sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Puutarha Ystävien haaste. Utmaning till Alla Trädgårds Vänner.

Edellisessä postauksessa lähettelin Ystävänpäivän kunniaksi Puutarha-haastetta, jännityksellä odotan pääsenkö lukemaan vastauksia blogeista. Lupasin tietysti itsekin vastata kysymyksiin kuvien kera...



1. Kuka on innosti sinut puutarha-harrastuksen pariin, tai kuka on puutarha idolisi?
 Ensimmäiset puutarhamuistoni ovat mummon puutarhassa joka oli todella satumainen ja rehevä vaikka sijaitsikin Pohjois-Suomessa. Kun olin teini mummi toi minulle myös vadelmapensaita ja raparperiä ja yhdessä ne istutettiin sen jälkeen kun oltiin ensin haettu hevostallilta mustissa säkeissä lantaa. Sain joskus myös parhaan ystäväni äidiltä ruusuntaimia jotka kasvoivat lapsuuden kotini ikkunani alla hiukan kärsien, väärässä paikassa. Loppujen lopuksi puutarha innostukseni syttyi kuitenkin pakkastalvena kaksosten ollessa minikokoisia, kun hurahdin puutarhalehtiin.
Puutarha Idolini taitaa olla Pernilla ohjelmassa Trädgårds Måndag. Pernilla kokeilee aina kaikenlaista ja vaikkei kaikki onnistukkaan hän silti nauttii puutarhastaan ja experimenteistään. Puutarha blogin pitämiseen minut innosti Nina Min Eden blogissa. Seurasin hänen blogiaan ja ajattelin että olisipa kiva pitää omaakin.



2. Missä ja millainen on kaunein puutarha jossa olet käynyt?
Hmmm... Kew Gardens Lontoossa on yksi upeimmista missä olen käynyt, mutta en ollut vielä saaut "puutarha-herätystä" joten kiertelin ja nautin, mutta en painut puutarhaa kovin hyvin mieleeni. Inspiroiva ja tyyliltään sellainen josta pidin tosi paljon on Köpenhaminan Tivoli. Puutarhamatkailua, Tivoli. Toivoisin että voisin tulevaisuudessa enemmän tehdä "puutarha matkoja". Toisaalta Avoimet Puutarhat ja ystävien puutarhoissa vieraileminen inspiroivat enemmän. Sieltä kun saa käyttökelpoisia ideoita jotka voi itse toteuttaa.

3. Mikä on paras puutarha-työkalusi?
Kanttausrauta on yksi puutarhan näppärimmistä työkaluista. Kun sen hankin uusien kukkapenkkien luominen helpottui moninkertaisesti. Nyt se on vaan muuton jäliltä hukassa....?! Mutta eipä sitä nyt talvella vielä tarvitakkaan.



4. Millaisia juttuja teet puutarha-ystäviesi kanssa?
 Minulla on onni että edes (!!) muutamat hyvät ystäväni ovat laillani hurahtaneet puutarhajuttuihin. Lisäksi olen saanut puutarhatapaamisissa ja blogin kautta uusia puutarha ystäviä. Kun tapaan puutarha ystäviä saatamme pitkät tovit haaveilla kesästä ja puutarhasta, puhua siemenistä ja sipuleista. Keväällä ja kesällä kyläilyyn kuuluu aina kierros puutarhassa, satoi tai paistoi. Yksi parhaimpia juttuja on käydä yhdessä puutarha ostoksilla. Siinä on vain se huono puoli että yhdessä hulluus tuplaantuu (no taimistot voi kiittää!). Blogin kautta olemme onnistuneet verkoistoitumaan ja tapaamaan myös ihan oikeassa elämässä. Se on ollut upeaa!!! Puutarhabloggaajien tapaaminen Oulujoen taimistolla  oli todella mielenkiintoinen ja mukava päivä jossa pääsin tapaamaan blogista tuttuja kirjoittajia kasvokkain.




5. Mikä on puutarha harrastuksessa parhainta? Mistä nautit eniten?
Nautin puutarhassa tulevasta "flow" tunteesta, innostun, nautin ja unohdan ajan ja kaiken muun ympäröivän maailman. Saan ideoita ja toteutan niitä ja lopulta selkä jo ihan kipeänä suoristan itseni ja nautin siitä mitä sain aikaan. Nautin myös hiljaisista aamuista kun kierrän puutarhassa ja löydän uusia kukkia ja kasveja. Ilahdun ja onnellistun kun jotain itse kasvattamaani onnistuu ja kukkii. Nautin jännityksestä onnistuuko pistokas kokeiluni?  Tuntuu edelleen siltä että pohjoisen kesät ovat liian lyhyitä jotta saisin tehtyä kaikkea mitä haluan puutarhassa ehtiä. Luultavasti joskus tyydyn siihen ja osaan nauttia myös talvilevosta.

