perjantai 14. maaliskuuta 2014

Hiljalleen... Så småningom....


... herätään täälläkin kevääseen ja linnunlauluun!
... vaknar vi här också till vår och fågelsång!

Olen kaivannut "vihreään blogimaailmaani". Anteeksi hiljaisuuteni.
Tänä iltana näyttää netti toimivan ensimmäistä kertaa uudessa kodissa. Aah, pääsen lukemaan viikonlopun aikana blogejanne ja inspiroitumaan!

Pakko myöntää että olen aavistuksen kateellinen katsellessa ihania kuvia vihertävistä taimista ja kylvöksistä. Muutto-operaatio ja rankat työviikot ovat vieneet täysin energiat enkä ollut vielä päässyt edes haaveilun asteelle kylvösten suhteen.

Yrtit ja salaatit ovat välttämättömiä, ei tunnu kesältä ilman niitä!
Takapihan pienen terassin olen suunnitellut täyttäväni ruukkku-istutuksilla. Yrtit siis niihin! 
Koska vara-kodissamme ikkunatila ja muutoinkin avaruuden tuntu on nyt vähän tiukassa olen jo etukäteen päättänyt että ostan puutarhalta valmiit yrtit - esikasvatustila pitää nyt hyvin tarkoin harkita!

Salaatit, rukolan, pinaatin ja mangoldin kylvän suoraan maahan. Sitä varten pitänee pyytää miestä rakentamaan (jälleen! ) muutaman laatikon jottein kylvökset jää lasten jalkoihin.

Inspiraatio iski kun kävin pikkupoikien kanssa Bauhausissa ja pysähdyin siemenhyllyille. Ja jumitin siihen. Etsistkelin tomaatteja joita voisi kasvattaa ilman kasvihuonetta (kokeillaan nyt edes!), kurkkua ja kesäkurpitsan siemeniä tarttui mukaan. Sinnikkäästi yritän jälleen tänä vuonna kokeilla keijunmekkoa siemenistä. Valkoisen ahkeraliisan siemeniä ostin siksi että se on kesäkukkka joka kasvaa myös varjon puolella (missä meillä on sisääntulo). Puutarhailo oikein syttyi..  (ja kunhan vielä saan sen inspiraation ja oman ajan alkaa touhuamaan kylvämullan kanssa)...

Ja mitäs minun 3v veijarit tekivät äidin jumittaessa siemen-hyllyllä?
Juoksivat, kiersivät, kaarsivat (ja taisivat vähän tutkia kukkiakin) ja kun lopulta oltiin lähdössä oli toinen sankari piilottanut velipojan talvipipon. Siis ihan vaan huvikseen. Paljastui sekin miten suuri on Bauhausin viher-osasto, miten monta mahdollista piilopaikka-mahdollisuutta siellä on - - 
Siinä sitten puolituntia kierrettiin ja kaareltiin pitkin käytäviä ja etittiin sitä lakkia, sillä pienen pojan (alle 1m) näkövinkkelistä paikka on todella suuri, eikä sitä piilopaikkaa enää löytynyt!
Kunnes sitten lopulta, sinivalkoraitainen pipo pilkisti nurmikko-siemensäkkien välistä!
Puuh!

Kuvassa olevat mansikat jäivät vanhan kodin pihaan.
Ostin nyt uusia siemeniä (ruukkuun) ja kun koululaiset näkivät mansikansiemenpussin ilmottautui minulle heti apulaiset!

Rentouttavaa viikonloppua Puutarha Ystäväni!'
Vinkatkaapas mitä kaikkea teillä on kasvanut ruukuissa, ruukkupuutarhassa!
Ha en så skön helg mina Trädgårdsvänner!

