lauantai 26. lokakuuta 2013

Kaksi vuotta sitten.... För två år sedan...



Hymyillen luin tuota kaksi vuotta sitten kirjoittamaani blogipostausta:
Ja kiitollisena. Olen saanut mukavan sosiaalisen harrastuksen ja oppinut Puutarhablogi maailmassa tuntemaan useita kivoja puutarhatyyppejä -  kiitoksia aina mukavista ja kannustavista kommenteista ja hyvistä neuvoista. Mukava on myös ollut lukea teidän vastauksianne Puutarha haasteeseen!

Kahden vuoden aikana olen päässyt tutustumaan muutamien blogi-ystävien inspiroiviin puutarhoihin.
Matkustellessa olen pitänyt kameraa mukana ja kirjoittanut postauksia ihanista vierailukohteista.  Kurkista: Puutarhamatkakohteita.
Kahden vuoden aikana on myös Puutarhablogit kasvuvyöhykkeittäin linkki-sivulle kertynyt runsaasti uusia puutarhablogeja. Kesällä kun järjestimme pohjoisten puutarha bloggaajien tapaamisen  kurkista!oli kutsuja helppo lähettää IV-VI vyöhykkeittein harrastajille. Kiitos teille jotka olette jo liittäneet bloginne mukaan ja Tervetuloa kaikille uusille Puutarha harrastajille!


Tänä kesänä osallistuin myös Avoin Puutarha päivään, tässä myös valmisteluista blogipostaus. Se oli huikea kokemus vaikka jännitti, enkä ehkä olisi uskaltautunut mukaan ilman Puutarhaliiton kutsua tänne blogiin ja teidän puutarha ystävien kannustusta. Mutta kannatti ja rohkaisen ja innostan kaikkia puutarhaharrastajia joille ajankohta vain mahdollinen ensi kesänä lähtemään innolla mukaan!


Elämässä ja Puutarhassa tulossa myös muutoksia. Koti myynnissä! Uudet haasteet odottavat. Mutta milloin, sitä ei vielä tiedetä...


Olen hiukan hämilläni, mutta tietysti iloinen että 152 lukijaa on löytänyt blogini...
Kirjoittelen blogiani "Puutarha päiväkirja" ajatuksella mutta täytyy myöntää että ilahdun kun saan kommentteja ja joku jakaa kokemuksia kanssani.  Kiitos teille Puutarha Ystäväni! 


Puutarha blogin pitäminen jatkuu edelleen vaikka hiljalleen on aika jättää puutarhalle jäähyväiset ja mikäli kotimme menee kaupaksi talven aikana myös hyvästit. Pikkuhiljaa pitää virittäytyä puutarha suunnitelmiin, kuten aina talvisin. Tänä vuonna se vain on erilaista. Muutaman viikon päästä saamme arkkitehdiltä ensimmäiset luonnokset ja hahmotelmat siitä miten tuleva kotimme sijoittuu uudelle tontille ja sen jälkeen alkaakin aivan ENNENKUVAAMATON puutarha suunnittelu!!!!


Niistä suunnitelmista ja haaveista kirjoittelen varmasti blogiinkin ja olen jatkossakin ilahtunut jos kommentoitte ja annatte vinkkejä!


Näin kaksi vuotis-syntymäpäivän kunniaksi kuuluisi tietysi järjestää lukijoille mukava puutarha-aihenen arvonta.  Se on ollut mielessäni mutta en ole vielä ehtinyt löytää sopivia palkintoja joten palaillaan arvontaan myöhemmin tämän talven aikana =)

 Iloista viikonloppua!


För två år sedan skrev jag mitt första blogg post. Sedan dess har det hänt mycket. Jag har hittat en härlig värld av trädgårds bloggar och en nätverk med entusiastiska trädgårds vänner. JAg är så tacksam! Härligt att ni finns!!
Under dessa år har jag fått besöka trädgårds blogg-systrarnas inspirerande trädgårdar. Fått vara med om två blogg träffar.  Tack vare bloggen blev jag inbjuden till Öppna Trädgårdar och vågade vara med. Det var härligt! Tycker ni Alla andra Trädgårds Vänner ska våga ta steget och vara med nästa år. Det är så härligt att träffa trädgårds människor, alla var så trevliga!

Under dessa två år har flera Finska Trädgårds bloggare hittat till länk-samlingen där bloggen är indelade efter zon. Kika in :
TRÄDGÅRDSBLOGG INDELADE EFTER ZON
Om du har en trädgård i Finland, länka så gärna din trädgårds blogg dit!

Nu skulle det vara bra tillf'älle att ordna lotteri men eftersom vinsterna är inte ännu skaffade så får blir det senare under vintern.
 Ha en fin höst helg!



 

16 kommenttia:

  1. Onnea talokauppoihin ja uuden talon rakennusprojektiin. Taitoa ja kokemusta on jo varmaan karttunut paljon myös uuden pihan suunnitteluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivotaan että ostaja löytyy jollain aikataululla. Uutta kotia ja etenkin puutarhaa kyllä suunnitellaan jo kovastikin mutta projekti ei kohde käyntiin ennenkuin edellinen koti on myyty.

