maanantai 22. syyskuuta 2014

Mitä kuuluu pistokkaille? Sticklingarna


Japaninmarjakuusi aitaa tässä kasvatellaan. Pistokkaiden ottamisesta kerroin täällä. Lupasin kertoa miten pistokkaiden kanssa onnistun. Kiitos vinkkienne laitoin pistokkaat mini-kasvihuoneeseen ja olen melkeen päivittäin niitä sumutellut. Ihmeekseni osa pistokkaista jo työntää uutta vartta joten mukavasti näyttää menevän. Koska nämä pistokkaat ovat terassilaatikoissa, altakasteltavia, on kosteus säilynyt kokoajan tasaisena. Sen sijaan saan kohta pähkäillä, mitä teen kun tulee talvi? Poraisinko pohjiin reiät ja laitan valeistutukseen hiekkamaahan?


Kovin on vielä matkaa ennenkuin näistä saadaan pensasaita. Sitä odotellessa olen ottanut myös muita pistokkaita:

Valkokirjokanukasta.

Tuivion pehmeistä, puutumattomista osista.


Marja-aroniasta...
Pistokkaita olen ottanut pehmeistä tämän kesän varsista ja leikannut osasta suuret lehdet puoliksi jotta haihtuminen olisi vähäisempää. Kun nyt tuli viileät ilmat pysähtyy juurien kehitys joten keväällä sitten nähdään ketkä näistä pienistä taimista pukkaa uutta lehteä. Oulujoen taimiston ruusu-pistokkaiden ohjeiden mukaan ajattelin antaa olla kasvihuoneessa siihen saakka että tulee pakkaset. Sitten jätän jäätymään ruukut maahan.

Yritystä on myös ystävältä saaduista syreeneistä, eri hortensia lajeista, Ruusumantelista.. ja uups! en taida enää edes tunnistaa, mistä kaikesta olen napsinut pistokkaita. Tein pistokkaista ruukkuihin "coctaileja", jos joku laji ei onnistukkaan niin sittenpähän tulee ruukussa tilaa muille pistokkaille.

Viime kesänä vanhassa pihasamme napsin pistokkaita mm. viinimarjapensaasta ja hain pienen purkkillisen onnistuita pistokkaita kesähelteiden jälkeen velipojan pihalta ja ruukutin suurempiin ruukkuihin. Osan jätin sinne vielä odottamaan ensi kesää sillä tulevan talvi on vielä pieni arvoitus, missä kaikki ruukut talvehtii jos en ole niitä saanut istutettua.


Viinimarjapistokkaat ovat lienee kaikista "varmimmat" onnistumaan. Tässä ne ovat vielä vähän "aneemiset", vaalean keltaiset, mutta saivat vähän väriä kun pääsivät kunnon puutarhamultaan.


Villapajut ovat myös sitkeitä. Nämä ovat tämän kesän pistokkaita. Ensin lehdet kuivuivat ja tippuivat pois, sitten "tikkuihin" kasvoi uudet lehdet....

Tällaisin terveisin alkaa tämä viikko! Mukavaa viikkoa, toivotaan että säät vielä palaavat lämpimiksi. Ei kovin houkuttele olla pihalla lähes pakkassäällä. Pakko se on nyt uskoa, on tullut syksy!

7 kommenttia:

  1. Vau, sinulla on siellä kunnon taimitarha :-)

    VastaaPoista
  2. Varmasti noista jotkin onnistuu! Toivotaan parasta.

    VastaaPoista
  3. Ahkera olet! Varmasti onnistut.

    VastaaPoista
  4. Hienoa, että olet onnistunut. Aina kannattaa yrittää.......ja kun onnistuu se tuntuu tosi mukavalta.

    VastaaPoista
  5. Hyvällä mallilla ovat. Kyllä sieltä varmasti osa ainakin selviää.

    VastaaPoista
  6. Kiitos, Toivottavasti osa onnistuu... se innostaa aina kokeilemaan uudestaan.
    tosin monta asiaa pitää mennä oikein.
    Toisaalta harjottelemalla ja kokeilemalla oppii... Kuka tietää mitä kaikkea osaan kun vanhaksi kasvan ;)

    VastaaPoista
  7. Ihanaa täältähän se vastaus löytyikin eli hyvin siis lähtivät juurtumaan!!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...