21 kommenttia:

  1. Siis nyt siis kuitenkin on jo piha? En kyllä tiedä miten osaisin olla ilman omaa enää. Tosin kaikkeen tottuu ja sitä löytäisi muita keinoja harrastaa puutarhajuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin ajattelin, että miten sitä voi kesän elää ilman puutarhaa?
      On tässä onneksi pieni piha ja mukava terassi. Yltiöoptimistina olen tietysti kovastikkin jo menossa tontille aloittamaan puutarhaa vaikka olisi vain sokkelit maassa... katotaan päästääkö mies minut ja bobcatit hommiin =)

      Poista
  2. Hei Karolina!
    Ruukuissahan voi kasvattaa vaikka mitä.
    Itse olen saanut tomaattisatoa ilman kasvihuonetta. Muutamana vuonna minulla on ollut kasvatussäkki aurinkoisella seinustalla, jossa olen kasvattanut Tanskan vientiä, pensastomaattia ja jotain keltaista tomaattilajiketta. Taisi olla jonain vuonna jopa pihvitomaattiakin. Viime kesänä laitoin lavankauluksia kaksi päällekkäin ja täytin ensin risuilla, kompostilla ja lopuksi puutarhamullalla. Tuli paras tomaattisato kuin koskaan aikaisempina vuosina.
    Eli mielikuvitus on vain rajana, sinun taidoillasi saat vaikka mitä siellä kasvamaan.
    Ja jos kerkiät rakennustouhuiltasi, päivityksesi varmasti kiinnostavat monia rivitaloissa ja kerrostaloissa asuvaa.
    Eräs puutarhaystäväni, silloin 25 vuotias poika, kasvatti perunat ja omenapuutkin kerrostalon parvekkeella Helsingissä.
    Ihania kevätpäiviä ja voimia arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina, kiitos hyvistä vinkeistä =)
      Toivottavasti tulisi lämmin ja ihana kesä! Mietin että voinhan aina yöksi levittää harsoa tomaattien päälle... ? Tiedä sitten homehtuisivatko yökasteesta.
      Muovista hyllykkökasvihuonettakin olen tässä jo pohtinut. Sillä voisi olla myöhemminkin käyttöä...

      USkomattomia nuo parvekepuutarhurit =)
      Jos on lasitettu parveke siellä kasvaa kyllä ihan mielettömästi! Mutta että perunatkin =)
      Mietin että miten ja mistä saan tarpeeksi ruukkuja - ja mietin josko alkaisin toukuussa betoni-hommiin. Isoja ruukkuja en varmaan raski ostaa kovin monia....

      Poista
  3. Ruukkupuutarhassa on kukkien lisäksi kasvanut lähinnä yrttejä. Viime kesänä oli ihan kiva yhdistelmä lisäillä ahomansikan taimia kaikkiin mahdollisiin kukka- ja yrttiruukkuihin. Hyvin ne sovussa kasvoivat muiden kanssa ja ohimennessä oli kiva napsia mansikoita. Näin taisivat myös tehdä naapurin lapset ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinuski, ihana idea =) Tuota taidan kyllä matkia, kiitos vinkistä!!!

      Poista
  4. Nuo kuukausimansikkasi saivat minut ostamaan siemenet. Viikko sitten kylvin, mutta vielä ei näy elämää. Toivottavasti päästään nauttimaan mansikoista, niin täällä kuin teilläkin siellä uudessa pihassa. Pienikin piha on aina parempi kuin ei pihaa lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienellekkin pihalle saa mahtuumaan ihan mielettömästi. Joku minulle opetti että mitä enemmän kasveja ja labyrinttiä ja sokkeloa, sen suuremmalta ja jännittävämmältä puutarha tuntuu.
      Jos tämä ei olisi vuokrakoti niin istuttelisin samoin tein pensaat ja puita että tämä piha tuntuis vähän elävämmältä.

      Onnea mansikoiden kasvattamiseen. Muistaakseni meillä pikkutaimet kasvoivat tosi hitaasti ja kun sitten vein ne ulos, oli ihan rääpäleitä ja varovaisin sormin niitä istuttelin. Kyllä olin sitten ihmeissäni millaisia tuuheita mansikka pöheikköjä niistä kasvoi - jouiduin siirtelemään muualle että mahtuivat kasvamaan...

