tiistai 9. lokakuuta 2012

Syksyn sävyjä. Höstens nyanser.

Syksyn sävyjä. Höstens nyanser.

Vielä on muutamia lämpimiä päiviä luvassa. Nämä mahtanevat olla kuitenkin viimeisiä kuvia meidän puutarhasta. Ensin on haikeus. Jäähyväiset kukille, pensaille, puille. Muutaman kuukauden hiljaiselo, ja sitten alkaa jo uuden kevään haaveilu. Enää 3kk kun saa jo alkaa tilamaan siemeniä! Ajatelkaas. Mutta sitä ennen talvi uni, lepo. Marja-aronia pensasaitamme on syksyllä rakkain kasvini. Siinä on niin ihastuttava syysväri. Ja mustat marjat ovat herkullisen näköisiä joskin kelpaavat vain meidän pikku-ukkeleille (pian 2vuotta), jotka ovat onnellisesti saaneet koko kesän "välipalaa" pihaltamme. Sekä kypsät että raa'at marjat ovat kelvanneet, kurkut ja tomaatit (kesäkurpitsat ei!).
               


Pioni on kaunis violetin-punaisissa sävyissä.

"Early Sensation" hortensia on värjääntynyt vaaleanpunaiseksi. Se oli tänä vuonna ainut hortensia joka ehti kukkia kunnolla (V vyöhyke).


Syysvuokkoni mun, tänä vuonna olen ehtinyt onneksi nähdä yhden kukkasi!
Nuppuja on paljon mutta en tiedä ehtivätkö avautua enää...


Asterit! Nämä ovat iki-ihania. Kylmistä säistä huolimatta nousevat kukkapenkistä ihastuttamaan. Kerään näitä kukkamaljakoihin (miten paljon kukkia voikaan tulla niistä heiveröisistä ja pienistä taimista jotka kesäkuussa istutin!!?) ja siellä ne avautuvat eri vaaleanpunaisen ja valkoisen sävyissä, kestävät pitkään. Jos jonain keväänä en esi-kasvattaisi mitään muita kukkia, yritän pitää mielessä että asterit palkitsevat syksyllä (vielä lokakuussa!!!) kun kaikki muut menettävät loistonsa ihanuudellaan!
Suosittelen!

Sointu ruusu on vielä täynnä nupppuja. Ja pieniä vaaleanpunaisia kukkaterttuja. Tämä on ihana ruusu kun se kukkii koko kesän!
 Pelargoni Alpine Glow. Pelakuuni ehtivät täyteen loistoon vasta syksyllä. Vielä en ole raskinut niitä vaihtaa pois istutus-laatikoista mutta tällä viikolla, tai ennen pakkasia se lienee tehtävä. Laitan ne varastoon, pikkuruisen ikkunan eteen talvehtimaan. Onneksi sukulais rouvani tulee hakemaan osan itselleen ja kokeilee talvehtimista kellarissa. Jospa jompi kumpi meistä onnistuisi?!


Mennyt kesä, 
keltaista, aurinkoa, iloa, naurua,
villiä punaista, juoksua, riemua, karusellin hurmaa,
syvää lilaa, sydän punaista,
rakastan lujaa.
Vihreää, tämä hetki tässä.
Tämä kesä, vain kerran,
pieneni, sylissä, pieniä,
vihreän hetken verran.

Aluksi hennon vihreät, versot, lapseni.
Nyt jo räiskettä värien, tunteiden.
Poimin keltaista, villin punaista, syvää lilaa,
sydän punaista.
Elämän värejä, syksyn lehtiä hellästi kannan.

- Karolina

9 kommenttia:

  1. Voi kiitos näistä ihanista syksyväreistä ja kuvista! Tuo asteri tuolta oikeen pirskahtelee iloisesti, laitan mietintämyssyyn sen ensi kesää syksyä ajatellen.=)

    VastaaPoista
  2. Kaunista! Hyvä vinkki tuo asterit, täytyypä ensi keväänä sellaisia kasvatella.

    VastaaPoista
  3. Suloinen tuo ruusu ! Ja mikäs sen ihanampaa jos vielä kukkiikin koko kesän. Myös pelakasta tykkään. Pidän peukkuja että talvetus onnistuu, ainakin ikkunastasi tuleva valo lupaa hyvää. Haikeata on, mutta ehkä nämä vuodenajat ovat sittenkin rikkaus (positiivista ajattelua...)

    VastaaPoista
  4. Sointu ruusu alkoi kiinnostaa! Mikäs se sellainen on? En löytänyt sellaista kirjoista.
    Tulee mieleen lapsuuden koti. Sen nimi oli Sointula. Isäni oli soittaja ja kyllä siellä usein soitettiinkin.

    VastaaPoista
  5. Kauniita syyskuvia ja ihana runo!

    VastaaPoista
  6. Ihania nämä syksyn värit. Ruusut ovat ihania kun kukkivat pakkasiin saakka.

    VastaaPoista
  7. Pitääpä tutustua tuohon Sointu-ruusuun, jospa sellainen saisi paikan ensi kesänä valmistuvasta ruusutarhastani.

    VastaaPoista
  8. Here on the shores of Lake Michigan in USA there are many many asters in bloom right now, blue, pinks, and purple. Really lovely. You one photos reminded me of all those here in the Gardens at Waters East. they must grown the world over. Jack

    VastaaPoista
  9. Kiitos kiitos ihanista kommenteista. Kyllä aina keväällä meinaa usko loppua noiden astereiden kanssa kun ne on niin heiveröisiä mutta niin vaan ne kasvaa ja tänäkin vuonna onnistuivat!

    Sävel ja Sointu ovat "uusia" suomalaisia ruusuja. oulujoen taimistolta saa ja kyllä muualtakin.
    Kuuluvat mielestäni tarhakurtturuusuihin ja kukkivat pitkin kesää...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...