lauantai 25. heinäkuuta 2015

Puutarhassa jälleen. Uuden puutarhan ihanuutta ja kurjuutta!




Pääsimme kesäkuun lopussa muuttamaan uuteen kotiin kurkista tänne! Ja heinäkuu onkin sitten kulunut muuttolaatikoita purkaessa ja sain ukaasin (kun mies löysi minut muutaman kerran puutarhahommista) että puutarhaan ei oo menemistä ennenkuin sisällä on valmista. Olen siis ollut vähän salaa....

Omenapuut jotka istutin viime syksynä tosi myöhään - ja joita jänikset sitten ehtivät nakertaa - eivät lähteneet kahta lukuunottamatta. Voi siis todeta että täällä pohjoisessa todellakin kannattee puiden istutukset tehdä mieluimmin keväällä niin ehtivät juurtumaan ja selviävät pikku puraisuilta.
Syreenit (joita ei myöskään jänikset syöneet) eivät kunnolla lähteneet kasvuun kun ne niin myöhään istutin. Mutta paljo siellä silti kasvaa jo!

Puutarhamullan kanssa meillä on ollut harmia. Tilasin meille rikkaruohotonta, lannoitettua kertaalleen seulottua multaa suuret määrät - kyselin mullasta tarkkaan ja selitin että multa tulee potageriin ja suurille istutusalueille. Myyjä kertoi että voi valita yhteen tai kahteen kertaan seulottua multaa, jossa toisessa voi olla seassa hiukan suurempia kiviä. No muutama kivi isossa määrässä ei minua huolettanut kunhan on rikkaruohotonta!
Mutta miten kävikään, rikkaruohoja kasvaa ihan villisti - niiden kanssa vielä ehlä pärjäisin mutta seassa on myös nokkosta, ja niinpä mulla on koko kesä mennyt nokkosia nyppiessä.

Tein reklamaatiota yritykselle joka oli tämän alueen luotettava toimitsija (siksi ehkä olenkin niin erityisen pettynyt kun mielestäni tilasin mullat parhaasta paikasta). Asiaa selvitettiin ja kävi ilmi että kerran seulottu multa on kaikenlaista jämämultaa joka korkeintaa kelpaa nurmikon pohjaksi. Sen sijaan kahteen kertaan seulottu multa on puhdasta metsämaa multaa joka on sitten lannoitettu jne. Tätä ei myyjä tiennyt mulle multaa myydessä.

Hyvityksenä kotiin tuotiin myrkkyä nokkosille mutta enhän sitä voi käyttää kun mulla on kukat ja hyötykasvit sekaisin potagerissa ja muutenkin nyt on ollut puhetta mehiläisten tuhosta jne. Purkki siis on vielä tuolla hyllyllä.
Puole mullan hinnasta hyvitettiin.

Tässä sitten pähkäilen mille ryhdyn?

Vadelmapensaat, mustikkapensaat ja tyrnien aluset olen jo kattanut katekankaalla ja sanomalehdillä. Odottelen milloin ehdimme hakea kuorman katetta niin kärräilen sitä niille. Sen sijaan tuo potager on vielä murheen kryyni. Sieltähän niitä nokkosia nousee ikuisesti aina kun maata käännän? Vielä sadan vuoden päästä. Huokaus!
Jos jollakulla on hyviä vinkkejä antaa niin kyllä mielellään otan vastaan?


Potagerin käytävien pohjaksi on kärrätty yksi jos toinenkin lasti hiekkaa. Kun saan hankittua reunuskivet niin teen käytävät loppuun ja lopuksi laitan käytäville soran (kangas väliin tietysti). Etualalla kasvaa mansikat. Vasemmalla on yrttejä ja salaatteja. Oikealla on nyt lähinnä perenneoja (itse kylvettyjä) odottamassa oikeaan paikkaa) ja kuvassa vastapäätä olevassa lohkossa kasvaa porkkanoita, sipulia ja parsaaa.


Parsa huitelee jo korkeana. Tänä vuonna siitä ei saa vielä syödä.


Tässä osiossa kasvaa ruohosipuli jota lapset käy ahkeasti napsimassa. Minttu (isutettu omaan purkkiin, toivottavasti pysyy siellä eikä leviä!!), tilliä, persiljaa, iisoppia, salaattia, raparperia, lipsikkaa. Yrttimaasta löytyy myös köynnöspinaattia, anisiisoa, viinisuolaheinää, ranskan rakuunaa. saksankirveliä.... näitä olen haalinut alueen "yrtti-ihmisiltä" koska on kiva että on yrttimaa mutta en ole vielä perehtynyt miten noita kaikkia käytetään? Jos teillä on kyseisiä yrttejä niin kertokaapa millaisessa käytössä ne ovat?


Tämän keväisistä puutarhaprojekteista yksi oli varttaminen. Tässä on Lada-oksa vartettu Olga nimiseen päärynään. Hyvin lähtivät nämä oksat kasvuun - samoin kuin 1/3 pihlajaan vartetuista oksista. Olin jo niin innoissani kunnes sitten jänikset kävivät syömässä kaikki tämän pienokaisen lehdet ja niin jäi se pihlaja-päärynäpuun tarina lyhyeksi.

