lauantai 28. kesäkuuta 2014

Avoimet Puutarhat koko Suomessa 29.6.2014 Öppna Trädgårdar i Finland.

Avoimet puutarhat avaavat porttinsa vierailijoille sunnuntaina 29.6.2014 klo 12-18.


Viime kesänä ( Kurkista tänne! ) olimme mukana esittelemässä Lapsiperheen puutarhaa ja meillä kävi 120+ vierasta, tänä kesänä joudumme sattuneesta syystä jättämään väliin sillä meillä näyttää tältä:


Nyt on mitä parhainta aikaa kiertää muiden puutarhoissa inspiroitumassa!
Toivottavasti saan myös kuvata puutarhoissa niin voin jakaa ihanuuksia ja ideoita kanssanne.

Ihanaa Puutarhaviikonloppua Kaikki Rakkaat Puutarha Ystävät!
Ja antoisaa päivää kaikille teille jotka avaatte puutarhanne, nauttikaa!

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Asuntomessujen puutarhat nro II. Byggnadsmässo trädgårdar nro II.

Tiedän erään jolle tällainen pieni puttausgreeni olisi unelmien täyttymys!
Tämä on viimevuoden asuntomessuilta, kohtahan alkavat Jyväskylässä tämän kesän uudet messut 11.7-10.8.2014). Tänäkin vuonna asuntomessuille suunnataan, on niin huippua kun näkee toteutettuna monia rakennus-asioita joita vielä miettii ja arpoo. Joka vuosi on myös pihoilla ollut nähtävää, joten suosittelen suuntaamaan kameran kanssa messuille vaikka ihan vaan puutarhan katselu mielessä! Eihän siellä ole rehevää ja täyden puutarhan tuntua, mutta silti monia ammattilaisten keksimiä hyviä ratkaisuja.


Jag vet en som skulle tycka att en sådan green skulle vara lycksalighet!
 Bilderna är från förra årets bostadsmässa i Hyvinkää. Iår hålls mässan i Jyväskylä. Jag besöker mässan varje år, och iår blir det extra intressant eftersom vi bygger hus själv också. De senaste åren har trädgårdarna blivit färdigae och finare, det är mycket att se i dem också. Det är klart att trädgården inte kan vara gröna och lummiga, med man kan lätt se många fina ideer och lösningar som professionella trädgårdsexperter har kommit fram till.


 Jos on aika valita pihalle laatoitus - kannattee ajella messuille kameran kanssa...
Om det är dags att välja stenläggning till gården passa på att åka till mässan med kameran...

 Ihastuttavinta oli ehkä kuitenkin Japanilainen puutarha joka oli toteutettu asuinalueen yleiseen puistoon. Puutarhassa oli sommiteltu kiviä kauniist, ja sieltä pystyi hakemaan vinkkiä millaisilla kasveilla voisi Suomen olosuhteisiin luoda Japanilaista Puutarhaa...
Det underbaraste var nog ända den Japanska trädgården som hade skapats i den gemensamma parken.


 Kilpikonnia...
Sköldpaddor...

 Teehuone veden äärellä...
En vacker the' hus vid vattnet...


 Marjakuusta, atsaleaa, hortensiaa...
Japanska växter i Finland, Idegran, atsalea och Hortensior...

 Lisää kuvia pihoista löytyy tästä aiemmasta postauksesta:
Fler bilder från mässan hittar du från en tidigare bloggpost.

Mukavaa kesäviikkoa! Ha en så fin sommarvecka!

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Enkelinpasuunan kasvatus. Odling av Äglatrumpeten.



