maanantai 6. toukokuuta 2013

Koti myynnissä! Ett hem till Salu!

Myynnissä Koti! Ett Hem till salu!
IMG_4699


Oma Rakas kotimme alkaa käymään ahtaaksi viidelle lapselle ja kahdelle aikuiselle.
Olemme siirtäneet ajatusta muutosta tulevaisuuteen sillä alue, naapurusto ja lasten kaverit, valmis piha ja koti houkuttelisivat jäämään vielä joksikin vuodeksi. 
Mutta sitten saimme mahdollisuuden hankkia tontin aivan tämän nykyisen kotimme läheltä ja niinpä meillä alkaa jossain vaiheessa uuden projektin suunnittelu.
Tämän kesän asumme "kotona" ja elokuussa laitamme kotimme myyntiin.
(Joten jos jollakulla on tuttu tai sukulainen joka etsii uutta kotia Oulun Metsokankaalta, 3mh, keittiö, olohuone, työhuone, sauna, kodinhoitohuone, 2 auton katos ja reilu lämmin+kylmä varasto, 138m2, sekä yläkertavaraus, saa kertoa eteenpäin).

Enitenhän tässä kirpasee puutarhan hyvästeleminen.
Ensimmäinen, oma puutarhani!
Tänä keväänä ja kesänä aioin kuvata ja laittaa muistiin jokaisen nurkan ja kukkapenkin. Nauttia kasvihuoneestani. Ja jotta koko kesä ei menisi jäähyväistunnelmissa, taidan ilmottautua jo itsenikin takia Avoimiin Puutarha-päiviin. Voin touhuta ja laittaa koko kesän pihaa ajattelematta että joudun kaikesta luopumaan vaan että elokuun 4 päivänä saan kutsua puutarha ihmisiä kylään ja jakaa puutarha-ilon muiden kanssa.
Ja kun syksy ja talvi tulee, saan lukea innokkaasti teidän muiden blogeja ja suunnitella uutta puutarhaa hieman isommalle (rinne) tontille ...

IMG_3971

Vårt Kära Hem börjar bli lite för trångt för fem barn och två vuxna. Eftersom vi gillar så mycket området vi bor på, och har ett suveränt grannskap, barnen har massor med jämn gamla kompisar och det är så härligt med ett färdigt hus och trädgård har vi skjutit frammåt i tiden en eventuell flytt och nytt byggprojekt. Men så, av slump, hittade vi ett alldeles härlig tomt alldeles i närheten av vårt nuvarande hem - och kunde inte låta bli att ta chansen!
Vi får ett större hem, större (sluttnings) trädgård och får bo kvar i denna trevliga miljö i Metsokangas, Uleåborg, dessutom kan barnen fortsätta i samma skola och bevara sina fina vänner.
I Augusti ska vi börja sälja huset.
Det här blir den sista sommaren på min första trädgård. Kan inte rå för att jag känner mig, trots allt det goda lite sorgsen. Så nu ska jag fota och försöka få bildminne av varje vrå och hörn. (Kan hända att det blir mycket bilder hit också).
Och på hösten och vintern ska jag ha ordentligt med tid att läsa er bloggar för att få inspiration för den nya trädgården!

IMG_4334

Tällaisin terveisin alkaa tämä viikko... Iloista puutarha viikkoa Rakkaat Puutarha Ystävät!
Med sådana hälsningar börjar denna vecka... Ha en så skön trädgårds vecka Kära Trädgårds Vänner!

26 kommenttia:

  1. Ei lainkaan ihme vaikka olet kaihoisalla mielellä kotisi myynnin johdosta. Kaunis talo ja piha. Onni kuitenkin, että uusi tontti löytyi läheltä. Auttaa varmaan suuresti, kun on tuttu ympäristö, eikä tarvitse heittäytyä täysin uuteen, tuntemattomaan asuinpaikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten kannalta ei olisi voinut löytyä parempaa ratkaisua, koulu ja kaverit pysyvät samana, olen siitä niin iloinen!
      Siksipä ratkaisu olikin sika helppo tehdä =)