Olga menestyy hyvin V-vyöhykkeellä (muiden kokemusten mukaan). sen sijaan siinä on kuulemma aivan todella pahanmakuiset hedelmät. Tästä syystä minulla on tarkoituksena systemaattisesti varttaa sen oksiin lada-oksia niin että saadaan myös makeita hedelmiä. Myös muita makeita lajikkeita saa ehdottaa (siltä varalta että saan joltakulta harrastajalta sitten näitä oksia)?

Omenapuiden varttamisen kanssa kävi huonosti, syynä se että ne oli muutenkin jo henkihieverissä.
Uusia omenapuita olen istuttanut seuraavia lajikkeita: Pirja, Sokerimiron sekä  "Lepaan meloni". Lisäksi ostin suklaakirsikkapuun tuonne potagerin keskelle.


Metsänreunassa minulla on monenlaista varjokasvia kasvamassa, Lisäksi siellä on "esikasvatuksessa" alennusmyynnistä ostettuja marja-aronioita joista kokeilen kasvattaa rungollisia pikkupuita.


Näistä rungollisista puista olen innostunut ja tässä on yrityksenä kasvattaa mansikkamaan reunaan rungollista viinimarjaa (kaupassa valmiit puut maksavat 30-50e).


Puutarhassa kasvaa nyt villisti kaikkea "sikinsokin". Olen jaksanut kasveja sillä ajatuksella että kun pääsemme tekemään etupihaa ja tuota pihan keski-osaa niin kaivelen sitten "valmiita" kasveja tuolta potagerista. Tässä näkyy kevätkaihonkukkaa, pientä tunturipoimulehteä, villapajukin kurkistaa välistä sekä viiruhelpiä.



Viiruhelpi on mun lempikasvi mutta se kyllä nopeasti valloittaa joka paikan. Nyt olen istuttanut ne suuriin istutusruukkuihin (sellaisiin missä omenapuut tulivat) ja olen tarkkaillut pysyvätkö ne kurissa?

Ihanaa viikonloppua kaikille Puutarha Ystäville! Pikkuhiljaa taas palailen tänne vihreään blogimaailmaan :)


10 kommenttia:

  1. Huomaan, että monet meistä eivät pysty käyttämään myrkkyjä mehiläisten vuoksi. Ehkä se on hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mehiläiset ja se kun samassa pihassa kasvattaa syötävää lapsille. Ei kiitos myrkyille!

      Poista
  2. Herranjestas! Jotenkin muistan kyllä vasta ajan kun käyskentelitte tulevan talon perustuksilla ja nyt siellä on jo nuin hieno puutarha ja kaikki. Aluksi jopa kun vilkaisee nopeaa, niin näyttääkin jo niin rehevältä! Hieno alku vastoinkäymisistä huolimatta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aika kuluu nopeaa. Toisaalta nämä meidän pohjoisen kesät ovat liian lyhyitä että ehtis tehdä kaikkea sitä mitä puutarhassa haaveilee.

      Poista
  3. Paljon olette saaneet aikaan, mutta paljon on vielä, sanoisko onneksi, pihallakin tekemistä ;) Työniloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska, niin on, 2/3 pihasta vielä odottaa mullan levitystä, kivetyksiä, polkuja, istutusaltaita. Mutta kun on jo tuo tontin perukka saatu aloitettua niin voi olla jo onnellinen siitä mitä siellä kasvaa :)

      Poista
  4. Voi itku miten huono tuuri sinulla kävi mullan kanssa! Minä jännitän jo ensi kesää kun meillä siirretään koko kasvimaa lavoille ja tilataan uudet mullat (mistä uskaltaisi tilata?!). Meillä on loistava maaperä, mutta kasvimaan reunalta alkaa ns. heinäpelto eli kääntämätön rikkaruohopelto, jonka takia maa on niin täynnä rikkaruohoa ja niiden siementä ettei hyötykasvien kasvatuksesta tule mitään ilman tuntikausien kitkemistä lähes päivittäin.

    VastaaPoista
  5. Voi miten hienolle näyttää! Seuraan mielenkiinnolla tuon villapajun kasvua. Leviääkö se holtittomasti kuin paju yleensä? Eikös nokkonen häviä kitkemällä? Harmi vain jos sitä on hurjasti!

    VastaaPoista
  6. Tuo hake on meillä myös mietinnässä. Itse myös koitin miettiä, kuinka usein se pitää uusia? Olisi varmasti suhteellisen hyvä ja sopiva vaihtoehto tuohon meidänkin puutarhaan.
    http://karolinanpuutarha.blogspot.com/2015/07/puutarhassa-jalleen-uuden-puutarhan.html

    VastaaPoista
  7. Vaimoni varmasti rakastaisi tätä puutarhaa. Hänellä on aina kovin suunnitelmia, mutta sitten ei saa kasveja pidettyä hengissä. Varmaan täytyy jokin ammattilainen hankkia puutarhan hoitoon. https://www.pihafixari.fi/palvelut

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...