Enkelinpasuuna, trumpettikukka, Burgmansia... Miten se saadaan kukkimaan?
 Monena vuonna olen toivonut Enkelinpasuunaa ja kysellyt sitä jokapuolelta, kerran jopa tilasin mutta taimistolla ei sitten ollutkaan yhtään taimia toimitettavaksi. Tämän löysin lopulta Puutarhamessuilta Vihernikkareiden standiltä. Kasvilapussa lukee tosiaan Datura Angels Trumpet, jonka huomasin vasta kun alla, kommenteissa SariW huomautti että lehdet eivät täysin vastaa Pasuunankukan lehtiä. Kyseessä onkin Datura, Hulluruoho, myrkyllinen kuten enkelinpasuunakin ja sen kukat kasvavat ylöspäin kuin taas pasuunankukassa alaspäin. No kunhan saan kukkia niin kuvailen niitä tänne sitten. Mutta huomatkaa että teksti on nyt jatkossa Pasuunankukista ja omani on vähän eri lajia kuin mistä puhutaan. Jatkan siis edelleen Pasuunankukan metsästämistä. Pienoinen pettymys, mutta onneksi se on vain kasvi. Mikään ei ole niin tärkeää kuin Puutarha, ja sekään ei loppujen lopuksi ole niin tärkeää.... =)

... Ulkomailla ihailen aina näitä näyttäviä puita, upeita! Enkelinpasuuna kasvaa nopeasti ja  muutamassa vuodessa siitä on tulee kukkivaa puu. Suomessa pasuunankukkaa kasvatetaan suojaisella terassilla tai kasvihuoneessa. Kukinta aika on heinä-elokuussa. Pasuunankukka ei kestä kovaa tuulta. Paras paikka on aurinko-puolivarjo, jatkuvaa paahdetta se ei jaksa. Kukkaa kastellaan päivittäin ja lannoitetaan kerran viikossa. Pasuunankukka viedään sisätiloihin ennen pakkasia. Talvetus on viileässä ja valoisassa...
 Löysin hyvän sivuston jossa löytyy Enkelinpasuunan kasvatusohjeita, kurkistakaapas tänne:
http://www.trumpetflowers.com/info/getting-brugmansia-to-bloom.htm

  Puu alkaa kukkimaan vasta kun siihen on tullut Y-haara. Kukat tulevat Y-haaran yläpuolelle. Kukintaa edeltää epäsymmetrinen lehti (kuva lainattu kyseisesltä sivustolta):

 Minä tietysti aloin heti tarkkailemaan lehtiäni, mutta ei vielä yhtään tuollaista lehteä näy...

Rungosta suositellaan poistamaan kaikki pikkulehdet ja sivuhaarat Y-haaran alapuolelta.
No nyt kun tiedän, pitää käydä poimimassa pois nuo turhat!


Enkelinpasuuna alkaa kukkimaan vasta kun sillä on kunnollinen "root ball", juuripallo. Ilmastosta riippuen tähän voi mennä 3-5vuotta. Tosin muutamia kukkia voi tulla sitä ennen... Onko teillä kokemuksia enkelinpasuunasta suomen ilmastossa, kuinka kauan meni?
Jos enkelinpasuuna on kasvatettu siemenistä, joillakin lajeilla menee 3v ensimmäiseen kukintaan.

Enkelinpasuunan lannoitus - Tämä on nälkäinen virtahepo jota pitää juottaa ja syöttää taukoamatta kuten tomaattia (häh, minä olen oppinut ettein tomaattia lannoiteta kuin muutaman kerran tomaattilannoitteella tai kasvaa hirveä viidakko, olenko ihan väärässä???)!
Tomaattilannoitetta suositellan Pasuunankukille - typpeä, fosforia ja kaliumia (15-5-10 suhteissa) sekä magnesiumia, kuparia ja zinkkiä! Fosforia saa olla todella vähän. Mikähän suomalainen lannoite sopii parhaiten?
Lannoitetta annetaan kerran viikossa. 3kk välein suositellaan siirtamistä suurempaan ruukkuun ja tässä yhteydessä tai pintaan ripotellaan jauhemaista lannoitetta (osmocote flower & vegetable, mikä olisi suomalainen vastine?). Liian vahvalla lannoitteella kasteleminen tekee lehdistä keltaiset. Mutta muuten lannoituksen kanssa ei ole vaaraa mennä liiallisuuksiin. Ohjeiden kirjoittaja lannoittaa myös sitrus-lannoitteella 3kk välein... Tässä mietin että mitähän me täällä tehdään talven pimeinä aikoina, ei kyllä varmaan ainakaan lannoiteta, kunhan saadaan omamme pysymään talven yli hengissä.

