torstai 15. marraskuuta 2012

Nöyrin kiitokseni... Vackert tack...


Taakse on jäänyt Karolinan Puutarha Blogin ensimmäinen vuosi.... ensimmäisen kirjoitukseni voi lukea tästä : Ajatuksia Puutarhasta.

Nöyrä Kiitokseni Rakkaat Puutarha Ystävät. Ellei kukaan teistä olisi eksynyt sivuilleni ja jakanut puutarha-iloa kanssani ja silloin tällöin kommentoinut, blogin kirjoittaminen ei olisi ollenkaan näin hauskaa. Liekö olisin näin innokkaana jatkanut?!

Te olette ihan huippu tyyppejä! Viime vuoden lopulla haaveilin että olisi kiva jos joku kokoaisi Suomalaiset Puutarhablogit vyöhykkeen mukaan. Yritin vähän vinkata kokeneemmille bloggaajille kunnes sitten päätin itse kokeilla että onnistuisiko moinen ja kirjoitin tällaisen tekstin:

Ja ihan ihan Huippua! Nyt meillä on huikean ihana pitkä lista puutarha blogeista, etelästä pohjoseen. Voi käydä lukemassa oman alueen blogeja tai katsella millaista muualla on (varsinkin keväällä, vähän kateellisena kun etelässä on niin rehevää ja kaikki kukkii pari viikkoa aiemmin). Toivottavasti blogilista myös innostaa uusia puutarhabloggaajia liittymään mukaan niin että heidät "löydetään" niinkuin niin moni on "löytänyt" minut. Sata lukijaa, hui! se on hurja määrä, ja ajattelenkin että suurin osa on varmaan vahingossa lisännyt minut listaansa. Mutta te jotka luette, lämmin kiitos =)

Upptäckte att nu har jag bloggat ett helt år! Mitt varmaste tack för alla er som hittat min blogg och som delat Trädgårds Glädjen med mig, kommenterat och delat med era ideer. Utan er hade jag antagligen inte hållit på ett helt år. Om ni vill, så här kan ni läsa mitt första text: 

Tusen tack alla ni som förverkligade min dröm om att få en blogg lista där alla Finska Trädgårdsblogg skulle vara indelade efter zon. Jag försökte få några lite mer kunniga och erfarna bloggare att skapa en sådan lista, men så tänkte jag tillslut att jag kan väl försöka själv att skapa en:
Ovan är blogg inlägget som resulterade med en otroligt fin blogglista -från norraste Finland till söder, massor med fina blogg. Förhoppningsvis även nya trädgårds bloggare lägger in sina blogg på listan så att de blir "hittade", så som så många hittade mig. Genom att vara aktiv och delta och kommentera i andras bloggar hittar man bloggvänner. Tyvär, ibland är livet så hetsigt (och man är så trött på kvällen) att man bara bläddrar i vackra blogg men orkar inte kommentera. Men så får det vara, hoppas du som har läst min blogg har hittat ideer eller bara njutit av trädgårds bilderna.

Dessa Puppy Love vallmon frön fick jag från bloggvännen Nina från Min Eden bloggen. I somras besökte jag hennes trädgård på "Öppna Trädgårdar" dagen. Mycket att tacka för har jag fått under mitt första blogg år! 
Nämä Puppy Love unikon siemenet sain blogi ystävältäni Ninalta, Min Eden Blogista. Kesällä pääsin myös nauttimaan hänen ihanasta puutarhasta Avoimet Puutarhat päivänä. Paljon kiittämisen aiheita olen saanut ensimmäisen puutarha-blogi vuoteni aikana!

11 kommenttia:

  1. Lämpimästi onnea yksivuotiaalle! Kiitos itsellesi, Karolinan puutarhan ihania kuvia ja kertomuksia on ollut mukava käydä katselemassa ja tuo ideasi listata puutarhat vyöhykkeiden mukaan sekä sen toteutus ovat tosiaan ihan huippua!

    VastaaPoista
  2. Onnittelut yksivuotiaalle blogille!

    Tuo puutarhablogilista on tosi kiva!

    VastaaPoista
  3. Kiitos sinulle! Sinä oivalsit jotain yhteisöllistä, kun laitoit tuon kartan!
    Kun puutarhat yleensä ovat hyvin yksityisiä, pieniä paratiiseja, joihin kätkeydytään pahalta maailmalta. Moni on kuitenkin huomannut, että sen kauneus moninkertaistuu, kun sitä voi jakaa muillekin. Blogi on yksi sellainen, olen huomannut. Jakaa myös oppia ja ideoita.
    Ja minähän aukaisin sen kesäkahvilani myötä myös yleisölle. Kaiken tämän kautta me suomalaisetkin avaudumme...jotenkin.

    VastaaPoista
  4. Onnea, onnea! Ideasi puutarhojen listaamisesta vyöhykkeittäin oli kyllä huippuidea! Pitääkin nyt talven aikana vierailla mahdollisimman monessa =)

    VastaaPoista
  5. Äkkiäpä se vuosi hurahtaa. Kiitos plogistasi, sitä on kiva seurata sekä tsemppiä tulevaan kirjoitteluun!

    VastaaPoista
  6. Onnittelut ! Onneksi ehdit pitää näin kivaa ja kaunista blogia, vaikka sinulla on prinssit ja prinsessa apunasi !
    Tuo vyöhykelista on ihan huippu, kiitos hienosta ideasta ja toteutuksesta. (tänään linkitin sen yrityksen ja erehdyksen taktiikalla blogiini).

    VastaaPoista
  7. Kiitos Onnitteluista.
    Niinpä, blogin kautta voi jakaa sen salaperäisen "puutarhan" ja ilon muillekin. Lisäksi aina muiden blogeja selaillessa huomaan että ahaa, noinkin voi tehdä, tai että juuri nytkö pitäisi tehdä tuota tai tätä puutarha hommaa...

    Olen yrittänyt saada ystäviäni (jotka monet ovat vastikään rakentaneet tais ostaneet omakotitalon) joilla on piha, innostumaan puutarhasta. Muutama on jo höynähtänyt ja käydään yhdessä "puutarha-ostoksilla" ja matkoilla. Jaettu iloa on vaan niin paljon riemukkaampaa.
    JA kesällä kun vieraillaan kierretään toisten pihaa ja katsotaan että mikä täällä ja täällä kasvaa...
    Mutta vielä suurin osa on lähes täysin välinpitämättömiä puutarha-hulluuden suhteen, yritän vielä keksiä keinoja =) Siksipä on niin ihanaa löytää blogien kautta uusia puutarha ystäviä!

    VAloisaa viikonloppua marraskuun pimeydestä huolimatta,
    KArolina

    ps. Leila, ensi kesäbnä etsin tieni kesäkahvilaasi ja puutarhaa katsomaan

    VastaaPoista
  8. Hei Karoliina, lähetän sulle kuvahaasteen: Kuusi kuva kesästä ! Haaste mainittu blogini uudessa postauksessa. Toivon että innostut, kesäkuvia oli mukava selata näin marraskuussa.

    VastaaPoista
  9. Kiitos Pivi, samaa mieltä, minäpä otan haasteen vastaan! =)

    VastaaPoista
  10. Onnea 1 vuotiaalle! Puutarhat vyöhykkeittäin oli kyllä vuoden paras! Onnea sinulle kekseliäisyydestäsi. Sieltä löysin itsekin monta ystävää, kiitos sinulle siitä:)

    VastaaPoista
  11. Onnittelut yksivuotiaalle ja suuri kiitos tuosta puutarhablogien luettelosta.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...