Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marja Aronia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marja Aronia. Näytä kaikki tekstit

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Puutarhassa jälleen. Uuden puutarhan ihanuutta ja kurjuutta!




Pääsimme kesäkuun lopussa muuttamaan uuteen kotiin kurkista tänne! Ja heinäkuu onkin sitten kulunut muuttolaatikoita purkaessa ja sain ukaasin (kun mies löysi minut muutaman kerran puutarhahommista) että puutarhaan ei oo menemistä ennenkuin sisällä on valmista. Olen siis ollut vähän salaa....

Omenapuut jotka istutin viime syksynä tosi myöhään - ja joita jänikset sitten ehtivät nakertaa - eivät lähteneet kahta lukuunottamatta. Voi siis todeta että täällä pohjoisessa todellakin kannattee puiden istutukset tehdä mieluimmin keväällä niin ehtivät juurtumaan ja selviävät pikku puraisuilta.
Syreenit (joita ei myöskään jänikset syöneet) eivät kunnolla lähteneet kasvuun kun ne niin myöhään istutin. Mutta paljo siellä silti kasvaa jo!

Puutarhamullan kanssa meillä on ollut harmia. Tilasin meille rikkaruohotonta, lannoitettua kertaalleen seulottua multaa suuret määrät - kyselin mullasta tarkkaan ja selitin että multa tulee potageriin ja suurille istutusalueille. Myyjä kertoi että voi valita yhteen tai kahteen kertaan seulottua multaa, jossa toisessa voi olla seassa hiukan suurempia kiviä. No muutama kivi isossa määrässä ei minua huolettanut kunhan on rikkaruohotonta!
Mutta miten kävikään, rikkaruohoja kasvaa ihan villisti - niiden kanssa vielä ehlä pärjäisin mutta seassa on myös nokkosta, ja niinpä mulla on koko kesä mennyt nokkosia nyppiessä.

Tein reklamaatiota yritykselle joka oli tämän alueen luotettava toimitsija (siksi ehkä olenkin niin erityisen pettynyt kun mielestäni tilasin mullat parhaasta paikasta). Asiaa selvitettiin ja kävi ilmi että kerran seulottu multa on kaikenlaista jämämultaa joka korkeintaa kelpaa nurmikon pohjaksi. Sen sijaan kahteen kertaan seulottu multa on puhdasta metsämaa multaa joka on sitten lannoitettu jne. Tätä ei myyjä tiennyt mulle multaa myydessä.

Hyvityksenä kotiin tuotiin myrkkyä nokkosille mutta enhän sitä voi käyttää kun mulla on kukat ja hyötykasvit sekaisin potagerissa ja muutenkin nyt on ollut puhetta mehiläisten tuhosta jne. Purkki siis on vielä tuolla hyllyllä.
Puole mullan hinnasta hyvitettiin.

Tässä sitten pähkäilen mille ryhdyn?

Vadelmapensaat, mustikkapensaat ja tyrnien aluset olen jo kattanut katekankaalla ja sanomalehdillä. Odottelen milloin ehdimme hakea kuorman katetta niin kärräilen sitä niille. Sen sijaan tuo potager on vielä murheen kryyni. Sieltähän niitä nokkosia nousee ikuisesti aina kun maata käännän? Vielä sadan vuoden päästä. Huokaus!
Jos jollakulla on hyviä vinkkejä antaa niin kyllä mielellään otan vastaan?


Potagerin käytävien pohjaksi on kärrätty yksi jos toinenkin lasti hiekkaa. Kun saan hankittua reunuskivet niin teen käytävät loppuun ja lopuksi laitan käytäville soran (kangas väliin tietysti). Etualalla kasvaa mansikat. Vasemmalla on yrttejä ja salaatteja. Oikealla on nyt lähinnä perenneoja (itse kylvettyjä) odottamassa oikeaan paikkaa) ja kuvassa vastapäätä olevassa lohkossa kasvaa porkkanoita, sipulia ja parsaaa.


Parsa huitelee jo korkeana. Tänä vuonna siitä ei saa vielä syödä.


