lauantai 7. joulukuuta 2013

Joulukalenterin luukku 7. Julkalender lucka 7.


Mexikolaista eksotiikkaa Puutarhaan.
Mexikanska skönheter.

Puutarhaan saa aivan upeaa eksotiikkaa ja ihailtavaa upeakukkasilla Dahliolla (ennenvanhaan joriinit). Daahliat eivät ole monivuotisia perennoja vaan kuolevat pakkasten tultua. Ensimmäisten pakkasten jälkeen nostetaankin isot juurakot ylös kukkapenkistä, puhdistetaan, hiukan kuivataan ja pakataan paperipussiin kera sanomalehtiä ja vaikka turvetta. Dahlian juurakot talvehditetaan kellarityyppisissä paikoissa, eli viileässä. Onnistuu myös +5 asteisessa varastossa mutta saattaa siellä kuivahtaa osa.

Itse olen ostanut Dahlian mukuloita ja niitä on kohtuu hinnalla (3-5e/kpl) sekä puutarhamessuilla että puutarhamyymälöistä (jopa rautakaupoista). Kasvatus ei ole hankalaa ja onnistuu varmasti keneltä tahansa ilman erityisiä taitoja mutta vaatii jonkin verran viitseliäisyyttä.
Kukat ja niiden ihan mielettömät väriyhdistelmät (miten voi luonnossa tällaista ollakkaan?) kyllä sitten palkitsevat kaiken mullan kanssa askartelun.

Olen joka kevät esikasvattanut Dahliat siitä syystä että ne kukkivat täällä V-vyöhykkeellä aurinkoisessakin paikassa vasta elokuun lopusta tai syyskuun alusta. 
Laitan siis mukulat puutarhamultaan ja reiälliseen isoon muoviruukkuun ja istutan pihalle vasta kun hallaöitä ei varmasti enää ole (kesäkuun alussa). Istutuskuoppaan lisään reippaasti kananakakkaa sillä nämä tarvivat sekä kastelua että runsaasti lannoitusta. 

Kesänaikana Dahliosta kasvaakin sitten melkoisia pensaita (riippuu toki lajikkeesta mutta yleensä sekä kukat että "pensaan" korkeus ovat isoja, lukee siinä pussissa) ja kukkanuppuja riittää. 
Mitä tehokkaammin leikkaat Dahliaa se kasvaa tuuheammaksi ja jos leikkaat siitä leikkokukkia se vaan palkitsee tekemällä entistä enemmän! 




Valkoinen "Jättikukka" on Dahlia. Säilyvät leikkokukkina ainakin viikon. Näistä saa hyviä tuliaisia kun menee kylään ystäville sillä kukka kukkii mitä enemmän sitä leikkaa!



Nämä Pompon dahliat ihmetyttävät minua kukan geometrialla ja säännöllisyydellään.
Ne ovat niin täydellisiä etten voi olla ihmettelemättä millaiset kukka-geenit niitä koodaa?
En tiedä toista samanlaista kukkaa joka olisi niin monimuotoinen mutta samalla symmetrinen ja täydellinen.

Dahliat voi kasvattaa sekä ruukussa (tarkemmin kasteltava) tai sitten kukkapenkissä hyvässä ja lannoitetussa mullassa. Ruukkuun istuttettavaksi kannattee valita sellainen joka ei kasva yli 1m pensaaksi vaan joku pienikasvusempi.


Dahlior är mina absoluta favoriter. De finns i otroliga färger och blommorna är stora och bra snittblommor, en bukett håller upp till en vecka inomhus.
I zon V brukar jag förodla mina dahlior för att de ska hinna blomma. De blommar på slutet av augusti, början av september. Efter första frosten har jag tagit upp knölarna, torkat dem och bevarat i förråder (ca +5 grader) i papperspåse, bland lite tidningar och torv.


PS. Arvontaan ehtii osallistua vielä sunnuntaihin saakka Puutarhakirja arvonta!
Onnelliset voittajat ilmoitetaan maanantaina 9.12, olkaapas kuulolla silloin =)
PS. Du hinner att delta i utlottningen tom. på söndag.


12 kommenttia:

  1. Daaliat ovat upeita kukkijoita. Harvoin olen raatsinut leikata kukkia, mutta kiitos vinkistä, ensi kesänä leikkelen kukkiani huoletta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, huomaat kyllä kun alat leikkelemään että saat todella hienon kukan!
      Aika ronskisti olen lannoittanut ja kukkanupuja ja kukkia on riittänyt. Kalium-pitoinen lannoite tekee paljon kukkia...

      Poista
  2. Ihania! Tuo vaaleanpunainen, jossa on tummat lehdet, on hurjan hieno.

    VastaaPoista
  3. Daaliat ovat kauniita. Itse mokasin, ja unohdin nostaa mukulat pois talveksi... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei Kati. No keväällä saat sitten luvan kanssa hankkia uusia. ..=)
      Minulla osa kuivahtanut varastossa joten ei ne 100% lähde vaikka ottaja talteen. En tiedä pitäiskö keväällä liottaa vedessä ennenkuin laittaa ruukkuun?

      Poista
  4. Oi mitä kaunottaria<3 Minulla taitaa olla myös tuo tummalehtinen ja vaaleanpunakukkainen daalia, näyttää ainakin niin tutulta. Muutamat juurakkoni ovat nyt anopin hoidossa, tuon ne taas keväällä sitten kotiin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua Minna kun sinulla on dahlioille talvehtimispaikka!
      Tuo tummalehtinen on niin erikoinen että jotku ystävät eivät uskoneet että se on aito kukka!! =)

      Poista
  5. Ensi kesänä taidan kokeilla tuollaista palloa;)

    VastaaPoista
  6. Kauniit daaliat. Ne ovatkin syyskesän upeimpia kukkijoita puutarhassa. Hyvää illanjatkoa.

    VastaaPoista
  7. Oi että ihania kuvia! Ihan tuli kesää ikävä!

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommenteista, samaa mieltä, nämä ovat vaivan arvoisia =)
    En tiedä millaisia kokemuksia 1-2 vyöhykkeellä, tarviiko esikasvattaa?

    VastaaPoista
  9. Mun puutarha on 2 vyöhykkeellä ja esikasvatin jotta sain aikaisemman kukinnan. Pitäis kyllä ehtiä kukkimaan täällä vaikka pistäis suoraan pihallallekin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...