torstai 11. syyskuuta 2014

Karolinan puutarhasta kuva. Trädgårds bild 2014.


Tässäpä nyt kuvaa puutarhasta ja talosta. Syksy on tullut ja on saatu katto pään päälle, ikkunat ja lattiatkin lähipäivinä. Melkoinen urakka on takana ja paljon työtä on vielä edessä. Kun käyn tontilla tuntuu ihan epätodelliselta että tuossa rakentuu meille koti ja että oikeasti joskus asutaan tuossa isossa talossa. Ja että kodin ympärille rakentuu puutarha.
Puutarhastahan ei otsikosta huolimatta vielä ole kyse. Kivinen hiekkamaa odottaa multakuormaansa ja lukuisille (tuleville) puille pitäisi suunnitelman mukaan kaivaa kuopat...
Ehkäpä mies nyt heltyy sitten kun nuo ikkunatkin on saatu. Olen niin pyydellyt että saataisiin mullat takapihalle. Saisin puutarhan takaosan alulle ja sitten kun talo on rapattu niin voidaan tehdä sivustat ja etupiha.


Tontin nurkalla kököttää jo yksi pitkäksi huiskahtanut vaahtera jonka löysin alennuksesta (10e) puutarhalta. En voinut vastustaa kiusausta vaikka minulla on myös liuta niitä pienempiä vaahteroita odottamassa istustusta.


Tämä olohuoneen "ikkunakuva" jossa näkyy metsäpuutarha syksyn väreissä antaa voimia työntäyteisiin ja ahkeriin päiviin. Sillä niitähän nämä päivät nyt ovat kun mies rakentaa töiden päätteeksi kotia ja minulla on "yksinhuoltajuus" vilkkaasta katraastani. Toiveissa on että kun puut keväällä taas availevat silmujaan niin saan katsella niitä valmiista kodista.

Enemmän kuin mistään muusta puutarhassani olen onnellinen tuosta metsäpuutarhasta. Tuhannet kiitokset teille kaikille puutarhaystäville jotka olette blogeissanne inspiroineet ja jakaneet vinkkejä metsäpuutarhan perustamiseen. Ja tietysti se kirja Suomalainen metsäpuutarha!
Tällaista näkymää olisimme saaneet odottaa pitkään, jos olisimme menneet kaatamaan kaikki puut. Rakastan ja arvostan niin paljon Suomalaista metsää ja sen rauhoittavaa voimaa. Nyt voin nauttia siitä joka hetki.

PS. Ylimmässä kuvassa vasemmalla näkyy viherhuone, jonne tulee talon suurin ikkuna =)

16 kommenttia:

  1. Onnea uuden kodin viimeistelyyn ja perheen hoitoon voimia. Kohta saatte nauttia työn tuloksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos... Kohta tuntuu vielä pitkältä, mutta kyllä.se vielä.tulee =)

      Poista
  2. Huh, upeaa! Ensin katsoin, että oletko Suomessakaan? Missä päin maailmaa talo on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =) Leila, samoilla leveyksillä ollaan! Kutsun kylään jahka saan puutarhaa eteenpäin...

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, ollaan kyllä supertyytyväisiän Arkkijussin suunnitelmiin, tältä se alkaa sitten näyttään kun paperilta muuttuu todeksi. Kun ajelette meilläpäin tulkaa katsomaan ihan livenä!

      Poista
  4. Minä näen ensimmäisessä kuvassakin jo puutarhan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä sitä puutarhaa on ihan alusta asti suunniteltu ja hahmoteltu sinne, jo ennen taloa.... Metsäpuutarha pilkahtaa oikealla... Ihan hyvä olla näitä alkukuvia niin voi sitten verrata mistä on lähetty liikkeelle =)

      Poista
  5. Kuulostaapa jännittävältä! Nyt näyttää tosiaan keskeneräseltä, mutta eiköhän se siitä valmistu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. valmista ei tarttis tulisikaan vielä vuosiin, mutta jos sais jo aloittaa =)

      Poista
    2. Siis puutarhassa!
      Talon nyt toivoisi valmistuvan 4-6kk kuluessa ....

      Poista
  6. Joo, ei sitä metsää kasvateta vuosissa vaan vuosikymmenissä! Onnellisia siis saamme olla me, joilla omalla tontilla on pienikin pläjäys metsää:)
    Ja viherhuone kuulostaa niin ihanalta, lisää kuvia siitä odottelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin.totta! Kyllä harmitti ja itketti kaataa muutama upea vanha puu tontin etulaidasta kun tiesi että meidän aikana ei samanlaisia siihen kasva...

      Poista
  7. Oih, tuo viherhuone tulee olemaan upea ! Ja metsäpuutarha varmasti tosi mielenkiinotoinen, etenkin kun sitä voi ihailla myös sisältä käsin : )
    Jos aiotte nyt istutta puita takapihalle, niin ne tulee laittaa oikeaan maanpinnan korkoon. Jos myöhemmin maanpintaa pitää nostaa, tulee puut kaivaa ylös, jotteivät ne jää liian syvälle. Puut ovat tosi tarkkoja siitä, että tyvi on lähellä maanpintaa.

    VastaaPoista
  8. Siinä se teidän kaivattu uusi koti nyt nousee! Kuinkas paljon tuohon tulee asumisneliöitä? Viherhuone ja kaikki, olet varmaan tosi onnellinen :D
    Nuoret jaksaa onneksi tehdä haaveista totta!

    VastaaPoista
  9. Taitaa tulla nykyisin harvinainen täystiilitalo vai? Juuri tänään puhuttiin, että puurakentamisen rinnalla soisi näkevänsä enemmän tiiltä, joka on hengittävää, helppohoitoista ja ekologista materiaalia. Ihanan näköinen talo ja puutarha teille tulee.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...