tiistai 17. syyskuuta 2013

Pistokkaiden kehitys. Sticklingarnas utveckling.


Mitä Puutarha harrastus olisi ilman pieniä ja suuria eksperimenttejä?

Alla olevista linkeistö voi lukea miten olen ottanut kesäpistokkaita ja miten innostuin ruusupistokkaiden ottamisesta kun käytiin porukalla tutustumassa Oulujoen Taimistoon. 



Koko kesän olen taimivauvojani hoidellut, enimmäkseen ovat olleet kosteassa ja lämpimässä kasvihuoneessa jossa haihtuminen on ollut vähäistä ja kaikki energia on mennyt pistokkaiden juurien kasvatukseen. Vihreänä ja vehreänä ovat pistokkaat elelleet. Tosin, kuten arvata saattaa ei ruusupistokkaiden onnistumis prosentti ole kovin kummoinen.
Mutta kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, kyllä muutama ruusu-pistokaskin on lähtenyt kasvuun.
En ole vaan uskaltanut kurkistaa millaisella mallilla on sen juuristo?


Kuten arvata saattaa, viinimarjojen pistokkaat, aroniat, syreeni, kuusama ja hortensiat ovat olleet ruusuja helpommat ja ovat edelleen hyvänoloisia. Mutta pensasmustikan pistokkaat eivät onnistuneet.
Kuvittelen että nyt näiden pistokkaiden pitäisi muuttaa geenisäätelyään sellaiseksi että ne varustautuisivat heiveröisine juurineen talveen. Siksipä kannoin ne pois lempeästä kasvihuoneesta, viimaan ja tuuleen... Katsotaan miten käy?


Pohdin tässä miten talvehtisin nämä pensaan alut? Kaivaisinko ruukkuineen kukkapenkkiin ja toivon ettei vesi jäisi lillumaan astiaan ja jää polta pistokkaita. Vai joko istuttaisin ne jo pihalle? Ja onko silloin vaarana että onnistun repimään hentoja juuria...?


Kohta alkaa olemaan aika ottaa syyspistokkaita. Sitä en olekkaan vielä kokeillut mutta talvipistokkaita kyllä ja ne onnistivat ja elelevät yhä.

Sommarsticklingarna har fått njuta av växthuset värme och fukt. På så sätt har all energi gått på att utveckla rötter. Nu så tog jag mina sticklingar ut från växthuret för att det ska vänja sig inför kommande vintern. Få se om det var helt galet gjort?
Hittills har några rosor lyckats, med överlevnads procenten är inte så där stor. Istället har Aronian, vinbärs sticklingarna, syrenen och hortensiorna lyckats. Hoppas att  de klarar sig över vintern med sina veka rötter...
Nu blir det snart dags för att ta höst stickligar. Det har jag inte prövat ännu... 
Fårn länkarna ovan hittar du gamla bloggpost om sticklingarna.

Kramar mina trädgårdsvänner,
Lämpimät syyshalaukset Puutarha Ystävilleni,
Karolina

8 kommenttia:

  1. Omat ruusu kokeiluni eivät näytä kovin hyviltä, aluksi niihin tuli lupaavasti pulleita silmuja, vaan nyt osa jo täysin mustia:(

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoisia kokeiluja, ja varsinkin onnistumisia ! Kasvatan karviaista rungolliseksi, ja tyrkkäsin sen leikkuujätteet sen viereen multaan, ja kaikki ovat hengissä, sekin on siis helpoimmasta päästä. Laittaisin maahan ilman ruukkua. Mutta jos laitat ruukkuineen, niin istuta ne vinoon lähes vaakaan, niin että tyvelle ei pääse kertymään vettä ja jäätä.

    VastaaPoista
  3. Hyvinhän sun kokeilut on onnistuneet! :) mun Merveillet on myös ihan elävän näköisiä, tosin en ole uskaltanut myöskään kurkistaa, onko kehittynyt juuria. Annan olla ens kevääseen niiden noissa purkeissa ja katon sit miten käy.

    VastaaPoista
  4. Minna, osa minunkin ruusuista mustui... Ja osa jatkanut kasvuaan. Luulen että on lajista kiinni mutta enhän minä saanut aikaseksi laittaa nimilappua, mikä on mitäkin.
    Nyt voisi yrittää vielä lehdestä tunnistaa mikä laji on... Mutta kun saksin lehdistäkim puolet pois että mahdollisimman vähän olisi haihduttavaa pinta-alaa...

    Pivi, kiitos vinkeistä. Jospa varovaisesti saisin ne siirrettyä multaan... Tai ainakin osan...Tai täytän jollain lehdillä ruukun piripintaan ettei jäisi vesi lillumaan.

    Puutarhuri, kiva, saat ihania ruusuja lisää! Kannatti meidän käydä Oulujoen taimistolla hakemassa oppia. Ovatko pistokkaasi vielä kasvihuoneessa tai muualla suojassa?

    VastaaPoista
  5. Hyvinvoivan näköisiä pistokkaita. Purkit kannattaa ehkä kaivaa reunojaan myöten kukkapenkkiin ja laittaa juurelle suojaksi esim. lecasoraa ja lisäksi vielä kuivia lehtiä.

    VastaaPoista
  6. Hienoja kasvatuksia olet saanut aikaan!
    Itse laitoin viime vuonna ruusupensaan sivuverson purkkiin ja se kavoi siinä koko kesän, talveksi laitettiin kesäkukkapenkkiin purkki upoksiin. Keväällä seurailin sitä ja se alkoi kasvaa siinä tehden lehtiä. Istutettiin ja nyt on tehnyt kesän aikana kovasti kasvua. Että suosittelisin samaa sullekin;)

    VastaaPoista
  7. Kasvihuoneessa nuo mun pistokkaat edelleen on, en ole muistanu käydä ottamassa niitä sieltä pois. Ne on kyllä aika oman onnensa nojassa siellä saanu olla, hyvä ku muistaa kastella välillä. :) Ihme on jos ens keväänä lähtee kasvuun! ;D

    VastaaPoista
  8. Kiitos teille <3

    Nyt tuli runsain määrin asiantuntevia ohjeita. Taidampa sittenkin istuttaa -ohjeistuksen mukaan- taimet ruukkuineen mutta tosiaan peittää ne mullalla/lekalla/ja vielä lehdillä.

    jospa joku viikonloppu päästäisiin mummolan mökille niin veisin aarteeni sinne kasvamaan ja odottamaan uutta puutarhaa =)

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...