Tässä osiossa kasvaa ruohosipuli jota lapset käy ahkeasti napsimassa. Minttu (isutettu omaan purkkiin, toivottavasti pysyy siellä eikä leviä!!), tilliä, persiljaa, iisoppia, salaattia, raparperia, lipsikkaa. Yrttimaasta löytyy myös köynnöspinaattia, anisiisoa, viinisuolaheinää, ranskan rakuunaa. saksankirveliä.... näitä olen haalinut alueen "yrtti-ihmisiltä" koska on kiva että on yrttimaa mutta en ole vielä perehtynyt miten noita kaikkia käytetään? Jos teillä on kyseisiä yrttejä niin kertokaapa millaisessa käytössä ne ovat?


Tämän keväisistä puutarhaprojekteista yksi oli varttaminen. Tässä on Lada-oksa vartettu Olga nimiseen päärynään. Hyvin lähtivät nämä oksat kasvuun - samoin kuin 1/3 pihlajaan vartetuista oksista. Olin jo niin innoissani kunnes sitten jänikset kävivät syömässä kaikki tämän pienokaisen lehdet ja niin jäi se pihlaja-päärynäpuun tarina lyhyeksi.

Olga menestyy hyvin V-vyöhykkeellä (muiden kokemusten mukaan). sen sijaan siinä on kuulemma aivan todella pahanmakuiset hedelmät. Tästä syystä minulla on tarkoituksena systemaattisesti varttaa sen oksiin lada-oksia niin että saadaan myös makeita hedelmiä. Myös muita makeita lajikkeita saa ehdottaa (siltä varalta että saan joltakulta harrastajalta sitten näitä oksia)?

Omenapuiden varttamisen kanssa kävi huonosti, syynä se että ne oli muutenkin jo henkihieverissä.
Uusia omenapuita olen istuttanut seuraavia lajikkeita: Pirja, Sokerimiron sekä  "Lepaan meloni". Lisäksi ostin suklaakirsikkapuun tuonne potagerin keskelle.


Metsänreunassa minulla on monenlaista varjokasvia kasvamassa, Lisäksi siellä on "esikasvatuksessa" alennusmyynnistä ostettuja marja-aronioita joista kokeilen kasvattaa rungollisia pikkupuita.


Näistä rungollisista puista olen innostunut ja tässä on yrityksenä kasvattaa mansikkamaan reunaan rungollista viinimarjaa (kaupassa valmiit puut maksavat 30-50e).


Puutarhassa kasvaa nyt villisti kaikkea "sikinsokin". Olen jaksanut kasveja sillä ajatuksella että kun pääsemme tekemään etupihaa ja tuota pihan keski-osaa niin kaivelen sitten "valmiita" kasveja tuolta potagerista. Tässä näkyy kevätkaihonkukkaa, pientä tunturipoimulehteä, villapajukin kurkistaa välistä sekä viiruhelpiä.



Viiruhelpi on mun lempikasvi mutta se kyllä nopeasti valloittaa joka paikan. Nyt olen istuttanut ne suuriin istutusruukkuihin (sellaisiin missä omenapuut tulivat) ja olen tarkkaillut pysyvätkö ne kurissa?

Ihanaa viikonloppua kaikille Puutarha Ystäville! Pikkuhiljaa taas palailen tänne vihreään blogimaailmaan :)


lauantai 28. syyskuuta 2013

Aroniamarmeladia ja juustoja. Aroniamarmelad med ostar.


Kiitoksia teille Puutarha Ystäville hyvistä vinkeistä miten Marja-aroniaa voisi hyödyntää.
Viiniä, vispipuuroa, omena-aronia hilloa, mehua...
Tack ni vänliga Trädgårdsmänniskorna för fina ideer hur man kan använda Aronia bären. Till vin, saft, vispgröt, äppel-aronia sylt...


Olin yllättynyt kuinka reilusti marjoja saatiin nopeasti ja helposti kerättyä aitapensaastamme. Olisipa ollut harmi jättää ne sinne...
Jag blev överraskad över hur mycket bär vi fick från våra buskar. Och det gick fort att plocka bären (iförsig så var vi många, barnen tyckte det var trevligt och lätt!).


