tiistai 17. joulukuuta 2013

Joulukalenterin luukku 18. Julkalender lucka 18.

Lempikasvieni lista jatkuu...
Hortensialla.
Hortensia är en av mina absoluta favoriter.

 Mustilanhortensiasta kirjoitin kesällä, " Puutarhan kauneimpia kukkijoita" voit lukea täältä!
 Kuutamohortensia  ja Mustilanhortensia kukkivat hyvin täällä V-vyöhykkeellä.
Sitten on ollut aivan pakko myös kokeilla Vanilla Fraisea, Early Sensation hortensiota. kasvavat kyllä, muutama kukkakin tullut. Mielellään otan vastaan vinkkejä pohjoisen puutarhureilta, miten te olette saaneet nämä ihanuuden kukoistamaan meillä?


Tässä hyviä syitä miksi Hortensia-pensaita kannattee istuttaa puutarhaan:
- Ihanaa kukintaa elokuussa, kun muut pensaat ja kukkivat puut ovat jo jääneet unholaan.
- Kukinsta on todella näyttävä ja kestää kauan.
- Kukista saa pitkään kestäviä leikkokukkia (öhöm, kuulemma häiriintyy leikkaamisesta?).
- Kukat ovat kauniita vielä syksyllä, kuin vanhanajan pitsiä.
- Kasvavat sekä auringossa että puolivarjossa.
- Voi kasvattaa havujen ja muiden happamaan kasvien kanssa yhdessä (voi lisätä rhodomultaa/turvetta).
-Heppohoitoinen: kevätlannoitetta keväällä, syyslannoitetta syksyllä. Kukinnan aikaan kastelua (jos ihan älyttömän kuivaa ja haluaa kauniit kukat). 

Mustilan Hortensia kasvaa 2,5metriseksi. Kestävä V -vyöhykkeellä.

Syyshortensia: Hydrangea paniculata Early Sensation, ensin valkoinen, muutttuu sitten ihanan lappapuuron pinkiksi.
Kasvaa 1,5-2m. Vyöhyketietoja en löytänyt mutta on nyt pari talvea menestynyt V-vyöhykkeellä. Kukinta ei ole mitään älyttömän runsasta olut viime kesänä, mutta olen leikkokukkiin ihastuneena ollut aika ahkera saksimaan sisään kukintoja joten ehkäpä se nyt on kostautunut?

Hydrangea paniculata ’Vanilla Fraise’ Syyshortensia:
Runsaskukkainen syyshortensia. Suuret kukat ensin kermanvalkoiset ja muuttuvat syksyä kohden ruusunpunaisiksi. Kasvaa noin 1-3 m korkeaksi. Kukat säilyvät pitkään pensaassa kuihduttuaan ja ovat koristeellisia. Erinomainen myös leikkokukkana. Kukkii elo-syyskuussa. Voidaan leikata keväällä. Kasvuvyöhyke: I-III. 


Onhan tämä vähän hassua.... joululaulut soi taustalla ja selailen kesäisiä kuvia tänne blogiin.
Tänään sain Mamulaan menevät lahjat pakattua pikkuveljen mukaan. Käytiin lasten kanssa työpaikan järjestämässä Kauneimmat Joululaulut kirkossa ja joulupuurolla. Ilta illan perään yksinhuoltaja viikko etenee kun mies työmatkalla. Tänään erityisesti tarvitsin vihreän hetkeni.
Mukavaa vehreää ja kesäistä hetkeä keskellä joulutohinoita... 


5 kommenttia:

  1. Kiitos taas kerran ihanista kesäisistä kuvista! Kyllä hortensiat ovat hienoja, minä istutan melkein joka vuosi lisää niitä:)

    VastaaPoista
  2. En siis ole ainoa ;)
    Mitä lajeja teillä kasvaa?

    VastaaPoista
  3. Hortensiat kuuluvat lempikasveihini. Helppoja, kestäviä ja kauniita.

    VastaaPoista
  4. Hortensiat on aivan ihania, meiltäkin löytyy aika monta erilaista.

    VastaaPoista
  5. Täälä myös hortensia fani. Ihania kuvia taas. Kiitos!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...