      Poista
  2. Voi ei, arvaan miten puutarha luopuminen kirpaisee. Itsekin olen ajatellut, että seinistä voin melko helpostikin luopua, mutta puutarhasta tuskin lainkaan! Mutta kotinne tuleva ostaja tulee saamaan kauniin talon lisäksi kauniin pihan ja mikä on ihanampaa kuin uuden kodin ja puutarhan suunnittelu. Ilman muuta satsaat nyt täysillä Avoimet puutarhat-päivään. Minuakin houkuteltiin, mutta en ainakaan vielä ole ilmoittautunut, mieli toisaalta tekisi ja toisaalta pelkään saavani asiasta kauhean stressin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopa hassua miten muusta voisi luopua mutta puutarha... Siinä on jotain samaa kuin lapsissa, tahtoisi nähdä miten taimivauvat kasvaa, puutarha kehittyy, itse istuttamat pensaat pääsisisivät täyteen loistoonsa... En voi edes ajatella sitä vaihtoehtoa että joku puutarhatöitä kaihtava tulisi ja vetäisi kaiken siliäksi... Tai jos sellainen vaara on, pitää pyytää saisinko käydä kaivamassa tarpeettomat kasvit itselleni =P

      Maria, ilmottaudu vaikka viime tingassa, niin ei mene koko kesä ressaten =)
      Niin ajattelin itse tehdä, sillä pelkään että muuten alan hermoilla lapsille ja itsekseni... =)

      Poista
  3. Ajattele mitkä mahtavat mahdollisuudet ja suunnitelmat voit tehdä uudesta pihasta!
    Ja voithan sä kaivaa ne rakkaimmat juurakot ja pensaat mukaasi, uuden tontin takakulmalle jemmaan...
    Touhukasta ja aurinkoista toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ajattelin tehdä =)
      Yritän nauttia vielä ihan täysillä tästä puutarhakesästä ja sitten innokkain mielin uutta suunittelemaan. Siinä riittääkin haastetta, pohjoiseen päin tulopiha ja sitten suuri piha etelään, rinnettäkin jopa, jota näillä lakeuksilla harvoin löytää =)
      Toiveena on tehdä puutarhasuunnitelma niin valmiiksi että kun koneet tulevat tekemään talonpohjaa, saisivat myllätä pihan samoilla töin =)

      Poista
  4. Puutarhasta muuttaminen varmasti kirpaisee, mutta saathan tehdä uuden ihanan. Ja osan kasveista voit varmaankin ottaa mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin kysästä anopilta josko mökkipuutarhaan saisin väliaikaisen kukkapenkin, pensaita ja herkempiä tuskin lähden edestakaisin siirteleen mutta jakotaimia kannattee ottaa. Mietin myös jos opettelusin ottamaan nykyisistä pensaista pistokkaita... Ihan vain kokeilemisen ilosta. Onneksi pensaat eivät ole kalliita ja pikkuhiljaa sitten rakentuu se uusi piha. Tosin puiden paikat ja lajit, sekä marjapensaat tahtoisin ostaa sinne kerralla, "puutarhan rungoksi"...

      Poista
  5. Oi oi, haikeata on. Mutta aivan loistava idea tuo väliaikainen siirtopenkki. Jakopaloja ja rakkaimpia nunnuja sinne odottamaan uutta pihaasi. Onhan tuo myös säästöä uuden puutarhan kustannuksissa, puhumattakaan siitä että kasvit ovat jo vanhoja tuttuja. Mulla oli myös siirtopuutarha, kun viimeksi muutin, sieltä oli sitten tosi mukava kaivaa vanhoja tuttuja tarpeen mukaan.
    Ihanaa että osallistut Avoimiin puutarhoihin, hienoa. Kaikki vaan mukaan ! (paitsi mä joka kaivan uusiksi pihaani tämän kesän :) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siirtopuutarhavinkistä!
      Viimevuotinen puutarhapäivä oli kyllä huippu! On niin mielenkiintoista ajella erilaisiin kotipuutarhoihin =)

      Poista
  6. Voi miten kaunis talo ja puutarha!! Ihanat kuvat! Onko talo Kannustalo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannustalon Rauhala-mallistosta, mutta Oululaisen rakennusfirman, Puroilatalojen rakentama.

