Kuunliljat. Funkia.
Tämä on vain niin kaunis, lehtiä on sinivihreistä valkoraitaisiin.
Olen istuttanut kuunliljaa kukkapenkkien reunoille, reunuskasviksi. Ne ovat kasvaneet sekä auringossa että puolivarjossa, mutta hyvä on välillä "opiskella" kasvien oikeita kasvuolosuhteita, jospa jatkossa onnistuu vielä paremmin.
Ja salaisuus miksi minulla on niin valtavasti kuunliljoja on se että olen saanut niitä lasten mummolta, sekä ahkerasti jakanut juurakoita (kasvi ylös mullasta ja joko veitsellä tai lapiolla kahtia). Tästäpä syystä omani eivät ole vielä koskaan kasvaneet täyteen mittaansa...
Kuunliljat – Hosta (funkia)
Upeasta lehdistöstään tunnetut kuunliljat
voivat parhaiten puolivarjossa ja varjossa, missä niiden lehdistö pysyy
terveimpänä. Myöhään keväällä maasta nousevat lehdet muodostavat
pyöreitä mättäitä, joita ei tarvitse jakaa vuosikymmeniin. Syyspakkaset
muuttavat lehdet läpikuultavan keltaisiksi tai oranssisävyisiksi. Vaikka
kuunliljat suosivat hikevää maata, ne sietävät yllättävän hyvin
kuivuutta paksujen juurtensa ansiosta. Vaaleanvioletit tai valkoiset
kukat sijaitsevat kukkaversoissa, jotka nousevat yleensä lehdistön
yläpuolelle. Sinilehtisten kuunliljojen vahapinta voi rikkoutua
roskaavien puiden, kuten tammien ja salavien, sekä räystäältä tippuvien
isojen
pisaroiden alla. Vihreälehtiset kuunliljat kasvavat parhaiten synkässä
varjossa. Valko- ja keltalehtiset muodot kaipaavat enemmän valoa kuin sini- ja
vihreälehtiset kuunliljat, mutta niitäkään ei pidä istuttaa auringon
paahteeseen.
pisaroiden alla. Vihreälehtiset kuunliljat kasvavat parhaiten synkässä
varjossa. Valko- ja keltalehtiset muodot kaipaavat enemmän valoa kuin sini- ja
vihreälehtiset kuunliljat, mutta niitäkään ei pidä istuttaa auringon
paahteeseen.
Korkeus: 20–80 cm lajikkeesta riippuen.
Kasvutapa: Kaikki kuunliljat muodostavat selvärajaisia lehtimättäitä. Leviäminen on hillittyä.
Lehdet: Kaikilla lajikkeilla ehyet (ei liuskoja). Lehdet ovat keltaiset, valko- tai keltakirjavat, sinertävät tai vihreät.
Kukinta: Heinä–elokuu. Kukat ovat violetit tai valkoiset.
Kasvupaikka: puolivarjo–varjo; kasvualusta tuore, runsasravinteinen ja humuspitoinen.
Taimiväli: massaistutuksissa pienet kuunliljat 25–30 cm, keskikokoiset 35–40 cm, isot 45–50 cm. Jos kuunliljat istutetaan vaikkapa mattomaisten perennojen joukkoon yksittäiskasveiksi, sijoita taimet niin harvaan että täysikokoisina kuunliljat erottuvat selvästi toisistaan.
Kasvutapa: Kaikki kuunliljat muodostavat selvärajaisia lehtimättäitä. Leviäminen on hillittyä.
Lehdet: Kaikilla lajikkeilla ehyet (ei liuskoja). Lehdet ovat keltaiset, valko- tai keltakirjavat, sinertävät tai vihreät.
Kukinta: Heinä–elokuu. Kukat ovat violetit tai valkoiset.
Kasvupaikka: puolivarjo–varjo; kasvualusta tuore, runsasravinteinen ja humuspitoinen.
Taimiväli: massaistutuksissa pienet kuunliljat 25–30 cm, keskikokoiset 35–40 cm, isot 45–50 cm. Jos kuunliljat istutetaan vaikkapa mattomaisten perennojen joukkoon yksittäiskasveiksi, sijoita taimet niin harvaan että täysikokoisina kuunliljat erottuvat selvästi toisistaan.
