perjantai 9. lokakuuta 2015

Rosa Nauha Päivän hengessä Puutarhapäivä? Trädgårdsdag i andan av Rosa Bandet?

http://karolinanpuutarha.blogspot.fi/2015/10/garden-pink-book-suomalainen-pinkki.html

Rintasyövän vastaista taistelua ei ole voitettu. Tänäkin vuonna noin 4800 naista sairastuu rintasyöpään ja yli 850 naista menehtyy sairauteen.
Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräyksen tavoitteena on edistää syöpätutkimusta, vaikuttaa siihen että yhä useampi syöpä voidaan ehkäistä tai hoitaa, sekä varmistaa että jokainen syöpään sairastunut saa tarvittavan tuen sairauden eri vaiheissa. Tämä on mahdollista vain lahjoittajien tuella. Perusta oma keräyspottisi tai lahjoita jo valmiiseen pottiin, ja anna näin tukesi rintasyövän vastaiselle työlle täällä!


Aiemmassa postauksessa ideoin ja te muut puutarhaihmiset kivasti innostuitte ja lähditte mukaan suunnittelemaan Elokuulle 20166  Pinkkiä Puutarhapäivää. Käyppäs lukemassa ja kommentoimassa täällä!

Lyhyesti yhteenvetoa suunnitelmista: ajatus olisi viettää Elokuussa 2016 a) Tiettynä sunnuntaina sekä b) Puutarhan omistajien/ystävä tiimin aikataulujen mukaisesti sovittuna päivänä Pinkkiä Puutarhapäivää.

1.Puutarhan omistaja(t) laittavat puutarhan paraatikuntoon ja muut vapaaehtoiset (ystävät/naapurit/työkaverit) osallistuvat päivään leipomalla ja keittämällä kahvia. Jos ystäväpiirissäsi on jollakulla ihana puutarha niin innostakaapa hänet mukaan lupaamalla hoitaa kahvituksen!
2.Pinkkiä Puutarhapäivää vietetään: puutarhakierrosta tekemällä, nauttimalla kahvia ja pullaa sekä lahjoittamalla hyväntekeväisyyteen (Rosa Nauha-keräykseen). Voimme tehdä "Pinkki Puutarhapäivä-keräyksen" jonne voi sitten käydä muutkin lahjoittamassa pitkin syksyä. Saamme kuitenkin varmaan kivan potin jo noista puutarhakierroksista. Katso mallia Oma Roosa Nauha keräys!
3. Halutessaan voi laittaa myyntiin kesän aikana yli jääneitä taimia. Elokuu on hyvää aikaa istuttaa ja jakaa. Tämänkin tuotto menee keräykseen.
4. Yhteistyökumppania tarvitaan päivän mainostamiseen ja nettisivujen luomiseen jotta avoinna olevat puutarhat voivat sinne ilmoittaa osoitteen ja päivämäärän (kaikkien ei ole pakko kutsua samana päivänä ja halutessaan voi kesän aikana järjestää tapahtuman kaksikin kertaa). Lisäksi kannattee mainosta ystäville, blogissa, työpaikalla, harrastuksissa :) Näiden yllämainittujen lisäksi paikalislehtiin kannattee laittaa s-postilla tiedote noin viikkoa aiemmin että meilläkin päin pidetään tällaisia. 

Kuten aiemmasta blogikirjotuksesta voi lukea, ideana on englantilaisten "Yellow Book" jossa puutarjoissa vieraillaan ja pääsymaksu menee hyväntekeväisyyteen. Rintasyöpätutkimus ja sairastuneiden tukeminen syöpäsäätiön kautta ovat kaikkien naisten yhteisiä asioita (poissulkematta nyt yhtään puutarhaa harrastavia miehiä) ja uskon että monet naiset innostuvat järjestämään päivää sekä vierailijat mielellään puutarhakierrosta vastaan lahjoittavat muutaman kolikon Roosa Nauha keräykseen.
 

http://karolinanpuutarha.blogspot.fi/2015/10/garden-pink-book-suomalainen-pinkki.html



Haastan teidät mukaan ideoimaan ja markkinoimaan Pinkkiä Puutarhapäivää 2016 omille lukijoillenne! 20. ensimmäiselle jotka laittavat blogissaan sanan kiertämään (mielellään tuo logo mukaan) lähetän kiitokseksi syksyn aikana pioni-unikon siemeniä. Laittakaa blogikirjoituksen linkki kommenttiboxiin ja koti-osoitteen voi laittaa karolinanpuutarha (a) gmail.com

Upeaa syksyä Kaikki Ihanat Naiset! 
Ja Hyvää Rosa nauha päivää 2015!

