Lyhykäisyydessään pihatöiden järjestys (mikäli siitä on apua jollekulle uuden puutarhan tekijälle):
1. Talon ympäri laitettiin kestopuusta reunat ja suodatinkangas ja kaivinkone täytti nämä osat ensimmäisenä soralla.
Talon ja autotallin väliin jäävään tilaan olin istuttanut havuja ja hortensiota valmiiksi, nyt alue täytettiin soralla joka on samalla "kate" noille istutuksille. Havut ovat vielä ihan säälittävän pieniä, sillä suurempikokoiset olisivat maksaneet viidestäkympistä ylöspäin enkä silloin olisi millään saanut noin paljon hankittua....
Istustusalueen vasemmalle puolelle jää vielä ensi kesäksikin hommaa, laattojen laittoa ja kahden istutusaltaan muuraus. Ihan heti ei tämä puutarhalysti lopu, mutta olin niin onnellinen kun mieskin sai nyt raksahommien jäliltä "puutarhapistoksen" ja innoisaan oli rakentamassa pihaa.
Jos joku ihmettelee miksi tuolla soran keskellä on niin tyhjää niin se johtuu siitä että haaveilen sinne paljua - joskus.
Havut ovat nyt syksylläkin kauniita mutta hortensiat ovat onnettoman ruskeita ja "mädäntyneen" näkoisiä. Niillä ei ole kovin paljon koriste-arvoa enää tähän aikaan ja harkitsen jos vielä siirtäisin yhden hortensian pois ja tilalle aronia-pensaan jolla on aivan upea syysväri!?
2. Sitä mukaa kun sorat oli kipattu reunoille (jotka oli siis valmiiksi rajattu) alkoi mullan levitys.
Mullan levitys ei ollut niin suoraviivaista hommaa siitä syystä että rouva halusi kiemurtelevia polkuja puutarhaan. Kamalaa valkoista katekangasta levitettiin polkujen pohjalle jottei sora sekoitu pohjamaahan. Toisaalta katekangas vielä toistaiseksi erotttaa myös mullan ja soran. Talon etu-osan polkuihin laitan reunakivet (maakostealla betonilla?) mutta tänne sivuun tulee ihan tavallista mustaa muovista nurmikko-reunusta jonka jälkeen pääsen saksimaan nuo ylimääräiset valkoiset kankaat pois.
Polun tekeminen mutkikkaaksi ei onnistunut kovin hyvin kaivinkoneella joten muokkailen sitä mieleiseksi vielä myöhemmin. Etenkin jos maa pysyy sulana niin mukavaa puutarhahommaa riittää vielä pitkään :)
Tänne "paraatipihan" puolelle, ruusutarhaan tulee sitten reunuskivet polkujen varrelle. Nuo valkoiset suodatinkankaat kyllä ärsyttää silmiä mutta kun mustaa suodatinkangasta olisi saanut vaan ihan jättimäisissä rullissa, ei auttanut kun tyytyä tuohon valkoiseen.
3. Kivet! Maatöiden aikaan maasta kaivetut kivet on säilötty ja muutama lisää saatiin vielä naapurilta. Puutarhahulluuden lisäksi omaan myös erityisen rakkauden iki-aikaisiin kiviin. Nämä ovat olleet matkalla jääkauden jälkeen ja sulamisen myötä päätyneet tontillemme. Nyt ne on kaivettu esiin ja saavat koristaa puutarhaa.
Tänne kivien ripottelemalle alueelle ei tule tietystikkään nurmikkoa vaan pensaita ja niiden alle haketta. Kivet ovat siellä koristeena.
4. Polkuja, istustusalueita, laatoitusta. Siinä se päivä vierähti kun mies ja appiukko mittasivat ja naputtivat rajalautoja paikoilleen. Minä haravoin ja lapioin sorat paikoilleen ja valvoin että kaikki menee suunnitelmien mukaan. Kaivinkonemies oli taitava, tajusi suunitelmat paremmin kuin mies jolle olin yrittänyt suunnitelmia "tyrkyttää" jo monta kuukautta ;)
6. Ja lopuksi istutushommiin! Kun on jo lukuisia kertoja kaivanut valtavia uusia ja uusia kuoppia ja istustusalueita (entiseen) puutarhaan niin johan oli luksusta kun oli kaivinkoneella kaivetut syvät istustuskuopat valmiina. Ei kun lapio käteen ja istuttamaan "vale-istustuksessa" olleet omenapuut ja pensaat.
Nyt en laittanut talvea vasten mitään lannoitetta näille. Keväällä sitten lannoitan ja anna kalkkia. Uudessa mullassa pitäisi olla jonkin verran lannoitetta mutta en tarkalleen tiedä minkä verran... Syyslannoitetta olen ripotellut näille elokuussa.