Viherpeukaloiden pasuunankukka ohje talvetuksesta kertoo että syksyllä lannoitus (tyyppipitoisella) lopetetaan ja kasvit siirretään +5-10 valoisaan (myös kellarissa voi onnistua) paikkaan talvilevolle. Talvella multa saa olla melko kuivaa, kastellaan niukasti, harvakseltaan. Talvetusta varten kasvia leikataan että se mahtuu sisälle. Huhtikuussa kasvi nostetaan sisälle ja leikataan 1/3 pois jotta saadaan uutta kasvua johon tulee kukkia. Ensin kastellaan lämpimällä vedellä, kun uusia lehtiä ilmestyy, voi alkaa lannoittamaan. Toukokuussa aloitetaan Pasuunankukan ulkoilmaan koulutus.

Kenellä on kokemusta Pasuunankukkien talvehdittamisesta?
Hyvät vinkit voisi ottaa talteen jo tulevaa talvea varten. Jännitän, jännitän, onkohan meidän talvi-viherhuoneessa jo seinät ja ikkuna, saanko sinne vietyä pasuunankukan, oliivipuun, pelakuut?
Aiemminhan talvetin nämä +5-10 asteessa varastossa jossa oli pieni ikkuna ja vettä muistin viedä kerran kuukaudessa.


Enkelinpasuunan pistokkaiden kanssa olen onnistunut, Jess! Ensimmäinen ehti jos kasvaa suureksi ja pääsi uuteen kotiin. Koska huomasin keväällä että näitä on ihan epätoivoista löytää kaupoista ja puutarhamessuilta sitten löysin tämän yhden valko-lilan niin päätin että jatkan pistokkaiden ottamista varresta (sitä Y-haaraa odotellessa!!)..

Pistokkaat laitan aina turpeeseen tai kylvömultaan. Turvebriketeissä ainakin onnistui. Pidin pistokkaita mini-kasvihuoneessa useamman viikon. Koska lehdet ovat niin kookkaat ja haihduttavat nopeasti kosteutta olen saksilla leikannut suurimman osan lehdistä pois ja puolittanut osan lehdistä.

Pasuunankukka kuuluu perunan sukulaisiin ja on myrkyllinen, se sisältää antikolinergisiä tropaanialkaloideja, atropiinia (lamaa hermostoa). Kukat, lehdet ja siemenet, kaikki sisältävät myrkkyä. Pitää siis pitää silmällä etteivät lapset liikaa pääse hipistelemään kukkien kanssa. Tuon englanninkielisen oppaan (katso linkki postauksen eka riveillä) löysin tiedon että myrkylliyys ilmenee vain syötynä, pitää popsia suuria määriä ja että lehdet ja kukat maistuvat  niin katkerilta ettei niitä tee kenelläkään mieli syödä tai niellä. Tarina kertoo että Etelä-Amerikan intiaanit valmistivat Pasuunankukista "Tonga" nimistä juomaa jota shamaani joi, jonka jälkeen hän sai hallusinaatioita, lihaskourisuksia, näköhäiriöitä ja joskus jopa menetti näkönsä lopullisesti.







Lopuksi tällainen aivan ihastuttava kuva, omien kukkien vielä puuttuessa.
Tuolta amerikan mantereelta saisi tilattua aivan upeita kukkia, mutta vinkatkaapas jos jollakulla on tieto mistä Suomesta löytäisi valkoisia ja vaaleanpunaisia Enkelinpasuunakukkia?

Onnellisia kesäpäiviä! Lyckliga sommardagar!
Och förlåt att jag inte hade lust att skriva all information på svenska också.... Men titta in på http://www.trumpetflowers.com/info/top-50-questions-about-angel-trumpets-answered.htm 
 

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Uusia ihania puutarhablogeja sadepäiviä varten... Nya finska trädgårdsblogg...

