sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kaikki meni uusiksi... En ny trädgårdsplanering.

Kaikki meni uusiksi, onneksi puutarha on vielä paperilla ja kaivinkone on tulossa vasta kesäkuun toisella viikolla. Vielä tätä on helppo muokata mutta pientä aivojumppaa tässä tarvitaan kun ehtii jo kuvitella puutarhan tietyinlaiseksi.

Kiitoksia teille aiempiin postauksiin liittyen hyvistä vinkeistä ja kommenteista. Niistä on nyt otettu oppia kun tein tämän Puutarha suunnitelmaB-version. Tämä uusi versio syntyi tänä aamuna sen seurauksena että kävin eilen Puutarha Yhdistyksen piha-kävelyllä (ihastelemassa aivan upeaa keväistä rinnepuutarhaa, siitä tulee myöhemmin postauksikin) mainitsin puutarhasuunnitelmasta muutamalle puutarhanharrastajalle, joista yksi oli myös puutarhaharrastuksen lisäksi arkkitehti.

Sain seuravanlaisia opastuksia, kiitos paljon jos kommentoitte ja lisäätte omia kokemuksianne!
1. Tontti rajoittuu alhaalta mänty-kuusi metsään (sivuilla naapurit). Näin ollen suuret puut varjostavat alapihan jonne olin suunnitellut kasvihuoneen ja kasvimaan. Sain ohjeeksi siirtää kasvihuoneen aurinkoisemmalle paikalle. Nyt se on siis tontin vasemmalla laidalla ja sen alle tulee sadevesikerääjä-allas ja pumppu.
2. Kasvimaa muuttuu myös ylöspäin jossa metsä ei varjosta. Ajattelin että se rajataan nurmikosta perennapenkillä tai matalilla pensailla? Mitä ne voisivat olla?
3. Nurmikko-alue pieneni nyt reippaasti. Olkoon se näin. Trampoliinin "siirsin" tuonne metsän katveeseen. Puolivarjo ei haittaa hyppiviä lapsia sillä kuuma heillä on joka tapauksessa. Kun piha myös pengerretään ja trampoliini jää alemmas, niin siitä näkyy vähemmän. Suokaistutukseksi tulee marjapensaita sekä jokin suurempi puu (vaahtera?) Trampoliinin ja keinun alle tulee hiekka/suodatinkangas/pikkukiveä. rajaukset olin ajatellut tehdä mustalla laudalla.
4. Ongelma, metsäpuutarhan ja lasten-puuhapihan keskelle jää nyt ???? tyhjää tilaa. Lähinnä pitäisi tässä vaiheessa päättää, jätänkö sinne kunttaa vai kaavitaanko pohjamaa pois ja tuleeko sinne nurmikkoa? Sain myös ehdotuksen että tontin alalaidassa olisi hyvä olla istumapaikka josta voisi katsella pihaa ja sen istutuksia ylöspäin...??

Ompas tämä nyt vielä vaiheessa... Kertokaapas vinkkejä?
Vertailua varten vielä puutarhasuunnitelma versio A tänne loppuun. 

Sateinen sunnuntaipäivä monen hellepäivän jälkeen, ainakin tässä malttaa istua sisällä piirtämässä suunnitelmaa... Mukavaa viikonloppua!

5 kommenttia:

  1. Puutarhan suunnitteleminen 'paperille' on kyllä haastavaa, mutta hienoa jäkeä olet saanut aikaiseksi! Hienoa myös,että olet saanut asiantuntevia ohjeita, suurissa ratkaisuissa erityisesti rakenteiden osalta ne ovat tarpeen. Toisaalta istutksia voi sitten miettiä tarkemmin, kun puutarha alkaa konkreettisesti muotoutua. Silloin se on paljon helpompaa, kun voi olla puutarhan sisällä, katsella näkymiä, aistia tunnelmia ja tutkia maaperää.

    VastaaPoista
  2. Näyttää "herkulliselta" suunnitelmalta!

    VastaaPoista
  3. Ehdotukseni kasvimaan pensasaidaksi on ihana, heleän vihreä ja todella tuuhea taikinamarja. Siitä ei ole muuta, kuin hyvää sanottavaa. Se sietää todella hyvin leikkausta ja sitä voi muotoilla haluamakseen. Lisäksi se vihreytyy aikaisin keväällä, muiden lehtipensaiden ollessa vielä paljaana. Menestyy jopa VII - vyöhykkelle saakka. Taikinamarjan sanotaankin korvaavan aran puksipuun. Kannattaa ehdottomasti hankkia vain kotimaista alkuperää olevat taimet, jos päädyt kyseiseen kasviin.

    VastaaPoista
  4. Hei Karolina,
    Näyttää kyllä niin hienolta!! Täällä ei ole mitään inspistä tänä vuonna löytynyt pihahommiin. Ehkä ens vuonna :)
    Semmoinen tuli mieleen, kun katsoin tuota talon seinustaa (kuvassa oikealla), että kuinkas kauas routaeristeet ulottuukaan, kun puiden piakkoja miettii. Se on aina itsestä ollu semmoinen vähän haastava rajoite pihan ja puuston suunnittelussa, kun pitää miettiä, että ne puut kasvaa ja juuret kasvaa ja uusissa taloissa routaeristeet ja salaojat vie paljon tilaa... 1,5 - 2 m leveydeltä kohdasta riippuen.

    VastaaPoista
  5. Suunnitelmaa on hyvä muuttaa vielä tuossa vaiheessa, kun se on vielä helppoa :)

    Blogissani olisi sinulle haste.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...