Lähde: Suomalainen taimi
Karolinan kokemukset: Kaunis, helppo kasvi lisätä jakamalla. Sopii ainakin kukkapenkkien reunuskasviksi, muualle täytekasviksi ja on myös kasvanut minulla ruukussa kesän ajan. Joitakin erikoisuuksia olen ostanut puutarhoilta ja jakanut ja ehkäpä sen vuoksi ne eivät ole lähteneet kovin muhevaan kasvuun. Eli kohtuu kaikessa (siinä jakamisessakin).
Ja Puutarhakirja arvonnan voittajat, Lämpimät Onnittelut voittajille:
Trädgårdsböckernas lyckliga vinnare är följande:
1. Palkinto, Puutarha kalenteri vuodelle 2014. Eija, kommetilla: Innolla mukaan arvontaan kolmella arvalla. Minulla on kirjastosta
lainassa molemmat kirjat ja ne ovat tosi hyviä kumpainenkin.
Mietinkin,
että pitäisi ostaa ne itselle omaksi.
2. Palkinto, Kausiherkut. Molleylle, kommentilla: Hei, mukana arvonnassa kolmella arvalla.
Oli kivaa löytää tämä blogisi.
Liityn lukijaksi ja laitan sivupalkkiin arvontanappisi.
Kalenteri näyttää ihan upealta!
Oli kivaa löytää tämä blogisi.
Liityn lukijaksi ja laitan sivupalkkiin arvontanappisi.
Kalenteri näyttää ihan upealta!
3. Palkinto Oman pihan terveydeksi saa Lentoemo, kommentilla: Mukana ehdottoman mielenkiintoisessa arvonnassa. Erityisesti tuo kausiherkkujen kirja kiinnostaa.
flight(at)luukku(piste)com
flight(at)luukku(piste)com
Arvonta suoritettiin random.org avustuksella. Yhteystyössä Oma Piha.
Ilmoittelen voittajille, tai jos ehditte ensin, laittakaa posti-osoitteenne:
karolinanpuutarha (a) gmail.com
Niin ehtivät kirjat perille ennen joulua!
Kiitos kaikille osallistujille, Mukavaa viikkoa!
Ha en trevlig vecka, tack till alla er som deltog!
Kuunliljat ovat kauniita, varsinkin nuo valkoreunaiset.
VastaaPoistaJa onnea voittajille!
Kuunliljat ovat monen suosikkeja ja niin myös minun. Lajikkeita löytyy minunkin puutarhastani useita. Monessa puutarhakirjassa kerrotaan, ettei kuunlilja pidä jakamisesta. Osin totta siihen asti, kunnes se saa kasvatettua kunnon juuripaakun (noin 40cm halkaisija) Ennen sitä ei kannata kuunliljaa juuri jakaa, sillä se saattaa lajikkeesta riippuen juroa pitkään. Olen jakanut omat (hyvän juuriston omaavat) kuunliljani keväällä ennen lehtien muodostusta siten, että en nosta emokasvia, josta jakopalan otan lainkaan ylös maasta, vaan halkaisen vain paakun kahtia lapiolla ja nostan toisen puolen paakusta jatkamaan kasvua uuteen, sille varattuun paikkaan. Emokasville lisään hyvää multaa kuoppaan ja se saa rauhassa jatkaa kasvuaan. Jo syksyllä tai viimeistään seuraavana kesänä ei kuunliljan jakamista juuri edes huomaa, vaan se on saavuttanut entisen kokonsa.
VastaaPoistaHosta are a great part of the gardens here along the shores of Lake Michigan. There are more than 80 plants in the gardens, many varieties blues to greens yellow to striped. The shape adds great form to the flower beds. Even in the sun they do well here because it is cool in the Summer. Glad to visit again today. Jack
VastaaPoistaKiitos yllätyksestä, joskus se arpaonnikin osuu kohdalle.
VastaaPoistaOnnea voittajille!
VastaaPoistaOih, mahtavaa! Kiitos mukavasta arvonnasta.
VastaaPoistaOnnea voittajille =)
VastaaPoistaKoti-osoitetta saa laittaa tulemaan spotiin niin pääsen lähettelemään teille palkintoja =)
Kruunuvuokko, kiitos hyvästä vinkistä, olen tainnut jakaa joskus uusia ostettuja taimia ja ovat olleet aika rääpäleitä pitkään sen jälkeen...
Waude, kiitos !! En koskaan voita mitään, mutta nyt 1. palkinnon :) :) Kalenteri tulee varmasti ahkeraan käyttöön.
VastaaPoista