13 kommenttia:

  1. Ihana juttu, olet huippu, Karolina!

    VastaaPoista
  2. Asiaa! Loistava idea toteuttaa, mutta tuo pihan laittaminen tip top kuntoon, mietityttää liikaa omalla kohdalla.
    Toki ei liene kuitenkaan aivan yhtä tarkkaa puuhaa, kuin Yellow bookissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olisin sitä mieltä että kynnys olisi tosi matala - tehdään mukava puutarhapäivä hyvän asian eteen eikä niin että kukaan nuuskii toisen puutarhaa ja huomaa kitkemättömät rikkaruohot. Mutta onhan siinä siltä vähän hommaa puutarhan omistajalle kun leikkaa nurmikon ja vähän siirtelee ruukkuja ja multasäkkejä tms järjestää pihalle tuoleja ja pöytiä joten on kiva jos joku muu hoitaa tarjoilun... :)

      Poista
  3. Hyvä idea! Ensi vuonna muuten avoimet puutarhatkin on elokuussa, mutta ei kai se haittaa.

    VastaaPoista
  4. Voi harmi jos molemmat ovat elokuussa, ei ole missään nimessä tarkoitus kilpailla .... mutta toisaalta kun Roosa Nauha kamppanja on lokakuuussa niin tuntuisi luontevalta pitää Pinkki Puutarhapäivä juurikin elokuussa. Toisaalta jos osa puutarhoista viettää pinkkiä puutarhapäivä itselleen parhaimpana ajankohtana niin eihän sillä ajankohdalla ole suurta väliä. Tiedätkö yhtään onko valtakunnalliset avoimet Puutarhat alku vai loppukuusta?

    VastaaPoista
  5. Pinkki Puutarhapäivä on todellakin mainio idea! Toteuttamiskelpoinen ajatus. Koska Avoimet Puutarhat ovat avoinna 7.8.2016 olisi mielestäni kuitenki parempi, että puutarhat eivät olisi avoinna samassa kuussa ja että kaikki Pinkit olisivat avoinna samana päivänä. Idea olisi tehokkaammin lanceeratavissa tiedotusvälineille ja saisi varmasti paremmin maanlaajuista huomiota. Toiseksi, ihmiset eivät sekoittaisi näitä kahta tapahtumaa keskenään. Tapahtumien lähekkäisyys verottaa myös väistämättä molempien osanottajia. Halutessaan voisi pitää puutarhansa avoimena molemmissa tapahtumissa.

    VastaaPoista
  6. Loistoidea! Navettapiian kommentit yllä ovat hyviä. Kannattaa varmaan hioa idea, koska tässä on kuitenkin vielä aikaa.
    Karolina, blogissani on sinulle haaste.

    VastaaPoista
  7. Ilman muuta voisi pitää Puutarhat avoimena molemmissa, ei yhtään mitään estettä :)
    Kiitos tuosta päivämäärästä, harmitus tosiaan että juuri ensi vuonna myös avoimet puutarhat ovat juurikin elokuussa. Mikä voisi olla sopiva ajankohta Pinkille puutarhapäivälle? Heinäkuun lopussa (ihmiset lomaillee?) vai elokuun lopussa? Onko vaarana että osa kukinnasta menee jo ohi? Kevät ja kesäkuu on meille pohjoisen ihmisille kyllä melko riskialtista aikaa - ainakaan uudet puutarhat eivät ole välttämättä missään kuosissa jos on kylmä kevät. Uskoisin että esim Oulun seudulla harva on innnostunut pitämään avoimet puutarhat kun ajankohta on viimevuosina ollut niin aikainen. Sen sijaan loppukesästä kukkii kyllä meilläkin :)

    Ehdotelkaapa sopivia ajankohtia, ottaen huomioon tuo avoimien puutarhojen päivä, etteivät menisi liian pahasti päällekkäin!

    Itsekin olen sitö mieltä että yksi yhteinen pinkki puutarhapäivä olisi helppo lanseerata ja koitetaan saada se sovittua. Riippuen millaiset nettisivut saamme Pinkille puutarhapäivälle voi eri puutarha-porukat halutessaan laittaa sinne myös muun päivämäärän. Jos on esim blogi voi omaa päivää mainostaa siellä mutta se vaatii toki viitseliäisyyttä.

    Ehdotelkaapas ketä kysyisimme yhteistyökumppaneiksi?
    Itsellä tulisi mieleen Viherpiha ja omapiha lehdet siitä syystä että Kotipuutarhalehti on jo mukana puutarhaliiton kautta avoimissa. Toki kaikki yhteistyökumppanit ovat tervetulleita.

    VastaaPoista
  8. Kannatettava idea Karolina :). Olen samaa mieltä Navettapiian kanssa, että Pinkit-puutarhat olisivat kaikki avoinna samana päivänä. Olisiko edellinen viikonloppu 31.7.2016 sopiva? Siinä on vain viikko tapahtumien välissä.... mutta toisaalta se voisi olla hyväkin, jos Avoimet puutarhat -tapahtumaan laittaa puutarhansa "kuntoon" on se mahdollisesti vielä hyvässä kuosissa seuraavanakin viikonloppuna. Se että tuo päivä on mahdollisesti vielä monen loma-aikaa, tuskin pilaa sitä. Päinvastoin se voi helpottaa tapahtumaan osallistumista ja puutarhoissa vierailua... Elokuussa 7.8. jälkeiset viikonloput taas osuvat kovin lähelle koulujen alkamista... Tuollaisia mietteitä, mutta tietysti kannattaa kuulla myös tulevia yhteistyökumppaneita.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...