sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Enkelinpasuunan kasvatus. Odling av Äglatrumpeten.



Enkelinpasuuna, trumpettikukka, Burgmansia... Miten se saadaan kukkimaan?
 Monena vuonna olen toivonut Enkelinpasuunaa ja kysellyt sitä jokapuolelta, kerran jopa tilasin mutta taimistolla ei sitten ollutkaan yhtään taimia toimitettavaksi. Tämän löysin lopulta Puutarhamessuilta Vihernikkareiden standiltä. Kasvilapussa lukee tosiaan Datura Angels Trumpet, jonka huomasin vasta kun alla, kommenteissa SariW huomautti että lehdet eivät täysin vastaa Pasuunankukan lehtiä. Kyseessä onkin Datura, Hulluruoho, myrkyllinen kuten enkelinpasuunakin ja sen kukat kasvavat ylöspäin kuin taas pasuunankukassa alaspäin. No kunhan saan kukkia niin kuvailen niitä tänne sitten. Mutta huomatkaa että teksti on nyt jatkossa Pasuunankukista ja omani on vähän eri lajia kuin mistä puhutaan. Jatkan siis edelleen Pasuunankukan metsästämistä. Pienoinen pettymys, mutta onneksi se on vain kasvi. Mikään ei ole niin tärkeää kuin Puutarha, ja sekään ei loppujen lopuksi ole niin tärkeää.... =)

... Ulkomailla ihailen aina näitä näyttäviä puita, upeita! Enkelinpasuuna kasvaa nopeasti ja  muutamassa vuodessa siitä on tulee kukkivaa puu. Suomessa pasuunankukkaa kasvatetaan suojaisella terassilla tai kasvihuoneessa. Kukinta aika on heinä-elokuussa. Pasuunankukka ei kestä kovaa tuulta. Paras paikka on aurinko-puolivarjo, jatkuvaa paahdetta se ei jaksa. Kukkaa kastellaan päivittäin ja lannoitetaan kerran viikossa. Pasuunankukka viedään sisätiloihin ennen pakkasia. Talvetus on viileässä ja valoisassa...
 Löysin hyvän sivuston jossa löytyy Enkelinpasuunan kasvatusohjeita, kurkistakaapas tänne:
http://www.trumpetflowers.com/info/getting-brugmansia-to-bloom.htm

  Puu alkaa kukkimaan vasta kun siihen on tullut Y-haara. Kukat tulevat Y-haaran yläpuolelle. Kukintaa edeltää epäsymmetrinen lehti (kuva lainattu kyseisesltä sivustolta):

 Minä tietysti aloin heti tarkkailemaan lehtiäni, mutta ei vielä yhtään tuollaista lehteä näy...

Rungosta suositellaan poistamaan kaikki pikkulehdet ja sivuhaarat Y-haaran alapuolelta.
No nyt kun tiedän, pitää käydä poimimassa pois nuo turhat!


Enkelinpasuuna alkaa kukkimaan vasta kun sillä on kunnollinen "root ball", juuripallo. Ilmastosta riippuen tähän voi mennä 3-5vuotta. Tosin muutamia kukkia voi tulla sitä ennen... Onko teillä kokemuksia enkelinpasuunasta suomen ilmastossa, kuinka kauan meni?
Jos enkelinpasuuna on kasvatettu siemenistä, joillakin lajeilla menee 3v ensimmäiseen kukintaan.

Enkelinpasuunan lannoitus - Tämä on nälkäinen virtahepo jota pitää juottaa ja syöttää taukoamatta kuten tomaattia (häh, minä olen oppinut ettein tomaattia lannoiteta kuin muutaman kerran tomaattilannoitteella tai kasvaa hirveä viidakko, olenko ihan väärässä???)!
Tomaattilannoitetta suositellan Pasuunankukille - typpeä, fosforia ja kaliumia (15-5-10 suhteissa) sekä magnesiumia, kuparia ja zinkkiä! Fosforia saa olla todella vähän. Mikähän suomalainen lannoite sopii parhaiten?
Lannoitetta annetaan kerran viikossa. 3kk välein suositellaan siirtamistä suurempaan ruukkuun ja tässä yhteydessä tai pintaan ripotellaan jauhemaista lannoitetta (osmocote flower & vegetable, mikä olisi suomalainen vastine?). Liian vahvalla lannoitteella kasteleminen tekee lehdistä keltaiset. Mutta muuten lannoituksen kanssa ei ole vaaraa mennä liiallisuuksiin. Ohjeiden kirjoittaja lannoittaa myös sitrus-lannoitteella 3kk välein... Tässä mietin että mitähän me täällä tehdään talven pimeinä aikoina, ei kyllä varmaan ainakaan lannoiteta, kunhan saadaan omamme pysymään talven yli hengissä.

