tiistai 5. toukokuuta 2015

Puutarhakysymyksiä. Keväistä puutarhahulluutta ja Potagerin tekoa. Vårgalen och trädgåds frågor.

 
Kiitokset Salaisen puutarhan Teijalle mukavista puutarhakysymyksistä. Enpä ole pitkään aikaan saanut keneltäkään yhtään haastetta, joten kiitos tästä. Harmittelen että olen ollut niin epäsosiaalinen täällä puutarhablogin puolella, mutta kunhan meillä raksa loppuu niin lupaan että tänne alkaa tulla tarinaa senkin edestä. Ja sitten ehdin myös paremmin perehtyä kaikkiin uusiin puutarhablogeihin joita on tullut vastaan.
 
Tässpä Teijan kysymykset:
1. Mitä blogin pito sinulle merkitsee? 
 Puutarhablogiin kuvaaminen ja kirjoittaminen on mukava luova harrastus sen lisäksi että rakastan olla ulkona ja touhuta puutarhassa. Blogin pitäminen on sekä itselleni "puutarhapäiväkirja" mutta iloitsen myös kun saan muiden puutarhaharrastajien kommentteja sekä vinkkejä ja ohjeita. 

2. Paras vuodenaika puutarhassasi, miksi? 
Kevät on milestäni parasta aikaa kun puutarha herää ja saa tehdä puutarhatöitä ja istuttaa. Toisaalta elokuu lienee kaunein kuukausi puutarhassa kun on niin vehreää. 
3. Mikä on inhottavin työ, mitä puutarhassasi joudut/saat tehdä? ;)
Hmm... Ehkä kuitenkin ne rikkaruohot.
 
4. Mikä puutarhanhoidossa tuo suurinta tyydytystä elämääsi?
Flow-tila mikä tulee puutarhan hoidossa, oli se sitten istuttaessa, kaivaessa jotain uutta, kylväessä. Kun aika unohtuu ja nauttii, saa uusia ideoita, kaikki muu unohtuu (lapsille hätäisesti lihapiirakat mikrossa).
 
5. Millä perusteella valitset kasveja puutarhaasi? 
Valitsen kaikenlaisia kasveja, pää-asiassa puut ja pensaat sen mukaan mitä kasvaa V-vyöhykkeellä. Joitain arempiakin kokeilen. Istutan uuteen(kin) puutarhaan paljon marjapensaita ja herkkuja lapsille. Pää-asiassa kasvien pitää olla turvallisia lapsille. Omenapuita, luumupuita olen istuttanut. Ajattelin kokeilla myös suklaakirsikkaa(puuna) sekä päärynää. Rakastan ruusuja, pioneja, perennoja. Kukat valitsen värien mukaan, valkoisia-vaaleanpunaisia-violetteja ja sinisiä. Ykisvuotisia joita kasvatan ovat pioni-unikot.
 
6. Parasta puutarhassasi?
Tällä hetkellä se että puutarhani on aivan uusi. Saan aloittaa tyhjästä ja luoda juuri sellaisen puutarhan kuin haluan (muita perheenjäseniä, trampoliinitoiveita, golf-kenttähaaveita yms kuunnellen). Ruskea mulltamaa ei ole tällähetkellä todellakaan vielä "kuvattavassa" kunnossa mutta se inspiroi ;)
7. Oletko "kevätpuutarhuri", vai "tosipuutarhuri", jonka mieleen ei muuta paljon mahdukaan? (lue hieman pilke silmäkulmassa...) 
Taidan olla tosipuutarhuri. Voisin olla ulkona puutarhassa loputtomiin. Lisäksi minulla on vaikeuksia pysyä poissa taimistoilta ja missä vaan siemeniä ja kukkia myydään. Puhumattakaan tästä keväästä joka tekee aivan "hulluksi"... sekä minut että muun perheen jotka joutuvat varomaan äidin esikasvatuksia.
 

 
8. Meileenpainuvin asia vuosien varrelta puutarhanhoidossa? (esim. erityisen onnistunut/epäonnistunut kasvivalinta, jokin tuoksu tai kukinnan väri, yllätyskasvi, puutarhavierailu, ihan mikä vaan mikä on vaikuttanut ajatusmaailmaasi voimakkaasti?)
Minä en ainoastaan hoida puutarhaa vaan puutarha hoitaa myös minua. Puutarhan eheyttävä voima kirjoituksen 2012 voi lukea tuosta linkistä.
 
9. Mistä hankit kasveja, parhaimmat taimistot?
Kasveja hankin lukuisista paikoista. Puutarhamessuilta hankin juurakoita ja siemeniä. Sen lisäksi ostan niitä myös ruokakaupasta ja misssä vaan näen. Tilaan myös joskus siemeniä. Suurimman osan uuden puutarhan puista ja pensaista olen hankkinut syksyllä taimistojen alennusmyynneistä. Taimia olen myös saanut taimenvaihdosta sekä anopilta ja tädiltäni. Ja sitten kaiken tämän lisäksi ostelen ihanuuksia kun käyn taimistolla.
Oulujoen taimisto on paras paikka ostaa ruusuja (omajuurisia, Suomalaisia, kestäviä). Perennoja ostan mm. Särkän taimistolta sekä paikallisilta taimistoilta. Edullisia ja hyvälaatuisia taimia saa myös markettien kesäpuutarhoilta jos käy ostaan heti kun ne aukaistaan.
 