      Poista
  5. Meinasitko vielä ehtiä keijunmekot kylvää? Pistin omani kasvamaan 1.2. ja vasta nyt ovat ensimmäiset oikeat lehdet ilmestyneet. On tosi hidasta kasvamaan, mutta en tiedä miten onnistuisi esim,.lisävalon kanssa. Siksi olen laittanut näin aikaisin, että ehtivät. Viime kesänä kukkivat kesäkuun loppupuolella, siis helmikuun alussa kylvetyt. Mutta jos kylvät nyt, niin kukkivat sitten loppukesällä ja sekin muuten viihtyy puolivarjoisella paikalla!
    Kuten tuolla aiemmin sanottiin, ruukuissa voi kasvattaa vaikka mitä.
    Sun täytyy vaan nyt ajatella, että tämä kesä on erilainen kaiken suhteen ja sitten taas muuttuu tilanne kasvattamisen suhteen ja pojatkin kasvaa siinä sivussa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisessa kesässä on omat ihanuutensa, ainutlaatuiset hetket.
      Pitää yrittää malttaa pitää tämä kesä suunittelu-kesänä, mutta kun niin kovasti polttelee mennä jo tekemään sitä puutarhaa ja istutuksiakin...

      Poista
  6. Ihanaa, että teillä on nyt kuitenkin mahdollisuus pienimuotoiseen kasvattamiseen, kerrostalo asunto ilman parveketta tuntuisi aika kamalalta, kun on tottunut pihailuun. Minäkin kylvän pian mansikan siemenet sinun innoittamana, kiitokset inspiraatiosta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Mansikka idea on Min Eden Puutarhasta (Ninalta) ... eli sinne menee siis kiitokset myös minulta!

      Poista
  7. Onnea uuteen "vara-kotiin"! Tulee se kevät sinnekin.

    VastaaPoista
  8. Hienoa, että olette saaneet kotinne myytyä ja uudet tuulet puhaltavat! Varakodin pkkupuutarhaankin saa luotua kaikkea kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria, tämä on jännittävää aikaa....
      Talon suunnitteluun mennyt nyt paljon ajatus-aikaa, mutta jahka saadaan lupakuvat niin käyn oikein tarmolla "puutarha-suunnittelun" kimppuun...Iso kasa lehtiä ja puutarhakirjoja on tuossa valmiina.

      Poista
  9. Mitenkäs mulla on mennyt tuo edellinen postaus ihan sivu suun! Hienoa, että saitte talon myytyä ja pääsette nyt suunnittelemaan ja tekemään uutta taloa ja puutarhaa! Meillä on siis hyvin samanlaiset hommat meneillään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, onko teilläkin uuden kodin rakennus edessä?
      Kiva, meidän pitäisi treffata ja pitää idea-palaveria =)

      Poista
  10. Hienoa, että saitte entisen kodin myytyä! Nyt sitten odottelen uuden kodin rakennus kuvia ja sinun haaveitasi uudesta upeasta puutarhasta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, haaveita, suunnittelua ja kysely virtaa varmaan tänne bloginkin puolelle ja otan kaikki kommentit kiitollisuudella vastaan =)

      Poista
  11. Meilläkin on kasvanut tomaatteja ruukuissa patiolla ja hyvin kasvoivat :) Salaatit kasvoivat kesäkukkien kaverina ja yrttejä myös. Perunoita meillä on kasvatettu 45litran saavissa ja ihan hyvä sato on kahtena vuotena saatu, viime kesänä kahdesta potusta kasvoi toista kiloa uusia pottuja. Kun vain muistaa mullata niitä, kun laitan potut melkein saavin pohjalle ja siitä sitten lisätään multaa kunnes saavi on täynnä. Suurin ilo siinä on 4-vuotias poikani jonka homma on kaataa saavi ja kuokkia potut koriin sitten syksyllä! Pyöreitä porkkanoita testattiin viime kesänä parvekelaatikoissa ja sato oli hyvä: golf-pallon kokoisia pallukkaporkkanoita, jotka kasvoivat vielä varjossa :) Lehtikaali muuten onnistui myös isossa ruukussa ja näytti kauniiltakin vielä ihan lobelia kaverinaan :) Eli mielikuvitus vaan liikkeelle. Meidänkin pieni rivaripiha on samalla V-vyöhykkeellä, tässä joen pohjoispuolella :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...