Katsotaan ensi syksynä miten minun ruska-istutus alue (joka näkyy olohuoneen ikkunoista) on onnistunut. Kirjoitan siitä joskus tarkemmin, kasvit joita olen istuttanut ovat: marja-aronia, diabolo purppura angervo, mongolian vaahtera, hurmehappomarja, Japanin happomarja, Atsaleat ja lamokirsikka. Vinkatkaapa mitä muita ihania ruska-pensaita on olemassa? Kaikki eivät tosin menesty täällä V-vyöhykkeellä mutta kertokaa kuitenkin.
Kortfattat om grundarbetet: Mannen (och sväradern) hade gjort färdigt stöd/avgränsningar av tryckinpegnerat trä runt huset. Markduk nitades fast så att grus inte blandades med underliggande sand. Markuduk användes också under stigarna. Jag klandrade att vi inte hade svart markduk - det vita är så förfärligt ful, med det får vara så länge att vi hinner läggar stenläggning runt stigarna. När gruset hade fördelats blev det tur att fylla på med jord. Det gick inte så fort pga stigarna som jag hade planerat runt i trädgården. Grävmaskinen grävde djupa gropar till träden - vilken lycka att få plantera till en färdig grävt planteringsgrop! Vi hade också en fel del stenar som grävmaskinen placerade runt i "rosenträdgården".
Härligt att de blev en varm vecka även här uppe i norr så att vi kunde anlägga trädgården. Några år sedan hade snön kommit så här dags. Idag ska jag fortsätta med att flytta buskar och rosor som jag har i "reserv-bänkar".
Täällä nyt ollaan ihan iki-onnellisia, pohdin kylväsinkö jo nurmikon jos täällä ilmat jatkuu näin lämpimänä? Ruusupensaat pääsen istuttamaan omille paikoilleen.
Ihanaa syys-viikkoa jokaiselle Puutarha Ystävälle!
Ha en så underbar höstvecka alla Trädgårds Vänner!
Ihanaa ja työlästä aikaa teillä uuden puutarhan parissa. Kiva seurata projektin edistymistä.
VastaaPoistaRuskapensaista tulee mieleen pensasmustikat, ne ovat kirkuvan punaisia. Vaahtera on kaunis, se vaatii kyllä tilaa aikansa paljon. Ja rusokirsikkapuu on hehkuvan tummanpunainen syksyisin. Keväällä kukkii hennon vaaleanpunaisin kukin.
Kiitos, mustikoista jo kirjoitan alas kommentin.. vöhän väärässä järjestyksessä aloin kommentoimaan :) Rusokirsikkapuun vyöhyke pitää selvittää, mulla ehkä mahtuisi tuonne pikkupuu..vaahtera meillä kasvaa tontin takaosassa ja sen värit ovat upeat. Jos mahtuisi voisin ottaa toisenkin...
PoistaVoi että näyttää hienolle! Mitä luksusta, kun olet saanut kaivinkoneen laittamaan soratkin katteeksi. Antaisin olla sen ensimmäisen havu+hortensia-alueen sellaisenaan. Havut antavat vihreyttä ja kasvavat jo viidessä vuodessa tosi paljon. Kastele keväällä niitä paljon. Mitäs tykkäät kanukoista? Niillä on kaunis punainen runko, mikä antaa väriä läpi talven. Ne kestävät myös leikkausta tosi hyvin. Onnea uudelle pihamaalle, olet sen ansainnut! Vaan on siinä sinulla vielä paljon tekemistä. Voimia ja muistahan levätäkkin;)
VastaaPoistaPuutarhalla kanukkaa ehdottivat ja yhden istutin silleen että kasvaa varjon puolella, talvella punainen runko valkoista seinää vasten...
PoistaKiitos havuvinkeistä. Jospa maltan odottaa... :)
Kunhan maa jäätyy tulee pakostakin levon aika... koitan nauttia kohtuudella niin kauan kunpihatöitä saa vvielä tehdä. Ja illasta tulee pimeää... sekin alkaa jo rajoittaa n kun työpäivän jälkeen ei pihalle ehdi. Muut harrastukset jo hiukan alkaa valtaamaan tilaa :)
Olettepas olleet ahkeria. Onhan toisaalta aika työlästä tehdä kaikkea tuota työtä, mutta onhan se toisaalta aivan suunnattoman palkitsevaa. Näkee työnsä tulokset ja saa itse suunnitella. Työn iloa!
VastaaPoistaPensasmustikkaa minäkin olisin ehdottanut. Ja puista Tuurenpihlaja, se on tosi upea!