Viherpeukaloiden pasuunankukka ohje talvetuksesta kertoo että syksyllä lannoitus (tyyppipitoisella) lopetetaan ja kasvit siirretään +5-10 valoisaan (myös kellarissa voi onnistua) paikkaan talvilevolle. Talvella multa saa olla melko kuivaa, kastellaan niukasti, harvakseltaan. Talvetusta varten kasvia leikataan että se mahtuu sisälle. Huhtikuussa kasvi nostetaan sisälle ja leikataan 1/3 pois jotta saadaan uutta kasvua johon tulee kukkia. Ensin kastellaan lämpimällä vedellä, kun uusia lehtiä ilmestyy, voi alkaa lannoittamaan. Toukokuussa aloitetaan Pasuunankukan ulkoilmaan koulutus.

Kenellä on kokemusta Pasuunankukkien talvehdittamisesta?
Hyvät vinkit voisi ottaa talteen jo tulevaa talvea varten. Jännitän, jännitän, onkohan meidän talvi-viherhuoneessa jo seinät ja ikkuna, saanko sinne vietyä pasuunankukan, oliivipuun, pelakuut?
Aiemminhan talvetin nämä +5-10 asteessa varastossa jossa oli pieni ikkuna ja vettä muistin viedä kerran kuukaudessa.


Enkelinpasuunan pistokkaiden kanssa olen onnistunut, Jess! Ensimmäinen ehti jos kasvaa suureksi ja pääsi uuteen kotiin. Koska huomasin keväällä että näitä on ihan epätoivoista löytää kaupoista ja puutarhamessuilta sitten löysin tämän yhden valko-lilan niin päätin että jatkan pistokkaiden ottamista varresta (sitä Y-haaraa odotellessa!!)..

Pistokkaat laitan aina turpeeseen tai kylvömultaan. Turvebriketeissä ainakin onnistui. Pidin pistokkaita mini-kasvihuoneessa useamman viikon. Koska lehdet ovat niin kookkaat ja haihduttavat nopeasti kosteutta olen saksilla leikannut suurimman osan lehdistä pois ja puolittanut osan lehdistä.

Pasuunankukka kuuluu perunan sukulaisiin ja on myrkyllinen, se sisältää antikolinergisiä tropaanialkaloideja, atropiinia (lamaa hermostoa). Kukat, lehdet ja siemenet, kaikki sisältävät myrkkyä. Pitää siis pitää silmällä etteivät lapset liikaa pääse hipistelemään kukkien kanssa. Tuon englanninkielisen oppaan (katso linkki postauksen eka riveillä) löysin tiedon että myrkylliyys ilmenee vain syötynä, pitää popsia suuria määriä ja että lehdet ja kukat maistuvat  niin katkerilta ettei niitä tee kenelläkään mieli syödä tai niellä. Tarina kertoo että Etelä-Amerikan intiaanit valmistivat Pasuunankukista "Tonga" nimistä juomaa jota shamaani joi, jonka jälkeen hän sai hallusinaatioita, lihaskourisuksia, näköhäiriöitä ja joskus jopa menetti näkönsä lopullisesti.







Lopuksi tällainen aivan ihastuttava kuva, omien kukkien vielä puuttuessa.
Tuolta amerikan mantereelta saisi tilattua aivan upeita kukkia, mutta vinkatkaapas jos jollakulla on tieto mistä Suomesta löytäisi valkoisia ja vaaleanpunaisia Enkelinpasuunakukkia?

Onnellisia kesäpäiviä! Lyckliga sommardagar!
Och förlåt att jag inte hade lust att skriva all information på svenska också.... Men titta in på http://www.trumpetflowers.com/info/top-50-questions-about-angel-trumpets-answered.htm 
 

12 kommenttia:

  1. Jännittävää nähdä pasuuna kukkivana! Onnea kasvatukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olisi kiva saada nähdä muutama kukka jo tänä kesänä... =)

      Poista
  2. Sain anopiltani kymmenisen vuotta sitten enkelipasuunan. Hänellä se kukki etelän puoleisella katetulla terasilla ihan hirmuisesti. Hänellä tuo kastelu sujui säännöllisesti, minulla taas ei, mutta pysyi se hengissä monta vuotta ja annoin pistokkaita eteenpäin monta. Kyllästyin sen talvettamiseen, koska ei ole lämmintä autotallia eikä kellaria. Oli liian lämpimässä ja valoisassa, joskus, kun muistin kastelin (talvella), mutta selviytyi aina kevääseen. Oli nimenomaan vaaleanpunainen. Se kasvaa isoksi, jos hyvin menestyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkelinpasuunoita on aina jollakulla, mutta mistä he ovat niitä saaneet? Ulkomailla olen ihaillut vaaleanpunaisia ja valkoisia. Kyllä mullakin aina jossain kiireessä unohtuu kastelu, joten liian tarkka kukka ei käy...Tosin liikakastelu taitaa olla perimmäinen syy miksi mulla kukat kuolee...

