lauantai 2. elokuuta 2014

Japaninmarjakuusiaita pistokkaista. Japansk idegrans häck av sticklingar.



Tänään  kiertelin taas taimistolla ihmettelmässä puita ja pensaita. Kaikkea mitä olen suunnittellut ei löydy lähi taimistoilta. Toisaalta löytyy ihanuuksia joista en edes tiennyt. V vyöhykkellä kun ollaan saa olla tarkkana mikä täällä menestyy ja siksi suosin paikallisia taimistoja. Japaninmarjakuusi pensaita oli myynnissä, yhden pensaan hinta 39e. Kyselinkin että saisiko näitä pistokkaina aita-taimia varten...? Siinä sitten aikamme ihmeteltiin asiaa ja yksi pensaista oli täynnä nuorat tämänkesäistä versoa joten päädyin ostamaan koko pensaan ja silppuamaan sen pistokkaiksi.


Täytin laatikot tavallisella puutarhamullalla. Se on kyllä harmittavan lannoitettua juurtumista ajatelleen mutta muuta ei  nyt ollut saatavilla kun sain inspiraation!



Nämä kellertävät puutumattomat oksat leikkasin pistokkaiksi. 


Pistokaista kiskasin alaosista havuneulat pois ja osaan tein pienen viillon nopeuttaakseni juurten kehitystä. Tämä on nyt ihan eka kerta kun otan havuista pistokkaita joten mikäli jollakulla on viisammaat konstit niin kertokaa ihmeessä...


Sinne vaan riviin kaikki pienet pistokkaat. Vermikuliittia kävin vielä ripottelemassa pintaan jos kosteus säilyisi näin tasaisempana.


Pieneksi kävi kallis pensas kun sen kynin, mutta onhan siinä hyvät juuret ja jospa siitä nyt kasvaisi entistä tiheämpi. Tämän pensaan ajattelin istuttaa varjoon makuhuoneen  lattiasta-kattoon olevan ikkunan eteen johon olen haaveillut pientä japanilaista varjopuutarhaa. 

 Näitä pistokkaita on nyt kaksi laatikollista. Jospa näistä edes osa lähtisi kasvuun niin saadaan etupihalle, varjoon kaunis siniharmaa ainavihanta marjakuusiaita....

Mukavaa viikonloppua!

15 kommenttia:

  1. Marjakuusiaita on kyllä kaunis! Niitä vaan näkee tosi harvoin, ehkäpä siksi, kun kasvi on niin myrkyllinen. En ole koskaan itse lisännyt havuja pistokkaista... kerrothan sitten, miten hyvin pistokkaat lähtivät : )
    Ihanaa viikonloppua sinullekin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä muistaa kertoa siitä huolimatta että niille käy köpelösti... =)
      Sain puutarhakoulun opettajalta havu-pistokkaita samaan tapaan purkissa. Elossa ne vielä on mutta ei kyllä ole uutta kasvustoa. Muistan myös joskus lukeneeni jostain blogista marjakuusen pistokkaista... Pitää etsiä se ja kysyä että mitä ne pistokkaille teki...

      Poista
  2. Oi, miten kutkuttava kokeilu! En ole koskaan kokeillut lisätä havuja pitokkaista, joten mielenkiinnolla kyllä seuraan tätä projektiasi. Ajattele mikä säästö onnistuessaan se on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa pistokkaista (niistä aiemmista) kyllä onnistui joten aina kannattaa yrittää... Tosin nämä on ekat havut! jos edes puolet onnistuisi niin olisin onnekas...

