tiistai 26. maaliskuuta 2013

Kasvihuonekokemuksia. Erfarenheter av växthus.


IMG_4005


Kasvihuone 4m2. Växthus 4m2

Nyt lienee se aika vuodesta kun kasvihuonekuume alkaa hiljalleen nousta ja puutarha ystäväni Niina kyselikin minulta ja muilta kasvihuoneen omistajilta kokemuksia (haaste: jos sinulla on kasvihuone, kirjoitteleppa millainen se on ja miten sitä käytät!!!) ja vinkkejä kasvihuoneen hankintaan.
Puutarhan harrastaminen on niiii-iin paljon hauskempaa kun on kasvihuone kun saa kasvattaa basilikaa ja tomaatteja ja eksperimentoida kaikkea!
Suosittelen siis kasvihuoneen hankkimista kaikille ja aivan ehdottomasti!


IMG_4006

Kasvihuoneen ympäri kasvaa lasten siemenistä kasvattamia kuukausimansikoita.
Tästä näkee myös että tällaiselle pienelle kasvihuoneelle ei ole tehty sen kummempia perustuksia kun "suoristettu" maa ja laitettu kyllästetystä puusta kehikko jonka päälld on asennettu kasvihuoneen metallikehikko. Seinät ja katto on kennolevyä joka hajottaa auringonvalon ettei kasvit pala ja pitää lämmön kauemmin sisäpuolella. Hyvin on kestänyt kepillä-hakkaamiset, potkupallot ja lumikuorman.


puutarhan vuosi7

Ja ollaakseen noin säälittävän pieni kasvihuone sieltää tulee ihan hurjasti basilikaa, kaikenlaisia yrttejä muitakin, tomaatteja,chiliä, kurkkuakin siellä on kasvatettu, kesäkurpitsaa, melonia ja munakoisia.
Joten jos pihalle ei mahdu isoa kasvihuonetta niin pienestäkin kasvihuoneesta on hurjan paljon iloa!

Mutta jos elämässä voisi aina valita parasta niin silloin se olisi tietysti:
- Suurikokoinen kasvihuone, jonne mahtuisi myös pöytä ja tuolit
- Lämmitys syksyllä, harmittaa kun halla vie joku yö sadon
- Korkea niin että tomaatin taimet saavat rauhassa kasvaa kohti kattoa
- Siinä voisi olla muurattu sokkeli niin että se varastoisi lämpöä

Vinkkejä:
- Kasvihuone tarvitsee aurinkoisen paikan (pieni varjo johonkin aikaan päivästä ei haittaa)
- Kohopenkit/viljelylaatikot sisällä (käytävä keskellä) toimivat hyvin, kaivan vain päälly mullan pois ja korvaan sen uudella
- Lannoitan tomaatti-lannoitteella, sillä kanankakalla tai nestemäisillä lannoitteilla sain tomaatintaimet villiintymään viidakoksi ja itse tomaatit eivät ehtineet kypsyä.
- Kastele vain aamuisin, etenkin syksyllä, muuten tulee harmaahome tms.
-Kirvoja ja muita öttejä ei tule kun on basilikaa ja samettikukkaa kasvamassa kasvihuoneen sisällä

Iloista Puutarha Kevättä!
Ja kiitos kaikista mukavista kommenteista, niitä on niin mukava lueskella!

14 kommenttia:

  1. Lottovoittoa odotellessa haaveilen kasvihuoneesta, joten kiva lukea erilaisia kokemuksia. Vaikkei lottovoittoa tulisikaan, unelma saattaa joskus kuitenkin toteutua.

    VastaaPoista
  2. Tässähän tuli jo hyviä vinkkejä! Kennokasvihuonetta tosiaan itsekin aikeissa ostaa. Miksi muuten neuvotaan kasvihuoneen multa vaihtamaan joka vuosi? Teillä nuo kennot ovat siis pysyneet paikoillaan ilman liimausta. Eräs ystäväni viime vuonna pystytti kasvihuoneen niin heidän piti silikonilla liimata jokainen kenno kun olivat niin löysällä kuulemma et olisivat varmaan viimeistään talvella pudonneet.

    VastaaPoista
  3. Minä myös haaveilen kasvihuoneesta. Sellaisesta tilavasta, jossa olisi myös pöytä ja tuolit. Mielellään kauniista englantilaistyyppisestä.

    VastaaPoista
  4. Kasvihuone on kyllä hyvä hankinta. Mullakin on aika pieni, kovasti kutkuttais hankkia suurempi...
    Tänään kävin juomassa kasvihuoneessa päiväkahvit, siellä alkaa jo olla aika lämpöistä, kun aurinko paistaa:)

    VastaaPoista
  5. Minulla on kaksi kasvihuonetta, joista toinen on pieni ja itsetehty vanhoista ikkunoista ja toinen 8,3 neliön kennoversio. Lasikasvihuoneeni ei ole kovin lämmin, joten käytän sitä nykyään vai ns. kukkahuoneena eli istutan esim. daaliat peltiämpäreihin ja annan niiden rehottaa vapaasti. Tarkoituksenani olisi tänä keväänä poistaa sieltä kokonaan istutuslaatikot ja laittaa lautalattia tilalle.