      Poista
  7. Sinulla onkin kaunis puutarha. Puutarhaa rakentaa tunteella, siitä on haikea luopua.

    Viime vuona kirjoittelin taimienvaihtopäivä tänne Oulunsaloon. Silloin se ei toteutunut, mutta nyt se sitten toteutuu.
    Pidämme viikon mittaisen puutarha-aiheisen taidenäyttelyn Ultramarinin toimitiloissa ja lauantaina 8.6 klo 9.00-15.00 on puutarhatapahtuma, johon pyydän sinuakin osallistumaan. Toimitilan pihamaalle tulee taimienvaihtoa, puutarha-aiheinen kirppis, sekä muuta puutarhaan liittyvää. Jos sinulla on näihin liittyvää vaihdettavaa/myytävää, niin tule tekemään kanssamme hieno puutarhatapahtuma.
    Pistä sana kiertämään.

    Voit laittaa s-postia osoitteeseen alabjorn@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan Huippua!!
      Kiitos kutsusta, minäpä tulen ja pyydän mukaan kavereita =)
      Puutarhatapahtumat ovat parhaita!!!

      Poista
  8. Varmasti on kurja tunne jättää itse rakennettu piha. Se on kuin jättäisi osan sydämestään. Meilläkin tuo on koettu ja tosiaan, siirsin osan kasveista valeistutukseen mummolan pellonreunaan. Esimerkiksi pitkästä kuunliljapenkistä lohkaisen keväällä kustakin yksilöstä pienet siivut ja sitten ne olivatkin parin vuoden päästä upeita siirrettäviä uusille paikoilleen. Jos talon myynti jää myöhäissyksyyn, ota kansiollinen kesäkuvia esittelyä varten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, pitääpä teettää ihan paperille asti kuvia niin voi jättää välittäjälle/olohuoneen pöydälle selailtavaksi kun tulee näyttö. En olisi hoksannut...

      Poista
  9. Kodista on vaikea luopua ja oman pihan rakentaneena puutarhasta samoin. Toisaalta pääset suunnittelemaan ihan uuden pihan ja puutarhan ja kenties tekemään siitä alusta pitäen toisenlaisen. Kaikissa asioissa on hyvät ja huonot puolensa. Teillä on kyllä niin kaunis talo ja pihamaa, että tuon myymisessä tuskin tulee ongelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on onneksi mukavaa ja haluttua aluetta. Toivotaan että menee kaupaksi vaikka myynti onkin noin yleisesti hiljentynyt. Sitten kun tämä koti on myyty, päästään aloittamaan uutta...

      Poista
  10. Ohhoh! Mutta mitä syntyykään, kun olet tuossa opiskellut ja kokenut sen ensimmäisen! Tarkoitan puutarhaasi.

    Laitanpas ylös tuon päivän, jos vaikka Oulussa piipahtaisin silloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista =)
      Uudessa riittää haastetta ja mukavaa tekemistä. Se tontti on ihan huikea ja olen ihan innoissani!
      Tervetuloa tänne ja minullakin tarkoitus tulla piipahtamaan teilläpäin ennenkuin työmatkat sinne loppuvat... Ilmoittelen =)

      Poista
  11. Teillä on todella kaunis talo ja pihapiiri, ostaja varmasti löytyy. Blogissani on sinulle tunnustus, ole hyvä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimät kiitokset, minäpä kipasen kurkistamassa millainen tunnustus sieltä löytyy =)

      Poista
  12. Hei!

    Meillä saattaa mahdollisesti olla muutto Ouluun edessä jossain vaiheessa ja olisin kiinnostunut kodistanne. Laittaisitko lisää kuvia, tietoa ja myyntihinnan osoitteeseen goldencat82@gmail.com. Kiitos!

    VastaaPoista
  13. Kiitos mielenkiinnosta, laitan spostia ja kerron enemmän.

    VastaaPoista
  14. Voi,kaunis koti. Koti on niin iso asia, se sisältää niin paljon, kuten juuri tuon puutarhankin. Onneksi saitte mieleisenne paikan uudelle kodille ;)

    VastaaPoista
  15. Vau, ienolta näyttää. Kaunista Floran päivää! ✿

    Peonies of Beatris

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...