Jos vain ehdimme saada kaivinkonemiehen ennen lopullisten pakkasten tuloa tehdään alapiha valmiiksi vielä tälle syksyä. Multakasat ja sorakasa odottavat levittämistä. Olen nähnyt uhkakuvia että jos emme tänä syksynä saa tehtyä noita maatöitä, keväällä saadaan odottaa aina juhannukseen ennenkuin savinen maa kuivuu ja kärsii ajaa koneita rinnettä alas (?).
Jokatapauksessa kaivoin suunnitelmat taas esiin ja mietin että miltä ne näyttää, onko vielä jotain muokattavaa?
Kuvassa alhaalta käsin on valmiina trampoliniin ja keinun paikka jonka pohjalla on soraa ja metsän reunalla on pensaita. Myös metsäpuutarha on ollut "valmiina" aina, sinne on raivattu kodalle paikka, se tulee sitten joskus. Myös vasemmalla on potager jota reunustaa omenapuita/luumupuu ja keskellä potageria(keittiöpuutarhaa) on istutettu suklaakirsikkapuu.
Nyt olisi tarkoitus levittää nurmikko (siis multa, ehkä kylvän sen kuitenkin?) ja tehdä pohjat talon ja metsäpuutarhan väliin tulevaan "ruusutarhaan" sekä talon oikea reuna, meidän "varjo-puutarha". Talon ja autokatoksen(jonka alakertaan rakentuu viherhuone/peliluola pojille) välikköön olen jo istuttanut havuja ja niiden katteeksi on tarkoitus levittää sora.
Terassin reunaan olen suunnitellun muuratut istustuslaatikot joihin yhteen mahtuisi kasvamaan koristeomenapuu. Tulevan kasvihuoneen alle jätetään toistaiseksi sorapohja. Tontin vasempaan reunaan laitan kasvamaan korkeita ja kapeita pylväshaapoja ja alle marjapensaita.
Tässäpä muutama kesäinen kuva potagerista. Käytävät ehdin kaivaa ja täytin osaksi hiekalla. Jollain aikataululla laitan reunoille reunuskivet maakostealla betonilla ja täytän sitten soralla.
Potagerissa meillä kasvoi porkkanoita, punajuuria, raparperia, yrttejä, mustikoita ja salaattia.
Tässä on hahmoteltu ruusutarhaa.
Jospa tulisi sellainen lämmin alkutalvi niin voisi pidemempään kaivaa ja touhuta tuolla puutarhassa?! Viime talvena maa jäätyi niin aikaseen että hommat loppui siihen.
Mutta nyt siis peukut pystyyn että saadaan kaivinkonemies hommiin.
Toiveikkaana, mukavaa viikkoa, Karolina
Onpa aivan mahtava suunnitelma, nostan hattua! Tulee varmaan upea. Kuinka suuri tonttinne on?
VastaaPoistahttp://www.lily.fi/blogit/vihreita-unelmia
Meidän tontti on todella ruhtinaallinen kaupungin tontiksi, 1300neliötä, ja vielä kun talo on melkein kiinni tontin etureunassa niin minusta tämä tuntuu todella isolta pihalta. Kaikki on tietysti suhteellista, arvatenkin monella puutarhurilla on vieläkin suurempia, mutta luulen että minulla on jo tässä, näillä suunnittelmilla moniksi vuosiksi eteenpäin mukavaa puutarhahommaa :)
VastaaPoistaNurmikon osuus on melko pieni. Siitä ollaan käyty miehen kanssa kädenvääntöä. Mutta olen melko vakuuttunut että meidän lapset rakastaa tätä pihaa juurikin sen vuoksi että se tulee olemaan täynnä polkuja ja piilopaikkoja.
Upea puutarha tulee teille, on potager, metsäpuutarha, pelikenttä, ruusutarha ja mitä kaikkea! Ja ihailtavan paljon olette jo saaneet aikaiseksikin. Tuosta on hyvä jatkaa:)
VastaaPoistaKiitos Konnadonna :)
PoistaSuunnitelmista päästiin eilen myös toteuttamispuoleen. Olen niin iki-onnellinen!
Minun silmään otti tuo koivu kasvihuoneen vieressä! Minulla on sellainen kasvarin päässä ja se varjostaa jo aika pienenä niin tehokkaasti, että kasvihuoneen tuotto on lähes nolla:( Riippuu tietty miten ilmansuunnat tuossa teillä menee! Vaan kaikin puolin ihanat suunnitelmat ja pojat niin sujoisia siellä porkkanoiden kimpussa<3
VastaaPoistaKiitos Minna, juuri tuollaiset kommentit ovat tosi arvokkaita - enpä tullut ajatelleeksi. Aurinko paistaa suurimman osan ajasta tuolta metsästä päin, mutta kyllä tuo koivu varmasti silti antaa varjoa. Toki sen voi kaataa pois, vaarana on myös että alkaa ottamaan kaiken ravinnon kasvimaalta - mutta en ainakaan ennenkuin olen saanut itselleni sitä kasvihuonetta raaski mennä tuota koivua kaatamaan. Se on niin ihana! AInut suuri, oikea puu meidän pihalla (ellei tuota metsäpuutarhaa lasketa)...
Poista