      Poista
  3. Kannattaa varmaan sumuttaa niitä ahkerasti tai laittaa muovi päälle, pistokkaat vaativat runsaasti ilmankosteutta onnistuakseen.
    Ostin kerran kennolevyllisen japaninmarjakuusen pistokkaita Hongiston taimistolta. Tuollainen taimisto, joka itse lisää kasveja, voi myydä pieniäkin taimia. Muuten ne onnistuivat, mutta minunkin oli tarkoitus tehdä niistä aita, ja en tuolloin vielä tiennyt, että peurat syövät marjakuusta todella hanakasti. Noin 50 pistokkaasta on enää kaksi jäljellä, ne on suojattu verkolla ja mietin, mitä niistä teen, kun ainakaan peuransuoja-aidaksi niistä ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Jos nämä ei onnistu, kyselen tuolta Hongistolta. Täällä Oulun seudulla ei mielestäni ole peuroja... Mutta tuolla tontilta vilistää jäniksiä ... harmi jos jänikset näitä syö sillä silloin ei oikeen ole mahiksia mullakaan.

      Nyt olen sumutellut ahkerasti ja multa on märkää.. Mietin uskallanko laittaa tuonne kasvihuone-kaappiin, se on nyt aivan liian kuuma?! En myöskään ole keksinyt että mitä teen noille talvella kun laitoin tuollaiseen umpinaiseen laatikkoon..

      Poista
  4. Ilmankosteutta mietin minäkin. Eikö tuo sääntö päde kaikkiin pistokkaisiin? Hyvä kokeilu joka tapauksessa ja musta on kiva aina kun blogeissa näkee myös epävarmoja juttuja eikä pelkkää huippuunsa kiillotettua lopputulosta. Toivottavasti tämä onnistuu. Olisi hienoa nähdä se aitakin vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan =)
      Minusta on hauska kokeilla kaikenlaista, onnistumisen ILO on niin valtava sillon kuin joku alkaakin kasvaa!!! Minäpä virittelen jotain muovia..

      Poista
  5. Toivottavasti kokeilusi onnistuu, minä laittaisin nuo pistokaslaatikot ison läpinäkyvän muovipussin sisään ja pussiin reikiä sekä tukikeppejä etteivät pistokkaat ota muoviin kiinni. Siis riittävästi ilmatilaa, aluksi lämmin mutta varjoinen paikka. Näin minä tekisin.
    Marjakuusi on kyllä myrkyllinen ainakin ne punaiset marjat, meillä on kissatarhassa/olopiha iso marjakuusi ja ainakaan kissat eivät ole mitenkään tuohon myrkyllisyyteen reagoineet vaikka siellä puussa usein kiipeilevät.
    Onnea pistokkaiden kanssa.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä tekasen jotain tuon tapaista... ovat nyt puolivarjossa. Myrkyllisyyttä en niin ajatellut... Kasvinosia lapset eivät kyllä syö, mutta marjat on turhan houkuttelevia. Esim. Kuusamasta kävin aina poimimassa/ripottelemassa marjat pois ettei kenelläkkään houkuts käy liian suureksi...

      Poista
  6. Marjakuusi kestää aika hyvin leikkaamista, joten aitavalintana se kuulostaa hyvältä. Toivottavasti pistokkaat juurtuvat ja saat lukuisia pikkupuita. Kerrothan jatkossa, miten projekti onnistuu/etenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta olisi kiva saada aina vihanta leikattu aika. Leikkaaminen on saksilla napsiminen on hauskaa ja mietin mikä kasvaisi varjossa...?
      Kuusesta en ihan kamalsti pidä leikattuna. Tuija-aitaakaan en ole vielä nähnyt "livenä" joka olisi mielestäni ollut kaunis (voi olla että kaikki näkemäni ovat olleet hoitamattomia)... Olisin kyllä super mielissään jos tämä aita onnistuu... Ja pitää tänne ilmoitella jos käy köpelösti .Talven aikaa en ole vielä ratkaissut...

      Poista
  7. Onnea juurtumiseen ja kasvatukseen! Marjakuusi on sitten hidaskasvuinen, ainakin meillä on ;) mutta kaunis se on. Muista suojata kevätahavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pitääpä muistaa tuo keväisin.... Onko se myös vanhemapana pakko suojata...?

      Poista
  8. Haa! Hyvä idea. Jos saat onnistumaan, on varmasti monta muuta kokeilijaa myös yrittämässä. Onnea matkaan!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...