Oulun ulkopuolella Limingassa on kiva taimisto jossa saa aina hyviä ohjeita ja puutarhatietoa (hyvien kasvien lisäksi). Tällaiselle harrastajalle ne ovat supertietoutta. Kiitos!
Haaveilen puutarhaan pitkiä Hortensiapensas rivejä. Kyselinkin että miten näitä saisi lisättyä?
Puutarhuri ei suositellutkaan leikkaamaan pätkiä ja pistelemään multaan vaan sen sijaan kokeilemaan taivukaspistokkaita. Onko joku muukin harrastanut taivukaspistokkaita?
Valittiin pensas jossa oli runsaasti haaroja.
Kaivoin pensaan syvään kuoppaan, siten että oksat jäivät mullan alle niin että niihin kehittyisi jokaiseen oma juuristo. Olen nähnyt puutarhakirjoissa/lehdissä kuvia että näin voi tehdä esim ruusujen kanssa.
Kiviä laitoin pitämään oksat "taivutettuina".
Jossain vaiheessa ensi kesänä alan varmaan kurkisteleen onko juuria kehittynyt ja taidan myös napsasta sitten oksia katki että ne haaroittuisivat. Kyllä tämä puutarha harrastastus on sitten jännittävää...
Mukavia lämpöisiä villapaitapäiviä. Täällä on yöt pakkasta, mutta mitä olen onnellinen. Ikionnellinen tarkemmin sanottuna. Olen saanut istuttettua kaikki omenapuut uuteen puutarhaan. Osa pensaista on ehkä väärässä paikassa mutta niiden aika siirrellä on sitten ensi vuonna.
Är det någon som har erfarenhet av att ta avläggare av Hortensior?
Tänkte först att ta sticklingar genom att klippa skott och sätta dem i jord. Istället så fick jag råd från plantskolan att prova ta avläggare. Tillsammans valde vi en Mustila Hortensia med många grenar. Jag grävde en rejäl grop och la jord och stenar på grenarna så att de skulle hållas på plats. Ideen är att grenarna gör nya rötter under jorden så att jag så småningom kan klippa isär dem från moder busken och få 6st nya buskar. Trädgårds sysslor är så spännande. Hoppas det här lyckas!
Kiitos vinkistä! Kiva kun jaat neuvoja muillekin :)
VastaaPoistaOlen lisännyt kanukoita taivukkaista.
VastaaPoistaTaivukaslisäys on todella kätevää ja vaivatonta.
VastaaPoistaKiinnostaa kuulla ensi vuonna, että toimiiko tämä miten hyvin myös hortensioilla! Kanukat ainakin tuppaavat juurtumaan melko hyvin myös taivukkaista.
VastaaPoistaVelma / http://kantsten.wordpress.com
Minulla lisääntyi viinimarjapuskat ihan sattumalta taivukkaista. Ihan itse olivat lamoavat oksat juurtuneet, joten nostin ne ylös maasta ja katkaisin. Uudeellen istutin taivukkaan sitten muualle ja hyvin kasvaa. Saman näyttää ruusu tehneen. Täytyy tosiaan vaan latvoa, että haaroittuisi vähän. Täytyykin kokeilla kanukoilla, josko saisin aitataimia lisää!
VastaaPoista