sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Puutarhabloggaajien tapaaminen osa 1. Bloggträff del 1.


Osa I
Vietimme (useampi meistä) viimeisiä kesälomapäiviä kokoontumalla Oulujoen Taimistoon Puutarha Bloggaajien tapaamiseen perjantaina 19.7.2013. Vaikkakin niin moni ei päässyt kesken kiireisintä kesä-aikaa, oli meitä paikalla kymmenisen kunta, sekä bloggaajia että lukijoitakin. Aivan mahtavaa oli tavata teitä kasvokkain ja jutut rönsyilivät ....
Eväinemme keräännyimme ensin huvimajaan, joimme Ruusumuorin tuomaa ruusuvettä ja pidimme esittelykierroksen. Sen jälkeen Oulujoen Taimiston Puutarhuri Matti Kulju aloitti taimiston esittelyn ja - jotain minne en olisi edes unelmoinut pääseväni - kiersimme kasvihuoneissa jossa ruusuja oli pistokasvaiheesta ihan 3vuoden ikäisiin myyntitaimiin ja saimme ihan huikean mielenkiintoisen esityksen ruusun kasvattamisen vaiheista!  Voitte vain kuvitellla miten pulppusimme kysymyksiä ja miten paljon opimme ruusuista ja pistokkaista!!! Kierros venyi noin kahden tunnin mittaiseksi emmekä olleeet vielä kiertäneet edes itse ruusupuutarhaa. Mutta tässä välissä olikin sitten kahvitauon ja herkkujen paikka.


IMG_0915

Kierros alkoi pistokaskasvihuoneesta jossa on 100%  ilmankosteus kuten kuvasta huomaa. Kosteus saadaan pidettyä sumuttumalla kasvihuonetta  (automaattisumuttimiella) usean kerran tunnissa. Kosteus takaa sen ettei lehdet haihduta vettä ja pistokas keskittyy tekemään juuria. Juurien kehittyminen ruusuilla voi viedä 3-4viikosta eteenpäin. Kylmä ja pilvinen sää hidastaa juurtumista.


IMG_0918

Pistokkaat on istutettu tiheästi laatikoihin joissa on hiekkaa ja köyhää multaa. Pinnalla on hiekkaa.


Juuria on!


Matti leikkaa pistokkaat saksilla emotaimen uusista versoista. Alimmat lehdet otetaan pois, ja latva leikataan sillä se erittää kasvuhormoneja jotka estävät juurtumisen. Mitään erikoisia viiltoja ei pistokkaisiin tehdä, mitään hormoneja ei lisätä. Tässä näkyy kallusmuodostus pistokkaassa joka on jo hetken kasvanut pistokas-kasvihuoneessa.


Tässä on toisen kesän ruusuja. Pistokkaat siirretään sumutushuoneesta pois heti kun juuret ovat kehittyneet. Täällä ne kasvavat tavallisessa kasvihuoneessa ja talvehtivat ruukuissaan. Muovit otetaan pois talveksi ja lumi peittää pistokkaat. Keväällä kun lumi alkaa sulamaan nostetaan muovit taas paikoilleen ja pistokkaat leikataan "alas" jotta ne haaroittuvat. Ne ruukutetaan sitten kun keritään omiin ruukkuihinsa 9x9cm. Tässä vaiheessa istutusalusta on puhasta turvetta (jossa on pitkäkestoisia lannotteita).



Ja kolmantena vuonna ruusut istutetaan isoihin ruukkuihin ja saavat kasvaa myyntikuntoiseksi!
Oleellista on ostaessa huomioida ovatko juuret omajuurisia vai vartettuja ja ruusun ikä, ei niinkään koko, sillä lannotteilla ja kasvihuoneessa ruusu saadaan 2 vuodessakin kasvamaan näyttäväksi mutta se ei ole vielä tarpeeksi vahva!
Oulujoen taimisto ja Hongiston taimisto eteläsuomessa ovat ainoita suuressa mittaluokassa omajuurisia ruusuja tuottavia taimistoja. Suurin osa myynnissä olevista ruusuista on ulkomaalaisia, villijuuriin vartettja ruusuja. Niiden surkeus on siinä, että jos ruusu paleltuu, sillä ei ole omia juuria vaan sen jälkeen "villiruusu" villiintyy ja alkaa kasvamaan!
Oulujoen taimistosta lähtee isot erät omajuurisia ruusuja pitkin eurooppaan sillä omajuuristen ruusujen tuotanto on nykyään harvinaista!


Jatkoa seuraa, kunhan ehdin kirjoittaa (loma loppui reippaaseen 24t työputkeen, siitä toipuessa)..
Käykääpä myös kurkistamassa näihin blogeihin tapaamisestamme:
Puutarhastelua
Pihapuutarhuri

11 kommenttia:

  1. Oi jospa oisin voinut olla mukana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioni, olisit varmasti nauttinut!! Ja olisi ollut ihana tavata!

      Poista
  2. Harmittaa tosi paljon kun en päässytkään paikalle, vaikka kovasti aioin tulla. Näytti niin mielenkiintoiselle!

    VastaaPoista
  3. Teillä tuntuu olleen oikein mukava ja hyödyllinen reissu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maatuska! Kesän parhaimpia päiviä! Mari, harmi, mukaan olisi mahtunut! Mutta järjestetään näitä lisää... Suunnitelmissa jo on Pietarsaareen. Ehkä ensi kesänä?

      Poista
  4. Interesting information. Thanks. And the pink of the rose is beautiful. Jack

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks Jack. I'm very proud of this garden that is located nearby and doing such a great job growing roses with own roots, sending them all around Europe.
      What is the situation in USA, are your roses with own roots or with "wildrose roots"?
      The Beatiful rose might be Ritausma, a rose originally from Litauen or Estland.

      Poista
  5. Kiitos kun kirjoitit ja noin seikkaperäisesti!
    Minä jätän tämän opintomatkan väliin.
    Saanhan lainata blogisivusi osoitteen jos jotain tapaamisesta mainitsen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietysti! Kiitos mukavasta tapaamisesta. Nautin todella. Ei olisi voinut olla ihanampaa tapaa nauttia viimeisestä lomapäivästä. Unohdin täysin tulevan koitoksenkin =)

      Poista
  6. Ehdottomasti olisi pitänyt olla mukana, tuollaiset blogi tapaamiset olisivat mielenkiintoisia ja virikkeitä antavia. Nyt oli vain sovittuna viikonlopuksi jo toinen retki.
    Laitahan tietoa retkistä, jospa kaikki osuu kohdilleen ja pääsen ainakin johonkin. Olisi kiva tavata puutarhailun merkeissä bloggaajia lähiseudulta.

    Nyt on ollut kotipuutarhassa sellainen hiljainen kesä, jotain pientä on tullut tehtyä, mutta suunnitellut projektit eivät ole edenneet laisinkaan.

    VastaaPoista
  7. Upea tietopaketti, kiitos! Sain itsekin oppia kantapään kautta tuon omajuurisuus asian ja istutus syvyyden, Mme Plantier kasvaa nyt villiä ja se pitäisi kaivaa kompostiin :(

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...