tiistai 4. maaliskuuta 2014

Ilman Puutarhaa. Utan trädgård.




Hups! Näinkös tässä kävi – Karolinan Puutarhablogi ilman puutarhaa?
Ei onneksi, ihan. Olemme hyvästelleet vanhan Rakkaan kodin ja se on saanut uuden ihanan perheen. Puutarha jäi uinumaan lumen ja jääkerroksen alle. Sitä ehkä tulee vielä moneen otteeseen ikävä. Viikot ovat kuluneet muutossa, pakkaamisessa, uuden kodin laittamisessa. Netti ei toimi, joten en ole päässyt edes hengähtämään ”vihreään” blogimaailmaani. 



Ensi kesänä saan opetella ruukku-puutarhan pitämistä. Tässä vara-kodissa on ihana terassi. Kunhan vähän vielä tulee kevät pääsen kiertelemään uudelle tontille, uuden puutarhan suunnittelu alkaa. Menen merkkaamaan ne puut jotka voidaan ja halutaan säästää.
Sitä odottellessa, Rakkaani osti minulle sitruunapuun menetetyn puutarhan tilalle. Sitä ollaan lasten kanssa ihasteltu ja tutkittu ja sitruunoita ja sitruunan alkuja laskettu.
Miten paljon onnea ja ihastusta voikin yksi kasvi tuoda!




Karolinas trädgårdsblog – utan trädgård?
På sätt och vis är det nu sant. Vi har sålt huset och jag har sagtfarväl till trädgården min. Veckorna har gått med att packa, packa, städa, flytta och få det nya hemmet på plats. Jag har saknat mitt gröna "blogg värld".

Helt utan trädgård är jag inte - den kommande sommaren blir det krukträdgård på terassen i vårt "mitt-emellan" hem. Och när våren närmar sig ska jag vandra på den nya tomten och planera den nya trädgården och vilka träd som skall sparas.

Under tiden har jag och barnen fått njuta av vårt nya citron träd. Min Käresta köpte den som "ersättning" av att jag fått lämna min kära trädgård.Den är så facinerande med stora gula citroner, de pyttesmå gröna och alla de små vita blommor. Hoppas vi kan hålla den vid liv, länge länge.


Aurinkoisia, voimaannuttavia kevätpäiviä!
Soliga, energirika vårdagar!

10 kommenttia:

  1. Onnea ja voimia uuteen elämänvaiheeseen!
    Varmasti mielessä on myös haikeutta, mutta suuntaa katse kohti uusia unelmia. Me ollaan myös rakennettu 2 taloa ja puutarhaa. Aluksi oli myös haikeita tunteita ja tuntui että kaikki välivaiheet kestää ikuisuuden. Mutta nyt kun uudemmassa kodissa on asuttu jo 11 vuotta, rakennusaika tuntuu aika lyhyeltä.
    Muista myös nauttia kodin ja puutarhan suunnittelusta!
    Mielenkiinnolla jään odottelemaan postauksia uudesta puutarhasta, siitä tulee varmasti ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun ollaan päästy askel eteenpäin ja muutettu väliaikaiskotiin niin voin vähän hengähtää ja kaivella vanhat puutarhalehdet esiin alkaa suunnittelemaan puutarhaa... Varmaankin puiden paikat pitää miettiä ensin, kasvihuoneen paikka, polut, minne tulee metsäpuutarha...

      Ehkä jonain päivänä mekin ollaan asuttu 11vuotta uudessa kodissa. Ihana ajatus. Elämä tähän asti on ollut niin vaiherikasta ettei yhdessä paikassa olla oltu koskaan noin kauan. Sen aika on varmasti nyt sitten.

      Kiitos tsempeistä! <3

      Poista
  2. Onnea ihana Karo! Odotan jo innolla teidän uutta puutarhaa ja taloa! Pitääpä tulla sitten käymään ja ehkä voin avustaa taimipistokkailla vaikka asuttekin kaukana! Muista nauttia siitä että sinulla on nyt aikaa suunitella ja tunnustella uutta kotipihaa! KRAM KRAM från Annu

    VastaaPoista
  3. Annu, olisitpa lähempänä <3 Saisit kierrellä tontilla ja miettiä kanssani mitä tulisi mihinkin...?
    Pitää piirtää suunnitelmaa ja laittaa tänne kommentoitavaksi =)

    Pitää aloittaa alusta, aloitan toivottavasti jo syksyllä siemenkylvöillä. Pistokkaita otetaan myös vastaan ilomielin =)
    Löhtisitkö kun kanssa Viroon taimiostoksille? Loppukesästä tai ensi vuonna keväällä? Vähän kun meillä olis huippua!!!! =)

    VastaaPoista
  4. Heijastanee igen vännen! Joo lähdetään!!!olen jo kaavaillut sinne matkaa ja mikäs ois sen kivempaa kun sinun kanssa lähteä sinne! Soittelen niin jutskataan enemmän!! Täällä taas keittiö täynnä pikkitaimia. Mieskin tykkää nykyään ;) kiva kun puutarhainnostus tarttuu.. terkkuja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä mies osti uusimman Rakennusmasilman tai vastaavan kun siinä kerrotaan miten rakennetaan viherhuone/talvipuutarha =)
      Kyllä niistä vielä hyviä miehiä kasvaa ;)

      Ihana jos saadaan reissu pystyyn! Siitä tulee vuoden kohokohta! Ilmoittele millon sulle passais. Mennäänki laivalla auton kanssa yli. Minä voisin ajaa täältä Helsinkiin... =)

      Poista
  5. Onnea ja intoa uuteen =) On jännittävää päästä seuraamaan miten uusi puutarha syntyykään ja uudet ideat =) Sitruunasi on kyllä ihmeen ihana

    VastaaPoista
  6. Kiitos! Noita sitruunapuita saa kohtuuhintaan IKEAlta. Meidän lisäksi vieraatkin ovat ihmeissään tutkineet sitruunapiuta. Lapset laskee sitruunoiden määrää =)
    Vappusimat lupasin tehdä omista sitruunoista =)
    Jos saan pidettyä hengissä, mitenhän sen sais jatkossa tekemään hedelmää?

    VastaaPoista
  7. Onnea ja Iloa Karolina tulevaan, kauniit muistot ovat ain mielessä ja Onnea ja iloa myös heille, jotka jatkavat kaikkea kaunista rakasta puutarhaasi kohtaan...<3 Tunnen tuoksun sitruunapuun ja se saa ilon ja hymyyn suun:)

    VastaaPoista
  8. Ihanaa kun pääset heti alusta alkaen suunnittelemaan uuden kodin puutarhaa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...