sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Oops, I did it again!

IMG_6368

Oops, I did it again!
Maltillisesti oli tarkoitus kylvää tänä vuonna. 
Ei viime kevään kaltaista esikasvatus viidakkoa.
Mutta siemenpussit vain lumoavat ja ihan huomaamattaan kertyy yhtä ja toista "kokeiltavaa".  

IMG_6369
Suklaakirsikka tomaatteja. 
Viime kesistä viisastuneena ostan sellaisia siemeniä jossa luvataan varhaista satoa!
Ja samettikukkia (siemeniä) kasvihuoneeseen 
- ehkä paras vinkki ikinä millä saadaan tuholaiset pidettyä poissa!

IMG_6370
Stevian siemeniä - karkkikukkaa!
Viime kesänä ostin Stevian taimena ja se oli ihan reippaan hintainen. 
Nyt jos saisin sen siemenistä kasvamaan niin saavat lapset taas pihalla imeskellä karkkikukkaa ja 
ehkä itsekin voisin opetella käyttämään sitä makeutusaineena pirtelöissä... niin missä muussa?


IMG_6371
Hämähäkkikukka!
Se on yksivuotinen, mutta ajattelin kokeilla että jos saan helposti taimet pidettyä hengissä niin tästä voisi tulla sitten kaunis perinne. Asterit ovat jo jokavuotinen juttu, niistä olenkin postannut aiemmin, joten muistutan vielä kun on esikasvatus aika että jos esikasvattaisi vain yhtä kukkaa pihaan niin suosittelen silloin kiinanastereita! Ne ovat niin mielettömän kauniita loppukesästä ja leikkokukkana säilyy pitkään!


IMG_6372
Ja lapsille sokeriherneitä... 
Tässä voi muuta viherrystä odotellessa ihmeellä kasvun nopeaa ihmettä 
ja lapset saada jotain itsekasvattamaa leivän päälle.
Nämä me kylvettiin jo eilen. Muiden kanssa maltan, maltan vielä pari viikkoa. 

Rentouttavaa viikonloppua Ystäväni!

16 kommenttia:

  1. Minäkin olen vielä malttanut mieleni, vasta maaliskuussa, olen luvannut itselleni:)
    Mutta herneenversoja meilläkin on jo maisteltu.

    VastaaPoista
  2. Minkäs sille mahtaa, jos näissä puutarhahommissa mopo tuppaa aina karkaamaan. Onneksi se ei ole kenellekään vahingollista - tai ehkä vähän perheen taloudelle...

    VastaaPoista
  3. Mullakin vielä siemenet on odottamassa multiinpääsyä, kun ei ole lisävaloa on pakko odottaa sitä taivaalta;)

    Kiva tuo asteri-vinkki, kiitos!

    VastaaPoista
  4. Minäkin odotan vielä muutaman viikon. Savossa on ollut tosi pilvistä. Enpä olekaan vielä kokeillut hämähäkkikukkaa...kiva nähdä miten sinulla kasvaa.

    VastaaPoista
  5. Hih. hih, näinhän se tuppaa käymään. Voin sanoa että vielä kokeneella konkarillakin karkaa mopo käsistä. Auts, vaikka ammatiksenikin touhuan kasvien kanssa. Omaan kotipihaan suunnittelen usein enemmän kaikkea kun ehdin laittaa.

    Kaiken laista kivaa näyttää ostoslistallasi olleen. Ihana puutarhavuosi siis on tulossa :)

    Olen aivan samaa mieltä kanssasi asterista :)

    VastaaPoista
  6. Pahalta näyttääja on vasta helmikuu... Oma siemenkokoelmani on kasvanut liian suureksi, joten olen jo "hankkimiskiellossa" - eilen tosin tilailin erilaisten puiden siemeniä. ;-)

    T. Sari Puumulista

    VastaaPoista
  7. Tuota kiinanasteria kokeilen minäkin, sillä Puumulin Sari sanoi siitä samaa kuin sinä. Hyvää sunnuntaita!

    VastaaPoista
  8. Mullakin oli viime kesänä stevian taimia, mutta niiden syöminen jäi aika vähälle. Hyviä makeita lehtiä ne ovat, mutten osannut käyttää niitä muuten. Lehtiä voisi kuivata ja käyttää sitten sokerin tavoin makeuttamaan ruokia ja juomia. Jos ne lähtevät kasvuun talvetuksen jälkeen, pitää opetella käyttämään enemmän.

    VastaaPoista
  9. Purskahdin ääneen nauramaan noita siemenpussejasi!!

    Miten ihmeessä nyt olen tyytynyt vain yhteen pussiin???? Vanhuutta se...

    VastaaPoista
  10. Upea valikoima, siitä se taasen lähtee alkukevät käyntiin !

    VastaaPoista
  11. Hienot hankinnat! Se on vaan niin kivaa kokeilla joka kevät jotain uutta :).

    VastaaPoista
  12. Joo, ei se jotenkin sitä tuplaantuu noista siemenpusseista. Mulla oli viime kesänä suklaakirsikkatomaatteja ja hyvin ehti täälläkin tehdä satoa.

    VastaaPoista
  13. Ihania pussukoita:) Sama se taitaa olla jokaisella tarhurilla, ei vaan voi vastustaa kaikkia ihanuuksia<3 Onnea kylvöksillesi!

    VastaaPoista
  14. Hei, te kaikki ihanat =)
    Mukava että muillakin on ongelmia hillitä itseään siemenien suhteen =P
    Luin kommenttinne puhelimesta ja olen ollut niin iloinen, en vain päässyt vastailemaan aiemmin.

    Nyt aurinko paistaa, melkein tekisi jo mieli kylvää, mutta melko honteloita niistä taimista sitten tulee...

    Eija, laitappa sitten blogiin ideoita miten käytät steviaa...
    Meillä se oli vaan lasten "karkkina"...

    Aurinkoista viikonloppua <3 <3 <3

    VastaaPoista
  15. minä ostin ihanan mustasilmäsusannan siemeniä, en ole raaskinut koskaan ostaa tainta, mutta mummolassa ne kukkivat henkeäsalpaavan upeina joka kesä. hunajakukka kiinnostaisi myös, koska se houkuttelee mehiläisiä ja pörrejä, toivottavasti perhosiakin. samettikukka on jokavuotinen hankinta, mutta ostan mieluummin kasvihuoneelta edukkaita pikkutaimia kuin laitan itse siemenestä, eivät ne minun idättelemäni jaksa kukkia ennen kuin vasta joskus...

    VastaaPoista
  16. Det blir mycket godis hos dig i sommar, både för magen och ögonen :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...