Sotkuista hommaa kuin mikä! Keittelin marjoja ja tilkan vettä ja lopuksi soseutin ne mixerillä (en ihan täydellisesti, jätin muutamia marjoja sekaan mutta jos tekisin uudestaan voisin ajaa ihan sileäksi) ja lisäsin marmeladisokeria pakkauksen ohjeen mukaan.

Kladdigt! Kokade bären med en skvätt vatten och när bären började mjuka så skörde jag med mixern. Skulle jag göra om det så skulle jag sköra det till en jämn vätska utan att lämna bären, tror att det blir ännu bättre så. Tillslut tillsätte jag marmelad-socker (enligt förpackningens anvisning) och kokade några minuter till.


Ja hillo sopii erittäin hyvin juustojen seuraksi! Nam!
En riktig bra sylt till ostarna. Gott!

PS. Osa marjoista on vielä pakkasessa, jos vielä tulee lisää hyviä käyttöehdotuksia otan ilomielin vastaan! Marjoissa on hyvä, hapokas, hiukan viinirypälettä muistuttava maku.
PS. Hälften av bären är i frysen så fler goda ideer tas emot! Bären har en fin, lite syrlig smak som påminner om vindruvor.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Syyskuun kuvaelmaa. Oktober bildspel.


Tämä syksy on alkanut ihmeellisen lämpiminä ja kauniina päivinä.
Miten ihanaa - ja miten epäreilua että toiset vuodet ovat sateisia ja kylmiä- ja miten ihmeessä tämän voisi kiitollisena tallentaa mieleen? 

 Muina syksyinä minulla on ollut puutarhassa Dahlia-penkki. Viime talvena kämmäsin juurakoiden talvehtimisessa - unohdin ne kylmään varastoon jossa ne jäätyivät ja keväällä paperipusseissa oli vain löllähtäneitä juurakoita. Kun sen huomasin en enää löytänyt kaupoista kovin montaa mieluista Dahlian juurakkoa -ja nekin jotka ostin olivat hyllyllä sen verran kuivahtaneet että vain yksi lähti kasvamaan (normaalisti 100% jos ostaa heti kun tulevat kauppoihin).
Tästä yhdestäkin olen onnellinen. Nämä Mexikolaiset kaunottaret osaavat todella hurmata väreillään!


Denna höst har varit så underbar varm och solig.
Har varit så tacksam över denna fina höst.
Iår så blommar bara en enda Dahlia. Hade en hel del förra sommaren men så glömde jag dahlia-knölarna i kalla förrådet och de frös sig och ruttnade därefter.
Eftersom jag upptäckte det så sent,  hittade jag bara några favoriter i plantskolan. Men alla lyckadades inte, hade förmodligen torkat sig i handeln.
En annan favorit är Bär Aronian. Ingen annan har så vacker höst färg!


Marja-aroniassa on syksyn lempivärini.
Ihmettelin vain miten noita marjoja on niin vähän tänä vuonna?

... Kunnes löysin poikien floppari-pyssyjen panos-kätköt!
Marja-aronian sineä on vähän siellä sun täällä, pyykkikasassa hupparit, paidat ja pipot.
Olisiko teillä muita käyttövinkkejä Aronia marjoille kun poikien sotaleikkien panoksena?
Onko kukaan kokeillut kuivattaa?

Undrade hur det kommer sig att buskarna har så lite bär iår?
Tills jag hittade gossarnas gömställe.
Bären används som skott i pojkarnas lekkrig med floppar.
Är det nån som har bättre ideer hur bären kunde användas? Har ni prövat att torka bären?


Jotain keltaistakin löytyy.
Nämä auringonkukat on kasvatettu puolivahingossa sillä ajatuksella että leikkaan ne sisälle maljakkoon. Mutta kun en raski!
Ne eivät kuulu joukkoon mutta loistavat kuin auringot!

Lite gult finns med.
Det hör inte igentligen till trädgårdens färgskala och är odlade enbart till att snittas och tas i i vas.
Men det lyser som små sol, så de har fått vara kvar!