VastaaPoistaKiitos hyvistä vinkistä! ! Pensasmustikkaa mulla on siellä "lastenpihan" puolella ja potagerin reunoilla... enpäs tosiaan muistanut että niistä saisi ihanaa ruskanväriä myös tuonne "ruskapuutarhaan"... ja mustikansyöjiä riittää joten ei haittaa jos noita pensaita on enemmän.
VastaaPoistaKyllä oli eilisen jälkeen väsynyt mutta onnellinen olo... ja ei ihan vielä tähän hommat lopu. Kun isot linjat on nyt vedetty ja puut istutettu niin on sitten tulevina kesinä aikaa näpertää kaikkia pikkuhommia.
No huh ku on urakkaa! :D Mut tulee hyvää jälkeä, aika nospaan näyttää hommat etenevän. Siitä on hyvä jatkaa. :)
VastaaPoistaKun aiemmin on kaivanut ja muokannut puutarhaa kuukausitolkulla tuntuu hurjalta kun yhdessä päivässä - kiitos kaivinkoneen - tapahtuu niin paljon ettei perässä meinaa pysyä... onneksi oli suunnitelma niin ei kovin monessa kohtaa tarvinut alkaa säveltään. Jotain käytävien leveyksiä kavennettiin muutaman minuutin pohdinnan jälkeen eikä olisi pitänyt...
PoistaKaivinkone on kyllä enemmä ku sata jänistä. Ei nuata kaikkia kiviäkää olisi jaksanu käsivoimin vääntää. On tosi miälenkiintoone urakka. Kevättä on mukava orottaa, ku on jo jotaki valamihina.
VastaaPoistaTUntui niinkuin olisi tullut uusi kevät kun pääsi istuttaan kaikkia "vale-istutuksessa" olleita pensaita - voi onnen huumaa! Miten tässä malttaa odottaa talven yli että pääsee jatkamaan???
PoistaUuden pihan rakentamisessa on kyllä oma viehätyksensä. Pääsee luomaan ja tekemään jotain täysin uutta. Puutarhastanne tulee hieno ja sinnehän se valkoinen katekangas katoaa. Upeita nuo muhkeat kivet. Niiden ympärille saa hienoja istutuskokonaisuuksia. Minäkin säilyttäisin hortensiat tavujen luona. Espoon Tapiolassa on käytetty paljon syyshortensiaa istutuksissa ja vuosien myötä niistä on tullut todella komeita. Säännöllisesti leikattuina niiden rungot ovat käppyräisiä ja sellaisinaan talviaikaan erittäin koristeellisia.
VastaaPoistaKiitos Between, uskon teidän kokemuksen ääneen ja näkemykseen ja jätän tuon istustusalueen "selkeästi" hortensiolle ja havuille... En ollut ajatellutkaan että rungoillakin olisi talvella estettistä arvoa... Kiitos jokaiselle hyvistä kommenteista ja avusta. Olen saanut niin monia hyviä neuvoja puutarhan suunnitteluun ja laittoon ettei sitä voi edes uskoa! Tästä blogista = teidän kommenteista on niin paljon iloa ja hyötyä!!!
PoistaIhanaa, meillä on molemmilla ollut kaivurit pihamaallamme, voi onnea tosiaan<3 Upeita kiviä ja huolellista suunnittelua siellä ollut, täällä vaan ihan lonkalta jouduin päättämään mm. valtavan ison litteän kiven paikan, hui. Valmiiksi suunniteltu on jo puoliksi tehty!!
VastaaPoistaVaikka olin niin hartaasti ja tosissaan suunnitellut ja odottanut että milloin päästään tekeen nuo pihan pohjat niin kyllä tuli silti muutamaan otteeseen tenkkapåå - nopeasti piti tehdä muutama päätös ja vähän sinnepäinhän ne meni. Ei sitä mitenkään voi osata kaikkea huomioida.
PoistaUpeita juttuja teillä siellä tulossa!
Voi että, ihanaa että olette päässeet jo pihan laittoon! :) Meillä se jää ensikevään ja kesän hommiksi. :) Vähän kauhulla odotan, kun pitäisi tehdä kerralla paljon. Nykyisessä pihassa on saanut tehdä muutoksia pala kerrallaan. Täytyy talven aikana hioa suunnitelmat kuntoon. :)
VastaaPoistaSama tunne - nopeasti tapahtuu pihan joka laidalla niin saa siinä sitten lukea suunnitelmia. Yritä miettiä valmiiksi mahdollisimman tarkkaan :)
PoistaToisaalta on niin huippu kun kaivinkone kaivaa puille kuopat muutamassa minuutissa kun itsellä menisi yhteen kuoppaan päivä - ja pitäisi vielä jonnekkin kärrätä ne hiukan tms sieltä kuopasta minne lisäät mullan..