    Kennohuone on mukavan lämmin, vaikkei se mikään kaunotar olekaan. Nyt jo aurinkoisena päivänä lämpötila nousee +10 asteeseen. Jos olisi varaa, vedättäisin sinne sähköt! Silloin voisi aloittaa kasvukauden jo aikaisin.

    Luulen, että 8-10 neliötä on aika hyvä koko, sillä 4-5 neliön kasvihuoneet jäävät pian pieniksi.

    Minä olen vaihtanut vain osan mullasta vuosittain enkä ole saanut kasvitauteja tms.Kennotkin ovat pysyneet hyvin paikallaan ilman silikonia; oikeastaan oven yksi kenno, joka on silikonilla kiinni, on irtoamassa... ;-)

    Hyvä aika ostaa kasvihuone on loppusyksy, sillä silloin toimittajilla on hyviä tarjouksia. Paketit odottivat sitten kevääseen, jolloin itsekin kokosin kasvihuoneen.

    T. Sari Puumulista

    VastaaPoista
  6. Totta, syksyllä on hyviä tarjouksia! Jos vain malttaa odottaa =)

    Ei olla laitettu silikonia, en edes tiennyt että olisi voinut...
    Tuo meidän on Bauhausin perusversio ja ihan jämäkkä ja hyvä.

    Onnea matkaan kasvihuoneen valintaan ja kiitos teille kaikille hyvistä vinkeistä!

    VastaaPoista
  7. Kotikasvihuone on kyllä niin ihana juttu :)

    Mulla vaikka on monta työkasvaria niin pitää olla vielä kotikasvihuone lisäksi..niitä herkkuja ei voi vastustaa. Eikä onneksi tarttekkaan.

    Kasvihuonetta miettiville kurkatkaa kokemuksiani perennapuutarhurin blogista kirjoittelin sinne aiemmin talvella kotikasvihuoneista omia kokemuksiani.

    Toivotelen runsasta satoa ja pitkää kasvukautta!!

    VastaaPoista
  8. Kyllä pienikin on kaunista ja ennen kaikkea hyödyllistä eikä mikään voita sitä riemua, niin lasten kuin aikuistenkin, kun voi poimia satoa omasta pikku kasvarista<3 Meillä on ikkunoista nikkaroitu kasvari, tein siitä postauksen joku aika sitten käyhän kurkkaamassa! Ajattelin itsekin jättää tänä vuonna kanankakan vähemmälle ja istuttaa taimet ihan tavan multasäkkeihin ja lisätä itse niihin vähän lantaa. Minustakin on tuntunut että valmiissa kasvusäkeissä on niin paljon ytyä että vihreä lehtimassa siitä vaan rehahtaa ja sais olla joku viidakko veitsi sen karsimiseen:D

    VastaaPoista
  9. Ai niin piti kysymäni mitä matskua nuo hiekkalaatikon reunat ovat? Meillekin tarttis saada viimeinkin ihan laatikko kasan ympärille:)

    VastaaPoista
  10. Kasvihuone on ihana :) Se tomaattien tuoksu siellä on hurmaava.

    Minulla on itse vanhoista ikkunoista tehty kasvari. Yllättävän hyvin pitää lämpöä, vaikkei olekaan mitenkään hurjan tiivis.

    VastaaPoista
  11. Niin hyviä vinkkejä!! Kiitos paljon näistä =) Tiiä vaikka kohta ois kasvihuone naapurissakin =D

    VastaaPoista
  12. Mulla on kaksi kasvihuonetta. Toinen on kennohuone ja toinen vanhoista ikkunoista tehty. En oikeastaan tiedä kumpi on parempi. Molemmissa on puolensa. Mutta tuommoinen hiekkalaatikko pitää kyllä vielä laittaa johonkin kasvimaalle, jotta saisi edes hiukan huhkia rauhassa ehkä :)

    Yksi tomaateille http://korppientaivaanalla.blogspot.fi/2012/06/tomaattikasvihuone.html
    ja yksi kurkuille http://korppientaivaanalla.blogspot.fi/2012/06/kurkkuhuone.html

    Jos haluaa kurkkia enemmänkin, niin kasvihuoneiden sadot, sekä tuholaiset löytyy tällä haulla http://korppientaivaanalla.blogspot.fi/search/label/kasvihuone

    VastaaPoista
  13. Sulla taitaa olla samankokoinen kasvihuone kuin mullakin. Pikkuinen, mutta silti sinne on mahdutettu lavat kasveille ja pieni pöytäryhmäkin sadepäivän kahvihetkelle :) Suosittelen minäkin.

    VastaaPoista
  14. Olipa hyvä keskustelu, juuri aihetta mietin itsekin :) Pienen kennolevyhuoneen hankintaa pihan perälle.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...