      En tiedä taidosta, mutta ideoita uuteen pihaan kyllä on reippaanlaisesti. Kunhan saan jotain suunnitelmaa piirrettyä niin varaan konsultaatio ajan tutulta puutarhasuunnittelijalta ja pyydän häneltä vielä arvion...

      Poista
  2. Onnea 2-vuotiaalle! Kiva kun olet täällä blogimaailmassa mukana :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos, kaksi vuotta on kulunut nopeasti! Ja bloggaus on ollut mukavaa... Ja sinä aikana olen löytänyt niin paljon uusia ihania ja inspiroivia blogeja. Huippua!!

    VastaaPoista
  4. Onnea kahdesta vuodesta ! Jännä päästä seuraamaan uutta pihaasi aivan alusta asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pivi, toivottavasti siitä tulee seuraamisen arvoista. Hiukan kauhulla odotan sitä tunnetta kun katselee kaljua piha... Se on ankeaa. Toivon että saisin tehtyä puu-istutus suunnitelman ja mahdollisimman pian istuttaisin puut ja pensaitakin. Pitänee laittaa johonkin jemmaan puutarha-tili... Havut ovat kalliita, olen jopa miettinyt hakisinki Virosta.... Kuulemma V vyöhykkeelläkin menestyvät sieltä tuodut mitä olen puutarhan harrastajilta kuullut.

      Poista
  5. Ruusuntuoksuiset onnittelut 2-vuotiaalle! Oli tosi ilahduttavaa saada sinut ideoinesi tänne blogimaailmaan. ilman sinua ei olisi loistavaa koostetta eri vyöhykkeiden puutarhablogeista, mistä suuri kiitos :) monet viihdyttävät haasteetkin olet ideoinut ja kuvasi ovat upeita. Tuskin maltan odottaa mitä saat aikaan tulevassa puutarhassasi, kun tämä nykyinenkin näyttää niin ihanan rehevältä ja kauniilta. Mukavaa syksyn jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina kauniista sanoistasi <3
      Olen iloinen että linkkilista on onnistunut, ja sehän ei ole minun ansiota vaan kaikkien teidän =)

      Poista
  6. Onnea 2-vuotiaalle ja onnea myös talonmyyntiprojektille! Uuden kodin ja puutarhan suunnitteleminen on varmasti todella kivaa.

    VastaaPoista
  7. Kiva yhteenveto!
    En nyt tiedä kumpaa olis mukavampaa toivottaa, että saisit jäädä tuttuun puutarhaasi vai että pääsisit tekemään uutta ihan alusta:D

    VastaaPoista
  8. Karoliina, nyt on vielä erinomainen aika hamstrata havuja varastoon, taimistoilla on nyt -50%, jopa -70 % alennuksia. Itse 10 v sitten hankin serbiankuusirykelmäni näin. (ja nyt tekisi mieli hakea siihen vielä muutama lisääkin). Virosta ostetuista mulla on vaan hyviä kokemuksia, mulla on kivikossa useita erikoisia pikkuhavuja, ja kaikki Virosta hankitut ovat elossa. Viime kesänä ostin Pärnusta kääpiökorenpihta Silberlocken pienen taimen noin 8 eurolla, täällä ovat 40-50 euroa, melkoinen hinnanero. Kerran oon päässyt käymään Virossa Nurga Puukoolissa, havuihin erikoistuneessa taimistossa, siellä on pyörtymispisteessä !! http://www.nurgapuukool.ee/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pivi, super KIITOKSET näistä tiedoista!!! Nurga puukooliin siis ensi vuonna.... :)
      En uskaltanut tänä vuonna puutarha-aleihin kun ei ole kunnon paikkaa minne viedä.... Aikaisintaan ensi syksynä on istutus ajankohta jos kaikki menee suunnitelman mukaan.

      Maatuska, kiitos sanoistasi. Saat pitää peukkuja että uusi projektimme lähtee aikataulussa käyntiin. Lisää elintilaa kaivataan tähän perheeseen kun 5 lasta jakaa 2 makuuhuonetta. ...

      Between, kiitos <3

      Poista
  9. Olen vasta saapunut tähän puutarhablogien maailmaan ja sinun blogistasi tuli heti yksi suosikeista, älä vain lopeta bloggausta talonrakennuskiireissä! Hienoa päästä alusta saakka seuraamaan uuden puutarhasi syntyä.

    VastaaPoista
  10. Onnea 2-vuotiaalle blogillesi ja onnea mysö talonmyyntiin!
    Kiva sitten päästä seuraamaan uuden talon ja puutarhan valmistumista :)

    VastaaPoista
  11. Tuulevi ja Suvikummun Marja, lämpimät kiitokset rohkaisun sanoista. Bloggaaminen on omalla laillaan luovaa ja vie pois arjen huolista joten varmasti jatkan vaikka elämässä tulee hetkeksi vähän ruuhkaisempaa.
    Blogi-ystävät ja puutarhablogimaailma ovat tärkeitä, en tahtoisi vieraantua siitä <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...