Salmiakki tageettia/samettikukkaa ei taidettu ehtiä napsia tarpeeksi paljon kun se ehti kukkaan!
Kivan tumman keltainen se on!

Lakrits tageten har vi tydligen inte hunnit snitta tillräckligt eftersom den hann gå i blom.
Blomman är mörk gul.


Keltaisia kesäkurpitsoja on enemmän kuin jaksaa syödä...
Laittelenkin tulemaan jotain postausta mitä olen siitä keksinyt mutta otetaan kiitollisuudella vastaan lisää kesäkurpitsaruoka-ohjeita!

Gula sqaush finns det tillräckligt med.
Tar gärna emot recept om du har!

Auringon keltaista viikkoa!
Solgul vecka Alla Trädgårds Vänner!

torstai 20. kesäkuuta 2013

Aika ottaa kesäpistokkaat! Dags att ta sommar sticklingar!


Kesäpistokkaat! Sommarsticklingar!

Täytyyhän niitä kokeilla. Toissa vuonna otin aroniasta ja hortensiasta talvipistokkaat ja  muutama on selvinnyt (pitäisikin siirtää ruukkuun ja viedä mummolan mökille kasvamaan) ja jatkanut kasvuaan jopa talvenkin jälkeen (olivat ihan kukkapenkissä muiden seassa talven).
Nyt olisi aika ottaa kesäpistokkaat ja puutarhakirjoissa ja sekä lehdissä (Katso Allt om Trädgård 9/2013 sekä viherpiha 7/2013) luvataan että kesäpistokkaiden ottaminen ja onnistuminen olisi vielä varmenpaa kuin talvipistokkaiden!

Trädgårds tidningarna (Allt om trädgård 9/2013 och Viherpiha 7/2013) innehåller bra instruktioner hur man tar sommar sticklingar. De lovas att de är lättare att lyckas än med vintersticklingarna. För 1,5år sedan tog jag vintersticklingar från Aronia och Hortensia och lyckades med några.


Viherpiha opastaa:
1. Ota pistokkaat kesäkuussa kukkimattomasta uudesta oksasta.
2. Istuta kaktus/kylvömultaan jossa ei siis ole yhtään lannoitetta. Sekoitin sekaan vermikuliittia jotta kosteus pysyisi sopivana. Lisäksi juurtumista edistävää Neudofixia osaan istutuskuopista jotta näen onko sillä merkitystä?
3. Peitä laatikko muovikannella tai vie kasvihuoneeseen
4. Sumuttele ja jos on isot lehdet ne voi saksilla puolittaa.

Pistokkaita otin seuraavista pensaista:
Marja-aronia (pitkiä oksia, 2-3 lehtiparia)
Mustilan Hortensia
Kuutamo Hortensia
Pensamustikka (nuo kuvassa olevat pienet taimet)
Viinimarjapensaista (niiden sanotaan olevan satavarmoja??)
Kaunokuusamasta
Luise Bugnet ruususta (1 pistokas kokeeksi.Onko jollakulla kokemusta miten ruusupistokkaiden kansa kannattee menetellä?)
Värtön valkoisesta syreenistä
Suklaakirsikasta

Ajattelimpa vain että olen melko rikas jos edes osa tästä kokeilusta onnistuu =)


Sommarsticklingar tas av mjuka nya skott som inte blommar. Från Aronia busken samt vinbärsbusken tog jag längre skott, (flera bladpar som jag tog bort) och planterade i en kruka med såjord (ingen näring alltså). Blandade lite vermikulit för att jorden ska bättre hålla fukt och testade också Neudofix i planterings gropen -för att gynna rotbildningen.
Från blåbärsbusken tog jag små skott.
Sticklingarna kan antigen hållas i växthuset eller under en plastkupa. Allt om Trädgård instruktioner säger dock inget om detta. Om man håller jorden fuktig borde det räcka?


Juurien kehittymiseen kuluu eri aika, eri pensaiden pistokkailla. Kuusamalla vain noin kuukausi?
Mielenkiintoista seurattavaa ja todellista PUUTARHA ILOA!

