tiistai 20. toukokuuta 2014

Kevätpäiviä ja Keijunmekkoja. Vårdagar och Törnosas kjortel.


Jos ihminen on näin onnellinen keväästä, auringosta, teehetkistä pihalla, miksei aina voisi olla kevät, kesä ja ulkosäät?

Nyt aurinko ei enää laske ollenkaan. Pohjoisessa on kevät ja se on aivan upea!!!
Lenkille voi lähteä vaikka kymmeneltä tai yhdeltätoista illalla jos vaan siltä tuntuu. Puutarhassa olisin varmaan touhuamassa yömyöhään mutta nyt tänä keväänä se ei kuitenkaan ole vielä (?) mahdollista kun tontilla on vielä maatyöt tekemättä ja tätä varakodin pihaa, en tiedä saako sitä alkaa kaivamaan?

Lapset ja isä laittoivat trampoliinin pihalle ja siinä riitti innokkaita voltintekijöitä koko päivän, iltaan saakka. Pimennysverhot ovat välttämättömiä, valitettavasti ne jotka niitä eniten tarvisisivat (3v kaksospojat) eivät kyseistä kapistusta huoneessaan omista.


Aurinkoinen vapaapäivä, kannoin kaikki taimet pihalle.
Tänä vuonna olen erityisen onnessaan kun Keijunmekkoni onnistuivat siemenestä!
Monta yritystä takana, kaupan siemenet/taimet taisin tukhaduttaa liialla kastelulla (se on suurin ongelmani, vähän liian reilusti vettä). Omat siemenet eivät edes itäneet...
Mutta nämä -kaikki- itivät ja ovat jo kasvaneet pitkiksi huikaleiksi! Tänä vuonna ei tarvitse mennä kauppaan ostaman valmiita taimia. En ole ihan varma, mutta latvoin niitä tänään jotta ne haarautuisivat. Onko välttämätöntä?

Tässä aiempien kesieni Keijunmekkoa, aivan lemppari!


Tämän vuoden uudet kokeilut ovat valkoisia ahkeraliisoja jotka on tarkoitus istuttaa varjon puolelle, sisääntulon eteen (joka valitettavasti on tässä varakodissa aivan masentavan kauhea).
Nämäkin nyt latvoin, mutta onkos jollakulla hyviä kasvatusvinkkejä?


Tietääkseni myös Fuchsia, verenpisara viihtyy varjossa joten muutaman ostin taimistolta "pienenä" ja halvempana ja itsekseni täällä kasvattelen. Pistokkaita olen myös ottanut (laittanut turve-brikettiin), jotta saisin pikku-kukat haaroittumaan.


Avomaakurkku on ottanut vähän etumatkaa. Vielä en ole tarkkaan suunnitellut miten ruukkupuutarhan perustan. Laitan varmaan nämä kurkutkin sitten "Kauppakassiin", eli niihin muovisiin, joissa on kahvat, joita joka myydään joka marketissa...

Upeaa aurinkoista viikkoa ja ihania kevätpuuhia jokaiselle!

3 kommenttia:

  1. Keijunmekko on ihana, itse ostan sen myös taimena joka kevät ja välillä useammankin. Tänä vuonna kasvatin itse siemenistä ruusupapua, äidiltäni sain syksyllä muutaman palon ja näyttäs että kaikki on itäneet hyvin, joten joku onnellinen saa lahjoituksena taimen. Mulla meni pelargonien kanssa vehdatessa koko kevät, kun hamstrasin niitä aika paljon (= liikaa) nyt on pitänyt ruukuttaa kaikki taas vähän isompiin ruukkuihin ja varmaan vielä kerran. Höh...kukkiikohan ne edes tänä vuonna, elän toivossa.

    VastaaPoista
  2. Hyvännäköisiä taimia. Itse ostan keijunkukan aina taimena.... kukkii varmasti aikaisin. Taidan olla vähän kärsimätön ; )
    Ostin messuilta pari pientä verenpisaraa pistokastaimena. Nyt ne on latvottu, ja latvat laitettu juurtumaan.... saas nähdä, miloin ne alkavat kukkimaan.
    Ihanaa viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Varakodissa asuminen rajoittaa puutarhahommia, mutta kaikkea hienoa olet kuitenkin jaksanut kasvattaa. Mukavia toukokuun päiviä sinulle.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...