Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oliivipuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oliivipuu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Oliivipuun pistokkaita. Sticklingar från Olivträd.


Talvisäilytyksestä sisälle haettu oliivipuu pukkaa uutta oksaa. Niitä olen leikkellyt sekä tuuheuttaakseni puuta että saadakseni pistokkaita.
Pistokkaat olen laittanut kylvömultaan että juurtuminen onnistuisi hyvin.
Ainakin toistaiseksi oliivipuun pistokkaat ovat elossa (sitruunapuun pistokas näivettyi aika pian). Sumuttelen niitä kyllä tiheään.


Oliivipuu pääsee kesäksi terassille...

Odottelen niin puutarhamessuja, toiveissa on pelargonian pistokkaita ja toivoisin että löytaisin myös valkoisen tai vaaleanpunaisen Pasuunankukan. Sikälimikäli messuilta ei tänä vuonnakaan löydy taimia tai edes siemeniä, onko kenellääkään puuta josta on leikaamassa pistokkaita?
Maksaisin mielellään postimaksut jos joku näkisi lähettämisen vaivan.

Ja Launataina - te ketkä Oma Piha-messuilla Helsingissä liikutte, tulkaa tapaamiseen klo 15.30 Green shade -levähdys katokseen (pitäisi olla jossain aika keskellä)! Nähdäänpäs!

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Oliivipuun ja Pelakuiden talvetus päätty. Vintervilan är slut.

Talvilepo loppui, Tervetuloa pitkät, valoisat päivät!
 Vintervilan är slut, välkommen långa ljusa dagar!

 Oliivipuu oli alennuslöytö syksyllä. Vein sen suoraan varastoon ja olen kastellut sitä noin kerran kahdessa viikossa. Hyvin se on pärjännyt. Nyt toin sen lämpimään ja toivon että talvilepo on ollut riittävä ja että valoa riittää sen hengissä pysymiseen. 

Sen verran on oliivipuista kokemuksia että sain siemenistä kasvatettua muutaman pari kesää sitten. Kun toin oliviipuun taimet sisälle syksyllä ne kuivuivat ja kuolivat huoneen lämmössä. 
Talvetus on siis välttämätön.
Malttamaton en ole pelkästään kevääntulon vuoksi. Muuttoa pukkaa myös päälle jonka vuoksi varasto jossa näitä on ollut ihan mainio talvehdittaa piti tyhjentää. 
Hyviä vinkkejä otetaan vastaan Olivipuun kasvatukseen!


Olivträdet som jag köpte på rea på hösten har fått vara i vintervila i varma 8+5-10 grader) förrådet. Jag har vattnat den ca 2 ggr per månad. Nu fick jag ta den in och hoppas att ljuset räcker och den klarar sig. Har du bra tips om odling av Olivträd, dela gärna med dig!


Pelargoniat Drottning Ingrid ja Mårbacka ovat talvehtineet jotenkuten. 
Sanottaisiinko että ovat melko rääpäleitä mutta jos ne taas jälleen tuosta innostuisivat kasvamaan. Muutaman viikon päästä leikkelen niistä sitten pistokkaita niin saa kaverit ja tuttavat tulla hakemaan!


Drottning Ingrid och Mårbacka Pelargonier fick komma in från förrådet. 
De ser inte så bra ut - men hoppas de klarar sig och om några veckor ska jag börja ta sticklingar av dem!

Valoisia kevätpäiviä Rakkaille Puutarha Ystäville!
Ljusa vårdagar Kära Trädgårds Vänner!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...