Hur lång tid det tar att bilda rötter beror på busken. För try är det ca 1 månad?
Mycket intressant att följa vad som händer, riktig TRÄDGÅRDS GLÄDJE!


maanantai 3. joulukuuta 2012

Joulukalenteri luukku 3. Julkalender lucka 3.

3.12
Puutarhassa pitää olla lapsille syötävää!
I trädgåden måste det finnas massor att äta för barnen!

Tulee ihan hykerryttävä olo kun lapset ovat niin innoissaan kun löytävät ensimmäisen mansikan - ei väliä että se on vielä valkoinen- ja kun niitä päivä päivältä alkaa tulla enemmän, punaisiakin. Pienet vekkuli-poikamme (kesällä 1,5v kaksoset) oppivat etsimään pikku mansikkamaasta marjoja ja niitä piti raahata pois takapihalta kun kypsät marjat loppuivat kun ne ois syöneet kaikki raa'atkin mansikat. Sitten ne jossain vaiheessa tajusivat valkoisia syödessään että jos joku tarjosi helakan punaista, makeaa ja kypsää marjaa niin ne älysivät sylkäistä se kovan mansikan pois suusta.  
Viinimarjojen kypsyessä, puhumattakaan vadelmista, pensaikoissa kävi sellainen kuhina kun siellä oli kokonaisia lapsi-pesueita, ei pelkästään omia. Joskus pikku-prinsessamme kävi ihan omin lupinensa keräilemässä raparpereja, "Äitii, leivotaan!"
Omin lupinensa syötiin myös kaikki pienet porkkanat, noh, itehän ne ne kylvivätkin, mutta yhtään täysmittaista ei tainnut tulla. Ja punajuuria (ihan pesemättömiä -kyllä tulee immunopuolustukseltaan mainioita vekaroita!!) herkuteltiin myös omikseen tuolla pihalla ja sen huomasi siitä kun vampyyrit tulivat suupielet verenpunaisina ja vaatteet sotkuisina jossain vaiheessa sisään.
Ja kun tuli syksy, pikku-ukoille kelpasivat myös aronian marjat, kun olivat koko kesän tottuneet maistelemaan kaikkea pihalla.

Trädgården blir spännande och får en helt annan dimension när det växer ätbart lite här och där och barnen kan undersöka ifall de första jordgubbarna är mogna, eller blåbären, hallonen (och tillsist när allt annat är över, smakar de på  aronia bären)?

tiistai 9. lokakuuta 2012

Syksyn sävyjä. Höstens nyanser.

Syksyn sävyjä. Höstens nyanser.

Vielä on muutamia lämpimiä päiviä luvassa. Nämä mahtanevat olla kuitenkin viimeisiä kuvia meidän puutarhasta. Ensin on haikeus. Jäähyväiset kukille, pensaille, puille. Muutaman kuukauden hiljaiselo, ja sitten alkaa jo uuden kevään haaveilu. Enää 3kk kun saa jo alkaa tilamaan siemeniä! Ajatelkaas. Mutta sitä ennen talvi uni, lepo. Marja-aronia pensasaitamme on syksyllä rakkain kasvini. Siinä on niin ihastuttava syysväri. Ja mustat marjat ovat herkullisen näköisiä joskin kelpaavat vain meidän pikku-ukkeleille (pian 2vuotta), jotka ovat onnellisesti saaneet koko kesän "välipalaa" pihaltamme. Sekä kypsät että raa'at marjat ovat kelvanneet, kurkut ja tomaatit (kesäkurpitsat ei!).
               


Pioni on kaunis violetin-punaisissa sävyissä.

"Early Sensation" hortensia on värjääntynyt vaaleanpunaiseksi. Se oli tänä vuonna ainut hortensia joka ehti kukkia kunnolla (V vyöhyke).


Syysvuokkoni mun, tänä vuonna olen ehtinyt onneksi nähdä yhden kukkasi!
Nuppuja on paljon mutta en tiedä ehtivätkö avautua enää...


