keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Jouluruusu. Julros. helleborus niger.

Kerroin jouluruusun tarinaa lapsille. "Ensimmäisenä jouluna köyhä maalaistyttö meni katsomaan Jeesus vauvaa, mutta huomasi sitten että kaikilla muilla oli lahjat vauvalle ja tuli surulliseksi kun hänellä ei ollut mitään annettavaa. Enkeli huomasi tytön surun ja ohjasi tallin ulkopuolelle. Tytön kyyneleet tippuivat maahan ja enkeli osoitti kukkaa joka kasvoi kyynelistä. Helleborus niger, jouluruusu. Tyttö otti kukan ja vei sen Jeesus vauvalle...." Eskarilainen pohti siihen onko Jeesus syntynyt Dinosaurusten jälkeen? Ja onko ensimmäiset ihmiset tehty mullasta vai apinoista? Viisas viisivuotias päätti keskustelun: "Tytöt on ainakin tehty sokerista ja kanelista!" 



Omille ja muille lapsille (ja aikuisille) tiedoksi että jouluruusun kaikkissa osissa on sydänmyrkyllisiä aineita jotka voivat aiheuttaa pahimillaan rytmihäiriöitä ja sydämen pysähdyksen (samanlai kuin sormustinkukassa), ei siis mikään pikkulapsiperheen joulukukka, tai jos ehdottomasti haluaa pitää sen pöydällä siitä on syytä varoittaa ja olla varuillaan.

Jouluruusu on monivuotinen. Sen voi istuttaa maahan varjoisaan ja hyvä multaiseen paikkaan. Se kukkii varhain keväällä. Sain ohjeeksi säilyttää joulun jälkeen kukkinut kukka viileässä, valoisassa "lepotilassa" ja istuttaa se maahan keväällä. TAI vaihtoehtoisesti kaivaa valmiiksi kuoppa kukalle maahan ja joulun jälkeen istuttaa se jäätyneeseen maahan ja peittää havuilla. Viimeksi mainittu kuulosti helpommalta kuin muistaa pitää kukkaa viileässä ja kokoajan kosteana joten taidan käydä tässä joku päivä kaivamassa kuopan valmiiksi.
Millaisia kokemuksia teillä on jouluruususta?



Julrosen är så vacker. Berättade berättelsen om julrosen till barnen: "En fattig liten flicka gick den första julen till Betlehem för att hälsa på lilla Jesus barnet. När hon väl var på stallet upptackte hon att alla andra hade med sig presenter till det lilla nyfödda barnet. Hon blev så ledsen och började gråta. Då såg en ängel hur sorgsen hon var och lät det växa en vit julros av hennes tårar på marken. Hon visade flickan blomman och lycklig tog den lilla flickan upp blomman och gav den som gåva åt Jesus mor..."
Sexåringen frågade ifall Jesus föddes efter dinosaurierna? Därefter följden en diskussion om människorna är skapade av jord eller av apor? Med den kloka femåringens slutsummarie: " Flickorna, i varje fall är gjorda av kanel och socker!"

Julrosen är giftig. Det får man minnas och vara vaksam om när man har små barn i huset. Giftet är det samma som i fingerborgsblomman, toxiskt mot hjärtat, orsakande rytmfel eller hjärtstilla.

Jag tänker plantera blomman ut efter att den har blommat, förhoppningsvis blir den mångårig. Tänkte gräva gropen redan nu innan marken blir frusen och efter planteringen, täcka med grenar. Vad har ni för erfarenheter om julrosen?

7 kommenttia:

  1. Sain yksi joulu tuollaisen ja hoito-ohjeet. Eihän se minun hoivissa kestänyt. Usein tuollaiset kukkaset, varsinkin talvisaikaan, kun joutuvat toisenlaisiin olosuhteisiin, säikkyvät, nuutuvat.
    Mutta monella on onnistunut isuttamaan ulos asti ja menestymään, tiedän.

    VastaaPoista
  2. Minulla on kolme istutettuna etupihalle. Vähän huolettaa, kun yhdessä on isot kukkanuput tällä hetkellä ja talvi on vasta aluillaan. Täytyy laittaa talvisuojat kaikille kolmelle.

    VastaaPoista
  3. Jouluruusu on täällä 5-vyöhykkeellä muutenkin arka. Yhden kesällä istutetun olen peittänyt havuilla ja ajattelin kokeilla miten tälle nyt kukkivalle käy jos sen vie ulos joulun jälkeen. Metsätonttu, en vain voinut vastustaa kiusausta hankkia sitä... =)
    Sussi, ne sinun kukathan sitten kukkii ihan niinkuin kuuluisi, joulun aikaan.. Mutta toivottavasti kukista ei heikennä niiden kestävyyttä talven yli.

    VastaaPoista
  4. Lanbohaven, tack själv! Jag var in på ditt blogg och du har en helt underbar trädgård.

    VastaaPoista
  5. Mulla on ollut jouluruusu joulukukkana aika monena vuonna ja vain kerran olen saanut sen pidettyä hengissä kevääseen asti. Joten taidan itsekin käydä kaivamassa pienen kuopan tämänvuotiselle valmiiksi.

    VastaaPoista
  6. Hei Pioni,
    Kerro sitten miten kävi...?
    Minustakin se kuulosti hyvältä vinkiltä. Bauhaus on minun lempikauppa kun siellä on muutamia tosi hyviä ja ammattitaitoisia myyjiä ja ne mielellään vastailee kysymyksiin. Kannattee siis kysyä kun ei tiedä =)

    VAloisaa joulunodotusta! Täällä satelee lunta, lapset ovat jo tehneet lumilinnoja. Ihanaa!

    VastaaPoista
  7. Sain muutama vuosi sitten naapuriltani pari jouluruusun tainta ja istutin ne puutarhaani, paikkaan, johon ei ihan kuumin aurinko pääse paistamaan. En ole jouluruusujani mitenkään peittänyt talven ajaksi. Syksyllä koitan jättää puunlehtiä jouluruusujen ympärille, etteivät ole ihan paljaana kevään saavuttua. Joka kevät ne ovat kehittäneet useita nuppuja varsin varhain. Usein lehdet ovat vielä puoliunessa talven jäljiltä. Kukinta kestää aika pitkään. Jouluruusuni ovat melko matalia, mutta sitäkin kauniimmin kukkivia. Asumme 1b-vyöhykkeellä ja täällä on usein haastava sää; vuoroin vesisadetta ja vuoroin pakkasta. Sinnikkäästi jouluruusuni ovat jaksaneet.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...