Ihanaa, lämpöistä juhannusta kaikille Puutarha Ystäville!
Ha en så fin o varm midsommar Alla Trädgårds Vänner!


 Jos sadepäivät kuitenkin yllättää niin käykää kurkistamassa uusia ihania puutarhablogeja linkkilistalta! Uudet blogit, Tervetuloa lisäämään omanne kasvuvyöhykkeen mukaan listalle!
Oman blogin sivupalkkiin saa mielellään laittaa linkin sivuille, osoite on tämä:
Linkkilistan ylläpidon kustannuksista vastaa 
Kiitos paljon meidän kaikkien puolesta!

Ifall det ändå blir regn så titta in på alla dessa fina nya trädgårdsblogg i länksamlingen http://karolinanpuutarha.blogspot.fi/p/suomalaiset-puutarhat-kasvuvyohykkeen.html.








tiistai 17. kesäkuuta 2014

Metsäpuutarha esittäytyy... Skogsträdgården presenterar sig...


Uuden Puutarhan (ja kodin) luominen on alkanut. 
Maatöitä tehtiin (tai en siis minä ja lapset mutta miehet) pitkät päivät. Rinnetalon pohjaa varten piti kaivaa monttu ja maata vietiin viidellä kuorma-autolla niin montaa kuormaa ettei kukaan (paitsi ehkä hän joka laskun lähettää) enää pysynyt laskuissa.



Taustalla häämöittää metsäpuutarha ja tässä on alapihan pengerrystä isoilla kivillä.
Maaperätutkimuksen mukaan kyseessä on hiekkapohja mutta kyllä tuo minun silmään (ja käsiin) vaikuttaa saviselta. Pikkupojat heittivät mutakakkuja ja hyvin pysyivät koossa...
Mietin tässä että miten tuo savipohja sitten vaikuttaakaan puutarhan laittoon kun olen jo niin tottunut hiekkamaahan...?


Tällaisia kivikauden jäännöksiä löytyi kun kaivettiin tontilla. Sijotettiin metsäpuutarhaan ja on testattu - kiva on hyppiä ja kiipeillä! 


Voi miten jo rakastan tuota metsää!!


Valokuvaaja ei pysy oikein mukana tässä projektissa. Nyt siellä tontilla tehdään jo talonpohjia. Rakentaminen on kyllä niin huikean jännittävä projekti ja mukava on päästä aina välillä muutamaksi tunniksi tontille touhuamaan ja kaveriksi miehelle. Eilen oltiin koko perheellä kokoamassa anturamuottia ja tuo metsäpuutarha on kyllä ihan pelastus. Jos pojat innostuu pomppimaan muottien päällä niin voi huikata että käykääpä välillä tuolla metsän kivillä leikkimässä...

Tänään satoi lunta. 
Mukavaa juhannusviikkoa kaikille puutarha ystäville!

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Pikku Puutarhureiden touhuja- linkkikokoelma! Barnens trädgårds sysslor- länksamling!



Puutarhataouhuista on tullut ihana yhteinen harrastus minulle ja lapsille...
Dawn Isaac kirjasta " Puutarhapuuhaa lapsille" löytyy aivan upeita, hauskoja, ihania ideoita. Laitanpa tänne tulemaan kirjasta näyttepalasia. Pojat jo vähän sitä selailivat ja löysivät oman parhaan ideansa jonka haluaisivat toteuttaa. Blogimaailmasta myös aina bongailen hauskoja ideoita. Siksispä päätin laittaa pystyyn linkki-kokoelman jonne toivon että kaikki pienten (ja isojen ) lasten äidit päivittäisivät parhaita idoitaan blogipostausten muodossa. Varmaankin löytyy muutamia mummojakin jotka pikku-puutarhureiden kanssa ovat keksineet hauskoja ideoita!