10. Luetuin blogitekstisi?
 Luetuin blogitekstini on Inspiroiva PuutarhaBlogi tunnustus  joka ei niinkään ole luettu siksi että se olisi mitenkään erityisen taidokkaasti kirjoitettu vaan tuo Inspiroiva blogi -tunnustus lähti innokkaasti leviämään blogeissa ja sen seurauksena liene myös noita kysymyksiä käyty lukemassa.

11. Mikä on puutarhaunelmasi?
Yksi puutarhaunelma toteutui vastikään, pääsin Italiaan ja vierailemaan Giustin puutarhassa. Haaveilen myös Chelsea Garden show'sta ja puutarhamatkasta Japaniin. Haaveilen että saamme pikkuhiljaa vehreän ja kukkivan puutarhan tuonne "tontille" mutta toisaalta tahdon nauttia sen laittamisesta eikä valmis puutarha ole unelma vaan sen tekeminen.

Nämä Teijan kysymykset olivat niin kivoja vastata, joten lähetän haasteen eteenpäin samoilla kysymyksillä seuraaviin puutarhablogeihin:


Ja tässä kuvakavalkadia potagerin muokkaamisesta.... hitaasti etenee.


Nurmikon ja potagerin raja.

Käytävien kaivamista.

Pistokkaat valeistutuksessa.

Bilderna överst, hemma, mina frösådder och pioner från Nordiska Trädgårdsmässan i förkultivering. Vårgalen, kan man säga. Nedan bilder från potager som jag håller på att skapa. Sticklingarna från förra sommaren. Hoppas att de har överlevt vintern under snötäcket.
Från Teija med Bloggen "Salaista Puutarhaelämää" fick jag följande trädgårds frågor.
1. Vad betyder bloggandet för mig? Det är min trädgårdsdagbok, dessutom blir jag väldigt glad av alla ideer och kommenter från andra trädgårds intresserade. Utöver trädgårdssysslor gillar jag fota o skriva så bloggandet år perfect skapande hobby för mig.
2. Våren är den bästa årstiden, jag njuter verkligen av att få börja på nytt i trädgården. Själva trädgården är vackrast i Augusti, då den är mest grönskande.
3. Vad njuter jag mest av i trädgården? Flow-känslan... 
4. Vad tänker jag på när jag väljer växter till trädgården? Växtzon, men ibland prövar jag något som jag verkligen tycker om fast jag vet att det kanske inte lyckas. Jag har valt mycket ätbart till trädgården för barnens skull. Blommorna väljer jag efter färg vit/lila/rosa/blått.
5. Det bästa med min trädgård? Att den är alldeles ny... att få börja från sandmark.
6. Är jag en vår-trädgårdsmänniska eller en riktig mästare som ingenting annat kan tänka...? Utan tvivel den sistnämnda ;) Min familj håller på at bli galen på min galenskap... Se bilden överst!
7. Hur skaffar du dina växter - delar, frösår, köper knölar som jag förkultiverar, deltar i växtutbyte, dessutom har jag fått en del växter och träd (tack alla ni!) och tar sticklingar. De flesta träden i min nya trädgård har jag köpt på rea på hösten.
8. Mina trädgårds drömmar- att få skapa en trädgård, det jag gör just nu. Att få besöka Chelsea Flower Show och göra en trädgårds resa till Japan.

Ha en så underbar vår vecka! 
Mukavaa kevät viikkoa teille jokaiselle!

8 kommenttia:

  1. Oli kiva lukea sun vastauksia ja nähdä kuvia sun uudesta puutarhasta.
    Kiitos myös haasteesta. Kysymykset olivat niin mukavia, että vastaan niihin mielelläni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava tulla lukemaan mitä puutarha-ajatuksia sinulla :)

      Poista
  2. On ihanaa saada nähdä, miten puutarhasi syntyy ja kehittyy sitten vuosi vuodelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila. Tämä on mielenkiintoinen matka. Onneksi meillä on tuo metsä takana ja pikkuinen "metsäpuutarha". Muuten voisi iskeä ankeus multakasojen keskellä.... :)

      Poista
  3. Yhdyn edellisiin siinä, että mielenkiinnolla odotellaan puutarhasi kehittymistä! :) "lapsille hätäisesti lihapiirakat mikrossa.." Se on tiiätkö aika monesti kesällä just noin :D Kivat vastaukset, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen ilahtunut että "jaksatte" seurata tätä suunnittelua ja puutarhan luomita. Kovin inspiroivia ja ihania kuvia ei ole jakaa vielä pitkään aikaan, mutta toisaalta, tästä jää itselle ihana puutarhapäiväkirja muisto. Ja toivon niin sydämestäni että meidän ei tarvitse enää tästä kodista muuttaa vaan että saan nauttia tästä uudesta puutarhasta myös valmiina - pitkään ja hartaasti.

      Poista
  4. Kiva nähdä puutarhasi valmistumista! Kasvi valintasi myös kiinnostavat, koska meilläkin ollaan vyöhykkeellä IV-V. Kiitos haasteesta, vastailen kysymyksiisi lähiaikoina. Rentouttavaa äitienpäivää sinulle Karoliina!

    VastaaPoista
  5. Muiden tavoin seuraan mielenkiinnolla uuden kotisi ja puutarhan rakentumista. Pienten lasten kanssa aikoinaan talonrakennusprojektin läpikäyneenä tiedän, että välillä haluaisi ostaa jostain lisää aikaa.
    Mukava lukea vastauksiasi. Vastaan esittämiisi kysymyksiin lähiaikoina.
    Mukavaa äitienpäivää!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...