      Poista
  3. Naapurillani on tosi komea pasuunakukka, jonka hän talvettaa pimeässä kellarissa. Ja kesällä kastelee ja lannoittaa substralilla kun muistaa ; ) Ruukku näyttää minusta olevan aika pieni, mutta kukkii tosi runsaasti aamupäivän auringossa. Kuvia siitä näet postauksessani: http://www.asuntomessut.fi/blog/sarin-puutarhat/tuoksuva-pasuuna
    Tuo sinun taimesi muistuttaa Daturaa eli hulluruohoa, joka on lähisukulainen Brugmansialle. Kummatkin ovat todella myrkyllisiä syötynä eli pienen määrän syöminen voi aiheuttaa vakavan myrkytyksen, mutta onneksi kasvi maistuu pahalle.
    Ostin kerran Brugmansian kukkivana ihan kukkakaupasta. Kukat tuoksuvat huumaavasti... mutta vasta kotona huomasin, että lehdissä oli vihannespunkkeja. Lasitetulla parvekkeella vihannespunkkien torjunta on mahdotonta, joten lopulta vein sen kompostiin... enkä talvettanut sitä. Eli kannattaa seurata sen lehtien alapintojakin ; )
    Ihania kesäpäiviä sinullekin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, pitääpä olla tarkkana punkkien kanssa, ainakaan vielä ei ole näkynyt. Nyt kun kerroit, kävin katsomassa kasvilappua tarkemmin ja niinhän siinä lukee Datura Angels trumpet.... Eli aivan oikein! Näin kovasti olen siis pasuunankukkaa metsästänyt ja kun lopulta sellaisen sain niin se ei olekkaan ihan oikea... höh! Mikähän noiden Daturan ja Brugmansian ero on? Kukka näyttää ihan pasuunankukalta.

      Poista
    2. Daturalla kukat on ylöspäin ja Brugmansialla ne roikkuvat alaspäin sekä lehdet ovat "nukkaisemmat"... ainakin tavallisimmissa lajikkeissa, mitä on näkynyt myynnissä.
      Monessa kesäkukkien pieniä taimia myyvissä netti/postimyyntikatologeissa on keväisin ollut sitä etsimääsi pasuunakukkaa. Joissakin jopa eri värsinä : )
      Tsemppiä etsintään !

      Poista
    3. Kiitos, Kauppilalta yritin tilata mutta heillä ei sitten ollutkaan... Saa kyllä vinkata jos jossain vielä näkyy =)

      Poista
  4. Mulle kävi ihan samalla lailla. Luulin ostavani enkelipasuunan kuten kasvin vieressä ole lappunen julisti, mutta daturan sain.Ainakin kasvussa on eroja. Datura kasvoi kesän aikana muutaman sentin, mutta pasuunankukka otti keväällä kunnon spurtin ja venyi parikymmentä senttiä. Lehdet ovat daturassa vahamaisemmat. Merkittävin ero lienee kuitenkin tuo Sarin mainitsema kukkien kasvuasento.
    Oman oikean pasuunankukkani ostin toiselta harrastajalta, huutonetin kautta. Kannattaa kurkata sieltäkin. Viimeistään syksyllä aion leikata omani ja kuten olen luvannut, saat siitä pistokkaan. Pasuunani on se vaaleanpunainen Dalen´s Pink Amour:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, superkiitos, olen onnellinen jo etukäteen! Onneksi en ole ainut joka on mennyt hulluruoho halpaan vaikka kyllä vähän harmittaa että myyjä sen mulle möi nimenomaan Pasuunankukkana! Ehkä ei messumyyjä itsekkään ollut tuon tietoisempi! ?
      Hyvin tuo kasvaa ja kasvilapun kukka näyttää kauniilta joten kasvatan ja odotan, jospa sekin on kaunis??
      Daturan suomenkielinen nimi vaan ei ole lainkaan yhtä ihana kun enkelinpasuunan....

      Poista
    2. Kiitos vinkistä, katsoin tori.fi, jospa sinne tulisi jossain vaiheessa taimia myyntiin!

      Poista
  5. Hej,
    fick förra sommaren en stor änglatrumpet som fick under sommarens gång mycket knoppar. Blev tvungen att flytta den inomhus för att den skulle hinna blomma färdigt innan frosten.
    Nu har den stått i garaget och jag har 2 ggr vattnat den mellan november och februari.
    Märkte nu att stammen är hård men skalet på stammen är löst. Är den för torr eller för fuktig? Behöver den första hjälp? Vad skall jag göra i såfall? Vill ju så gärna lyckas med övervintringen.
    Vet att den behöver mycket näring. Har du erfarenhet av maskkompost? Kan det bli för starkt eller lämnar näringen bara kvar i jorden och växten tar vad den behöver. Förra sommaren fick den bokashijord.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...