1. Vem inspirerade och drog dig till Trädgårds Hobbyn, eller har du en Trädgårds idol?
Som barn tog mormor med mig till trädgårdssyssylor. När hon kom och hälsade på hade hon med sig rabarberplantor och hallon. Tillsammans planterade vi dom. Även min bästis mamma gav min små rosor att plantera i vårt trädgård. Så även om min mamma inte var någorlunda trädgårds entusiast så hade jag trädgårds älskande människor omkring mig. Först efter att jag fick egen trädgård, och först efter en lång och kall vinter, inne varje dag med våra tvillingar började jag läsa trädgårds tidningar och blev helt trädsgårdsgalen (mitt på vintern!).
Som idol har jag Pernilla i Trädgårds Onsdag(eller Måndag). Hon är så härlig inspirerande och provar nya ting jämnt, experimentar - och det gör ingenting om hon misslyckas i trädgården ibland! Nina i bloggen Min Eden inspirerade mig att börja skriva min egen blogg. Jag var läsare av hennes och tyckte att det verkade så underbart så varför inte prova skriva själv också..?
 
2. Var är den vackraste trädgården du besökt? Hur ser den ut?
Mina favoriter år Kew Gardens i London. Fast när jag besökte där var jag ännu inte trädgårds frälst så många fina detaljer har säkert gått förbi. Tivoli i Köpenhamn är också en underbar och inspirerande trädgård. Men mest av allt njuter jag av att besöka Öpna Trädgårdar eller mina vänners trädgårdar. Där får man mest ideer till egna trädgården.

3. Ditt bästa trädgårds verktyg?
Kantjärn är mitt bästa verktyg - efter att jag köpte den har det blivit så lätt att bygga nya rabatter i trädgården.
 
4. Vad gör du tillsammans med dina Trädgårds Vänner?
Jag är lycklig att några av mina bästa vänner har fått trädgårds inspiration och älskar trädgård lika mycket som jag. När vi träffas pratar vi om frön, nya plantor och trädgårds planeringar. På vår-höst har besökt trädgårdar och plantskolor. Det är så mycket bättre tillsammans med en vän! Och så tipsar vi varandra om trädgårds rea eller om någon speciell växt som är till salu!
Dessutom har jag fått nya vänner via trädgårdsföreningen och genom bloggandet. Tack underbara ni! Det har varit otroligt kul att träffa några av er, bloggsystrar live! 


5. Vad är det bästa med trädgård? Vad njuter du mest av?
Mest av allt njuter jag av trädgårds flow't. Av att glömma bort allt annat, inte tänka på tiden, bara njuta av att göra trädgårds sysslor, plantera, se det färdiga, komma på en annan ide och fortsätta till det värker i ryggen och man är hungrig som en varg (eller att barnen är det). Jag njuter av att experimentera och lyckas ibland... På kvällarna eller tidiga mornar är det härligt att ta en runda  trädgården och förundras av allt som växer.

PS. Puutarhan suunnittelukirjan arvonta! Utlottning!

6 kommenttia:

  1. Kiva lukea vastauksesi haasteeseen! Löysin vastauksistasi kaksi hyvää vinkkiä, jotka aion toteuttaa: hankin kanttausraudan ja käyn kesällä Lontoon matkalla Kew Gardens-puutarhassa.
    Olen vastannut haasteesi kysymyksiin 1003 puutarhaa blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun otit haasteen vastaan, oli todella mielenkiintoista käydä lukemassa kirjoituksesi ja tutustua paremmin kirjoittajaankin...

      Poista
  2. Mukavaa lukea vastauksiasi haasteeseesi! Kanttausraudan lisäsin minäkin puutarhatyökalujen hankintalistalle :-)
    Olisi aivan ihanaa osallistua puutarhabloggareiden tapaamiseen!
    Haasteeseen vastattu blogissani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, minäpä tulen lukemaan. Jospa saataisiin tänävuonnakin mukava kokoontuminen yhteen. Itse en uskalla vielä alkaa suunnitteleen ja järjestään kun meillä on tuo raksa kesken ja aikatauluista ei vielä ole varmuutta..

      Poista
  3. Kiitos vinkistä! Tuo kanttausrauta on minulle aivan uusi ja tuntematon esine, mutta varmasti tarpeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja löytyy varmaan Bauhausista ja rautakaupoistakin... itsekin jossain messuilla sen hokasin! Siinä säästää yllättävän paljon sekä selkää että aikaa ja tulee todella suoraa linjaa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...