kiva seurata projektiasi, ihanaa kesän alkua !
VastaaPoistaHei:). Kivoja juttuja. Tuo kirja sopisi meidän metsäpuutarhan ohjeeksi ;)
VastaaPoista