lauantai 23. helmikuuta 2013

Parisuhde ja huonekasvit... Relationer och krukväxter...

IMG_6384
Peikonlehti

Parisuhde ja huonekasvit
Aivan aluksi meillä ei ollut mitään kukkia. Leikkokukkia juhlapäivinä. Jossain vaiheessa Rakkaani keksi tuoda ruukkukukkia kukkakimpun sijaan. No, suomalainen taloudellinen mies, leikkokukathan kestää vain hetken ja ovat sitä paitsi kalliimpia kuin huonekasvi. Ja kun ruukkukukatkin kuolivat huonolla hoidolla, niin sittenpähän saattoi sanoa että mitä sulle kukkia tuomaan, kuolevat kaikki. 
Eräänä syntymäpäivänä sain lahjaksi kirjan "Miten saat huonekasvisi säilymään hengissä!" (tai jotain sinnepäin, se se lahjan antajan viesti oli). Aargh ja voi! Minä sekä ystävättäreni puimme kuinka huonoja lahjoja mies VOIKAAN antaa? (en onneksi ollut ainoa).

Mutta pikkuhiljaa kotiimme on muuttanut huonekasveja ja ne ovat jopa alkaneet säilymään hengissä. Ei aina kovin pitkään, mutta niinpäs saa sitten pientä vaihtelua sisustukseen.
Mukavaa on että kodin kukat alkavat tulla mukaan sisustukseen ja mielenkiinnolla huomion sisustuslehdistä miten kukkia on ryhmitelty ja millaisia ruukkuja yms niille on hankittu.

Ylimpänä Peikonlehti. Ostin sen makuuhuoneeseen tuomaan vihreyttä, vehreyttä ja huone kaunistui huomattavasti kun se sai peikkonsa sinne. Ikkuna on kuitenkin pohjoseen päin joten paljon ei sinne valoa tule. Tämä on siis hyvä varjoisan huoneen kasvi. Käy toki muuallekkin mutta ei suoraan auringonpaisteeseen. Kastellaan säännöllisesti, saa ruosteläiskiä jos antaa kuivahtaa (hmm, huomattu). Keväästä syksyyn lannoitetaan joka toinen viikko. Suihkussa sen pitäisi päästä käymään kerran kuukaudessa. Keväisin tätä saa leikata voimakkaasti, siis jos haluaa muotoilla.


IMG_6391
Limoviikuna
Tässä Limoviikuna. Alkuperämaa Himalajan vuoristo. Haluaa olla suorassa auringon valossa ja näyttää viihtyvän kun kerta pukkaa jo kovasti uutta kasvua. Saa lannoittaa keväästä syksyyn joka toinen viikko. Sietää hyvin kuivaa huoneilmaa (siksipä on tainnutkin hyvin viihtyä!).

IMG_6408
Pitkälehtiviikuna
Pitkälehtiviikuna on tuore hankinta, siksipä se on vielä kaupan mullassa ja ruukussa. Bauhausista suosittelivat että sille olisi altakasteluruukku ja vaihdettaisiin kestomultaan. Nämä kaupan kasvatusmullat kun kuulemma ovat pääasiassa turvetta. Alkuperäismaa on Malesia. Lehtiä oli alhaalta asti mutta koska halusin että siitä tulisi puumainen olen jo käynyt saksimassa sitä vähän omanlaiseen muotoon. Toivoisin että saisin tämän kasvamaan yhtä näyttäväksi ja kauniiksi puuksi kuin mitä näin puutarhalla. Ehkäpä, jos joskus unelmani talvipuutarhasta toteutuu? Pimeät talvet kun ovat haaste.
Tätä pitää siis kastella runsaasti mutta koska sekin kestää kuivaa huoneilmaa niin lienee hyvä valinta?!
Tämä saa myös kasvaa auringossa.  


IMG_6404
Kentianpalmu.
Kentianpalmu on huonekasveistani vanhin. Olenkin tosi ylpeä että se aina puskee uusia lehtiä ja saan sen pysymään hengissä. Tämän kuuluu kasvaa hajavalossa. No, nyt talvella se on täysin auringossa, mutta oliskohan niitä aurinkoisia päiviä ollut vasta pari kappaletta. Haasteena on pitää multa aina kosteana ja siksi sille onkin ostettu sellainen "kastelu-lintu" (harmi ei näy kuvassa, on ruukun toisella puolella!) jonka täytän vedellä. Kastelu-linnun ansiosta kukka ei ole vielä koskaan päässyt täysin kuivahtamaan. Ongelma on että talvella on liian kuivaa ja sen lehdet meinaa silti tummua päistään. Aina kun jaksan raahaan sen suihkuun ja annan olla siellä 1-3pv kosteissa tiloissa.
Tämä australiasta tullut palmu on todella näyttävä! Suosittelen!