Asterit! Nämä ovat iki-ihania. Kylmistä säistä huolimatta nousevat kukkapenkistä ihastuttamaan. Kerään näitä kukkamaljakoihin (miten paljon kukkia voikaan tulla niistä heiveröisistä ja pienistä taimista jotka kesäkuussa istutin!!?) ja siellä ne avautuvat eri vaaleanpunaisen ja valkoisen sävyissä, kestävät pitkään. Jos jonain keväänä en esi-kasvattaisi mitään muita kukkia, yritän pitää mielessä että asterit palkitsevat syksyllä (vielä lokakuussa!!!) kun kaikki muut menettävät loistonsa ihanuudellaan!
Suosittelen!

Sointu ruusu on vielä täynnä nupppuja. Ja pieniä vaaleanpunaisia kukkaterttuja. Tämä on ihana ruusu kun se kukkii koko kesän!
 Pelargoni Alpine Glow. Pelakuuni ehtivät täyteen loistoon vasta syksyllä. Vielä en ole raskinut niitä vaihtaa pois istutus-laatikoista mutta tällä viikolla, tai ennen pakkasia se lienee tehtävä. Laitan ne varastoon, pikkuruisen ikkunan eteen talvehtimaan. Onneksi sukulais rouvani tulee hakemaan osan itselleen ja kokeilee talvehtimista kellarissa. Jospa jompi kumpi meistä onnistuisi?!


Mennyt kesä, 
keltaista, aurinkoa, iloa, naurua,
villiä punaista, juoksua, riemua, karusellin hurmaa,
syvää lilaa, sydän punaista,
rakastan lujaa.
Vihreää, tämä hetki tässä.
Tämä kesä, vain kerran,
pieneni, sylissä, pieniä,
vihreän hetken verran.

Aluksi hennon vihreät, versot, lapseni.
Nyt jo räiskettä värien, tunteiden.
Poimin keltaista, villin punaista, syvää lilaa,
sydän punaista.
Elämän värejä, syksyn lehtiä hellästi kannan.

- Karolina

torstai 16. helmikuuta 2012



Vackra gröna färger...

Samt svart och flerfärgat är vad som gäller i X-faktor tävlingen hos bloggen:


Min favorit är Bär Aronian  (Aronia mitschurinii, Marja Aronia) i den otroligt vackra, flammande höstfärgen. Vi har den som häck, och den har vuxit otroligt snabbt och tätt redan de första två åren, och verkar vara en otroligt bra buske även så här uppe i norr. Men den störstä glädjen har man på hösten. Den blir röd, orange, gul och lila. Helt underbar!
Och så far man inte glömma de svarta ätbara bären (som man kan göra sylt av).


Bär Aronian efter frost natt.
Och mina andra färgsprakande favoriter: 

Blåbärsbusken 
(Alvar eller Aino? Bara den ena hade den här otroligt fina höstfärgen)


Mossa.
Gröna, våta, skogluktande mossan. Den älskar jag!

Lämna in ditt bidrag eller titta i Moseplassens blog för fler vackra gröna, svarta eller flerfärgade växter!
Vihreitä, mustia ja monivärisiä ihanuuksia löydät Moseplassen blogin kilpailusta, lisää sinne omasi tai käy ihastelemassa siellä Norjalaisia puutarha blogeja!


http://moseplassen.com/tag/x-faktor-blomsterutgaven/

lauantai 15. lokakuuta 2011

Syksyisiä ajatuksia.

Syksyisiä ajatuksia.
Heräsin pakkasaamuuna kuvaamaan kuuraa ja ihania värejä. Vaikka syksy on luopumista, jäähyväisiä puutarhalle ja ihanille kesäkukille, ei käy kieltää etteikö syksyssä olisi oma hohtonsa. Väreissä. Pakkaskuvioissa. Yllä mustikkapensas syysasussaan.
Marja aronia on myös ihana pensas. Olen onnellinen että istutin sitä pensas aidaksi kun sitä suositeltiin juuri syysvärien ja ruskan vuoksi. En ole pettynyt. Niin kauniita.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...