Hienoa, että olet onnistunut kaivamaan maan uumenista noita viestejä jääkaudelta ja saamaan vielä naapurista lisää. Niitten avulla saa heti kolmiulotteisuutta pihaan, ennenkuin kasvit saavuttavat mittansa. Sitä paitsi ne on huoltovapaita.
VastaaPoistaMulla on ollut samansuuntaisia puuhia tänä kesänä ja syksynä. Metsää kaadettiin laajalti muutama vuosi sitten ja aukeaa tuli liiankin kanssa. Onneksi lähelle raivattiin uutta peltoa, josta nousi tonnikaupalla kiviä. Onneksi sain niitä muutaman autokuormallisen. Traktoriavusteisesti ne kesällä siirrettiin paikoilleen ja nyt syksyn myötä puutarhojen alemyynneistä hankin erityisesti havupuitten ja pensaitten taimia. Yhden kiven katveeseen istutin jotain kainuulaista kantaa olevaa Otsonkarkki nimimistä puolukkaa.Odotetaan siis molemmat kevättä, jotta nähdään kasvun ihme uusissa istutuksissamme.
Kuulosta siltä että kiviin hurahtaneita meitä on useampiakin :)
PoistaAivan totta- hyvä huomio -- kivet ovat tosian huoltovapaita. Ja nyt jo tuovat ilmettä pihaan... varmasti myös talvella. Tulevat päivät näyttää kuinka ihana niissä on kiipeillä ja hyppiä, en ajatellut kun istutin jo pensaita niiden lähistölle.
Aivan upeilta kuulostaa nuo teidän projektit. Otsonkarkki puolukkakin, nams!
Samaa mieltä - nyt on ihana jäädä odottelemaan kevättä.
Mukavalta näyttää! Kylvä vaan nurmikko tälle syksylle. Mieluimmin mahdollisimman pian kun multa vielä pehmeää. Keväällä joudut odottelemaan pihan kuivumista pitkään ennen kuin pääset kylvötöihin ja mullan pinta kovettuu ikävästi. Työniloa puutarhatöihin :)
VastaaPoistaKiitti tuosta vinkistä, olipas hyvä ajatus. Nyt on joka päivä satanut ja pelkään että siement ja multa tarttuu kiinni jyrään... mutta heti sopivan päivän tullen kylvän. Siemet ovat valmiina. Kiitos kannustuksesta :)
PoistaTäällähän tapahtuu vaikka mitä! Luinkin sun blogia säännöllisesti vanhan pihan aikaan, mutta tämä uusi on jotenkin jäänyt multa tajuamatta. Mäkin kylvisin nurtsin vielä syksyllä. Syksyt tuntuu nykyään kestävän joulukuulle asti, joten aikaa on varmasti hyvin. Muista laittaa itsellesi sipuliyllätyksiä kevääksi :)
VastaaPoistaJa niiden havujen seuraksi kävisi myös perhoangervo, jolla on kaunis syysväri. Ja jos siinä on joku tilavampi kohta niin rungollinen lehtikuusi on ihan mielettömän nätti!
Kiva että saitte tuon homman tehtyä syksyllä. Jos vielä kylvät nurmikon, näyttää keväällä jo aika valmiilta, jos nyt puutarhasta voi niin sanoa;) Koivuangervossa on myös aika kiva syysväri, ja villiviinissä.
VastaaPoistaOnnea Karolina pihahommien edistymisestä! Kuulostat hyvin onnelliselta ;)
VastaaPoistaSiellähän on tosissaan ahkeroitu! Hyvältä näyttää. :)
VastaaPoistaÄlä sure valkoista katekangasta, sinne se jää alle. Valkoinen on yleensä kestävämpää ja parempaa, kuin esimerkiksi ruskea maisemointikangas.
Iloa uuden luomiseen!
Sinulla on siellä ilmeisesti joulu menossa, vai oliko se hääpäivä!
VastaaPoistaMahtavan näköistä meininkiä meneillään.
Noista ruskapuista : vaahteroita ei ole koskaan liikaa. Nurga puukoolin valikoimissa Eestissä on yli sata erilaista vaahteraa. Voit käydä kurkkimassa vaikka netistä. Ja edullisia ovat. Kannattaa tehdä automatka Viroon. Sorvarinpensaat (oikeasti puita) ovat syyspuita. Niissä on usein koristeellisia hedelmiä. Luultavimmin euroopansorvarinpensas viihtyy aika pohjoisessa. Ja angervoista, keltajapaninangervo on niin ylivoimaisen kauniin värinen jo keväällä. Siihen en kyllästy koskaan.
Ja se nurmikko kannattaa kyllä laittaa alulle, jos kelejä ja aikaa löytyy. Säästät muutenkin runsailta kevättoimilta itseäsi. On se sitten jo keväällä tuloillaan itsestään.
Aurinkoisia päiviä!