IMG_6389
Banaanipensas.
Banaanipensas. Nopea kasvuinen. Sen olen jo ehtinyt huomata. Sitä saa lannoittaa joka viikko ja kastella runsaasti, tosin saa se kuivahtaakin välillä. Sen saisi vaihtaa uuteen ruukkuun kerran keväässä että juuret saa tilaa kasvaa. En tiedä onko se erityisen kaunis, mutta ihan hauskahan se on että meillä on oma banaanipensas! Ja paikka sille on tietysti aurinkoinen.

IMG_6388
Jalohortensia
Jalohortensia. Näiden suhteen ei mitään kehumista. Ne kestää aikansa ja sitten yhtäkkiä kuolee. Mutta kun ne on niin mielettömän kauniita, ostan aina sillon tällöin. Alkuperämaa on Japani. Nämä eivät kasva suorassa auringonvalossa, eli siis vähän kauempana ikkunasta. Kukinnan aikana pitää kastella runsaaasti, ei saa antaa kertaakaan kuivahtaa (no siinäpä se syy että ne yhtäkkiä nuupahtaa ja kuolee). Kukinnan jälkeen voi hävittää (tai istuttaa ulos mutta eihän ne meillä talvehdi).

Iloisia kukkivia kevätpäiviä!
Ja jospa Rakkaani toisi minulle joku päivä kimpun tulppaaneja =)

9 kommenttia:

  1. Voi vitsi kun pisti hymyilemään toi sun juttu..
    Kukat on ihania on ne sitten ulkona tai sisällä. Kiva kun sisäkasvisi ovat alkaneet viihtymään :)

    VastaaPoista
  2. Todella hyvinvoivan näköisiä kasveja sinulla, mitä ilmeisimmin olet hyvin opiskellut saamasi kirjan : )
    Mulla kuolee aina silloin tällöin huonekasveja, ja olen laiska hoitaja ja kastelija. Mutta lehtikaktukset, kaktukset, soilikit ja santpauliat ovat viihtyneet.
    Ja kukapa nainen ei ilahtuisi miehens tuomista kukista ! Miksi he eivät osaa sitä vaan hyödyntää :D

    VastaaPoista
  3. Eipä mennyt kirja hukkaan, kun noin hyvin olet saanut kasvisi viihtymään ;) Mä olen sisäukissa ihan surkimus, saan rahapuunkin kuolemaan, niin että vuosittain täytyy hankkia uusi...

    VastaaPoista
  4. Huonekasvisi ovat kauniita ja hyvinvoivia. Nauratti tuo juttu miehesi lahjoista. Jossain vaiheessa taitaa tuo lahjojen tuominen loppua kokonaan. Sitten on seurauksena sarja selityksiä: "kun sinulle on niin vaikea mitään ostaa...". Ja minun mielestäni minulle kelpaa ihan kaikki - toivomasi tulppaanikimppu olisi minullekin mieleen. Voi näitä meidän miehiä!

    VastaaPoista
  5. Kauniita kukkia! Minä saan lahjaksi milloin puita (omenapuu, serbiankuusi ym) tai multaa...heh, tänä keväänä on tulossa yksi multakuorma (synttärilahja) ja yksi kivikuorma (joululahja) :)

    VastaaPoista
  6. Luulin, että olet aina sisälläkin taitava viherpeukalo. Meillä aikanaan peikonlehti kasvoi makuuhuoneessa niin isoksi, että piti päättää kumpi muuttaa pois, minä vai kukka.

    VastaaPoista
  7. Komeita huonekasveja, taitavasti hoidettuja!

    Meillä ei ole kuin muutama huonekasvi, kaikki energia tuntuu menevän kesällä ja syksyllä ulkona ja keväällä taimien esikasvatuksessa. Tai no, orkideoja on kertynyt joitakin ja yksi reipas liaani ja kylppärikasvit, mutta tällaisia hienoja palmuja = kunnon huonekasveja ei ole yhtään. Onneksi niitä voi ihailla vaikka täällä sinun blogissasi :)

    VastaaPoista
  8. Så fint dina krukväxter verkar må! Jag är hopplös med dem, alla - även kaktusar - har en förmåga att dö...

    Ha en fin ny vecka!

    Kram
    Sari från Puumuli

    VastaaPoista
  9. Ihan vehreitä kukkia, Itselläkin ollut joskus peikonlehti ja se teki niitä ilmajuuria mahdottomasti. Kentianpalmu on ollut aina palmuista suosikkini.
    Limoviikunani jouduin hävittää monta vuotta sitten, kun aiheutti allergisia oireita, samoin meni saniaiset ym. Harmitti, kun olivat komeita....

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...