maanantai 2. joulukuuta 2013

Joulukalenteri, luukku 3. Julkalender, lucka 3.


"Louise Bugnet"
Min favorit ros. Lempi ruusuni.

"SUOMEN RUUSUT" teoksessa, PIRJO RAUTIO kirjoittaa näin:
"LOUISE BUGNET"
Georges Bugnet, 1960, Kanada
Bugnet oli ammatiltaan kirjailija ja ruusujalostajana siis amatööri. Kauneimmat ruusut hän nimesi tyttäriensä mukaan: Louise, Marie, Madeleine. Louise oli nuorimman tyttären nimi.
"Louise Bugnet" on erikoisen näköinen kurtturuusu. Pystykasvuinen, lähes piikitön pensas on 1,5m korkuinen. Juurivesoja on muodostunut jonkin verran. Tumminen kurttuisten lehtien keskelle muodostuu syksyyn asti runsaasti tuoksuvia, valkoisia, perhosmaisia kukkia. Tummanpunaiset nuput korostavat kerrannaisia kukkia. Terälehtien reunatkin ovat usein viininpunaiset. Isoja rugosamaisia kiulukoita muodostuu jonkin verran.


Karolinan kokemukset: Hankin ruusun tilaamalla sen eteläsuomalaisesta Puutarha myymälästä sillä Oulujoen taimistolla, josta saa Suomalaisia, omajuurisia ruusuja jonotus aika on yli 2 vuotta. 
Ruusu on kasvanut hyvin V-vyöhykkeellä, viime talvi oli ankara suurimmalle osalle ruusuista mutta lempiruusuni jatkoi kasvamista. Sen kasvupaikka alkoi kuitenkin käydä melko tiiviiksi ja varjoisaksi jonka vuoksi siirsin sen aurinkoisempaan paikkaan ja hetken murjotettuaan (tiputti osan lehdistä) se alkoi taas kukkia ja kukki talven tuloon asti.
Yksi sen upeimmista ominaisuuksista on että se kukkii ihan koko kesän! Se on aivan mieletön!!!
Leikkokukaksi siitä ei ole, nuput ovat ihanat viininpuna-pinkkeine viiruineen mutta ouhtaan valkoiseen kukkaan puhjettuaan kukka ei enää kestä kauan.

Sain ihanan haasteen Ruusukahvilan pitäjältä, Leilalta Ruusutarha blogista, joka pyysi laittamaan esiin kuusi kauneinta ruusukuvaa... Kiitos haasteesta, en vielä tee sitä, sillä haluan palata asiaan ihan ajatuksen kanssa ja samalla miettiä kuusi kauneinta ruusua jota haaveilen tulevaisuuden ruusutarhaani. Ja jatkan sitten haastetta sillä haluan mielellään nähdä ja lukea myös teidän muiden ruusukokemuksia... 

Louise Bugnet rosen är min favorit ros.
Den växer fint och starkt även i zon V, trots att flera andra rosor dog förra vintern. 
Den blommar hela sommaren, är helt underbar. 
Knopparna har ränder av vinrött men själva blomman är vit som snö.

15 kommenttia:

  1. Louise Bugnet on munkin lemppari, Ritausman ohella. Mun Louise kukki ihan pakkasiin asti, vaikka onkin vasta pieni. Todella kaunis ja huumaavan tuoksuinen!

    VastaaPoista
  2. Multa puuttuu vielä Louise, mutta ruusutarha on jo täynnä. Ehkä jonnekin muualle mahtuis vielä. Tykkään juurivesattomista;)

    VastaaPoista
  3. Kaunis ruusu ja nuo terälehtien vininpunaiset reunat vielä korostavat kauneutta.

    VastaaPoista
  4. Oi miten tuo on kaunis! <3 Ohhoh, onpas hurjan pitkä jonotusaika siellä...

    VastaaPoista
  5. Hyvänen aika mikä kaunotar<3 Minä taas suosin omajuurisia, jotka saavat tehdä reippaasti juurivesoja. Puutarha on niin tyhjä vielä, että lisääntyminen on vain plussaa;) Vesoista voi sitten jakaakin ruusua ympäri pihaa! Tämä menee ehdottomasti hankintaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, omakuurisina minäkin mielellään ostan ruusuni, jos sattuis talvella paleltumaan niin juurista voisi sitten lähteä sama ruusu kasvamaan.
      Eikä tarvi pelätä villiruusun/koiranruusun sivuversoja....
      Olen jonottamassa Oulujoen taimistolta mm. Louise Bugnettia, kaipa sen lähivuosina saan. Vain Hongisyon taimisto edellämainitun lisäksi tuottaa omajuurisia ruusuja, kaikkimuut on varttu saksassa tms.

      Poista
  6. Olen myös tuota tutkaillut. Vaikka ei tiedä että minulla olisi Marie. Sain ihmeellisen oksanpätkän ja kuvan ruusunkukasta. Ihme että se pätkä on alkanut kasvaa. Nyt vain odotan miten se selviää mitä se on!
    Ruusut ovat jännittäviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leila, samaa mieltä, ruusuissa on taikaa... Jännityksellä odotan miten käy ruusupistokkaille. On kyllä viheliäinen jäinen ja märkä talven alku =/ Pistokkaat upotin aika syvälle multaan mutta siltikin...

      Poista
  7. Minä olen vastaoikein heräämässä ruusuille, vaikka jokunen pensasruusu puutarhasta löytyykin. Posti toinkin tänään sopivasti Suomalaisen ruusukirjan, johon aion syventyä joululomalla. Tuo Louise onkin todellinen kaunotar.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta Ruusukirjasta saat varmasti inspiraatiota! Se on hyvä! Kävin myös Pirjon luennolla. Minulla haaveissa ruusutarha..

      Poista
  8. Jopas on kaunis auenneena!
    Taas lisää tavaraa-täytyy saada listalle-

    VastaaPoista
  9. Juuri tuollaista minunkin on tehnyt mieleni ja luulin jo hankkineenikin, mutta se ei kukkinut kolmantenakaan kesänä kuin hetken ja kukat eivät tuoksu juuri ollenkaan. Siirsin sen pois ennen kuin ehtii kovasti levittää juuria. Nyt tiedän minkä nimistä pitää etsiä :)

    VastaaPoista
  10. Tämä on hyvä hankinta. Kaunein tähän mennessä näkemäni ruusu... Vielä jos se kestäisi leikkokukkana..

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...