Trädgårdssysslorna har blivit en gemensam trevlig hobby för mig och barnen.
Boken "Trädgårdssysslor för barn" av Dawn Isaac ger massor med inspiration.
Här kommer några smakprov av boken. 
Härlig inpiration hittar jag också från bloggvärlden och skulle nu vilja leta fram alla fina ideer om trädgårdssysslor med barnen. Om du har bloggpost om barn och trädgård, länka gärna din text med!


Minipuutarhan teko houkuttelee muitakin kuin äitiä...
En miniatyr trädgård skulle vara trevlig tycker mina mini-killar =)



Betonista valetut hyppylaatat... nämä ovat niin kivan näköiset ettei haittaa vaikka ne jäävät maahan muistoksi sitten kun tyttöni on kasvanut isoksi.
Hoppa ruta - den här ideen är så fin att det inte gör något fast plattorna stannar kvar fast min flicka har växit ur dem..









torstai 12. kesäkuuta 2014

Laastiämpäriviljelyä. Odlig i baljor.


Muoviämpäreissä ja paljuissa viljelyä tänä kesänä.
Det blir ordling i plastbaljor och hinkar denna sommar.


Kasvihuone, keittiöpuutarha ja viljelylaatikot ovat taaksejäänyttä elämää. Uutta puutarhaa odotellessa asutaan varakodissa jossa sentään on pienenpieni piha ja nurmikko mutta omistaja ei varmaan kovin hyvällä katso jos kaivelisin koko pihan auki viljelmiä varten.
Näimpä on tyydyttävä parvekepuutarhurina olemiseen ja sitten nämä rautakaupasta haetut muoviset laastiämpärit. Osaan porasin pohjaan reiät. Ne jotka sijoitin aivan talon seinustalle, suojaisaan ja myös melko kuivaan paikkaan jätin ilman reitystä.


Kasvihuone-hylly on ollut toimiva. Tosin nyt tomaatit kasvoivat jo niin isoiksi etteivät enää mahdu. Istutettiin ne mustiin ämpäreihin ja jos sattuu tulemaan myrskyy, voi nostaa ne terassille talteen.
Pelakuut eivät vielä kuki - olen tainnut liian ahkeraan niistä napsia pistokkaita!


Tässä viljellään kurkkua, loppukesästä nähdään miten tuo köynnöstuki toimii kurkunkasvatuksessa...?
Hyviä vinkkejä otetaan vastaan =)

Sateista, iloista loppuviikkoa!

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Tämä voi joutua sarjaan hullut yritykset.... Dömt att olyckas?

Kasvatetaan perunoita. Odla potatis.

 Idätetty on ikkunnalaudalla monta viikkoa, lasten kanssa seurailtu näitä ja meinasi sitten iskeä laiskuus alkaa terassiviljelyyn, mutta sitten lopultakin sattui intoa ja laietttiin nämä maahan.
Vi har förgrott potatisen framför fönstret i flera veckor...
Började känna mig lite lat att sätta potatisen i jord. 

 Tai ei nyt maahan - vaan säkkeihin.
Inte vilken jord som helst utan i plastsäckar.

Mielenkiinnolla odotellaan lasten kanssa alkaako pottuka kasvamaan..?
Tässä on vaan sellainen hankaluus että tuo multasäkki on melko houkutteleva ja niitä siemenperunoita on jo useaan otteeseen nostettu ja tutkittu, että saapas nähdä miten tässä käy.
Mahtaa tämä kuulostaa ihan hullulta hommalta niiltä joilla on suuret perunamaat puutarhassaan mutta me yritetään tänä vuonna kokeilla omaksi (lasten) iloksi miten se peruna kasvaa...

Nu blir det spännande att se om det här lyckas. Inte bara att potatisen ska växa i en plast säck - utan att en jordsäck är så väldigt intressant för de små. Små händer har varit och grävt upp potatisen flera gånger för att se om det har blivit fler...?

Iloista sunnuntaita, täällä sataa ja voi hyvillä mielin lueskella lehtiä ja lukea blogeja...
Ha en så trevlig söndag. Hos oss regnar det så man kan med gott samvete läsa trädgårdstidningar och bloggar...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...